Apr 19, 2016

Konmari NIIN loppusuoralla! Eli osa XVI: Säilytys- ja koriste-esineet


Woohoo, siis oikeesti, enää pari kategoriaa jäljellä!! Kun ruuat ja muistot on maritettu, kaikki sisällä oleva tavara on käyty läpi!!

Nyt on esittelyvuorossa säilytys- ja koriste-esineiden konmaritus.

Säilytys


Kauhulla odotin tätä kohtaa konmariprojektissa, sillä organisointi-intoilijana minulle on tietysti kertynyt myös organisointivälineitä. Koreja, laatikoita, pussukoita ja sen sellaista. Olen roudannut sillä hetkellä käytöstä poistamani järjestelyvälineet vaan aina ulkovarastoon, mihin olen sattunut käsistäni laskemaan, joten ne olivat tukkineet varastosta aika monta tyhjää kohtaa. 

Jani tarvitsi varastosta talvirenkaat, sen perimmäisestä nurkasta. Päätin helpottaa hommaa hoitamalla omat sotkuni pois edestä. Niinpä eräänä aamuna roudasin laatikot ja korit sisälle konmaritettavaksi. 

Näistä kuvista puuttuvat ne laatikot, jotka ovat jo palvelemassa ympäri taloa. Tein niin, että kävin nämä virattomat läpi ensin ja sitten vaihdoin tylsät säilyttimet kivampiin. CD- ja DVD-levyt poistin kokonaan laatikoista (kuva löytyy tästä postauksesta), koska nuo vanhat Ikea-boksit eivät tuottaneet minulle mitään iloa. 

Säilytysesineiden plokkaaminen ei sitten kuitenkaan ollut niin helppoa, että säilytetään vain ne jotka tuottavat iloa. Sillä järjestys tuottaa minulle iloa, ja sen aikaansaamiseksi saattaa tarvita rumemmankin boksin. Toisaalta taas epäkäytännöllisen mallinen säilytysesine voi ilahduttaa.

Ylimääräisiä säilytysesineitä ei oikein ole järkeä säilyttää enää tässä vaiheessa projektia, kun lähes kaikki tavarat on läpikäyty ja järjestetty. Mutta olen varma, että pyrin optimoimaan säilytystä tulevaisuudessakin, jonka vuoksi tarvitsen pienen käsivaraston käteviä tai kauniita säilyttimiä. Päädyin sitten laittamaan pois rikkinäiset laatikot, pahvilaatikot sekä ilottomat säilytysesineet. 

Laitoin joitakin säilyttimiä tyhjänä ihan vain sisustuselementiksi. Onhan se ihan hyväkin, että on huoneeseen kuuluvaa säilytystilaa, joka ei ole piripintaansa täynnä tavaraa.

Näkymä ulko-ovelta päin eteiseen, johon kaiken ulkovarastosta kasasin.

Ja lähikuvaa läjästä.

Jaakko kerkesi plokkaamaan nämä pinosta itselleen ennen kuin otin nuo lähtötilannekuvat. Jaakko kertoi, että nämä ovat "ansoja" ja vakuutti niitä tarvittavan noin paljon.

Säilytettävät säilytysesineet...

...ja paremmin järjestettynä, osa lähti tässä välissä jo töihin jonnekin puolelle taloa.

Jaakon huoneen kaappiin lähti jemmaan vain vähän säilytysesineitä.

Häissämme ruusun terälehtiä sisältäneet korit vessan peilin päällä.



Kaikki paperini lokerikossa...
Lokerikko mahtuu kaappiin, jossa on kaikki muukin tilpehöörini.

Rikkinäinen mutta kaunis puutarjotin kehystää Ihanien tavaroiden kaupasta löytämiäni ihania kortteja,
jotka koristavat koruhyllyäni.

Dödö, kello ja hajuvesi majailevat tarjottimella.

Nämä korit aion myydä.

Nämä lahjoitin jo samana iltana tarvitsevalle, Tori.fi:n kautta.

Roskia sekä myyntiin Fidalle lähteviä.

Koriste-esineet


Menee vähän jankutukseksi, mutta keittiötavarat, säilytysesineet JA koriste-esineet ovat kaikki tosi ärsyttäviä kategorioita. Niihin kuuluu niin monenlaisia tavaroita. Koriste-esineet eivät taistele huomiosta käytännöllisyys-ilahduttavuus-asteikolla vaan ilahduttavuus-tunnepitoinen esine -asteikolla. Käytännöllisiähän ne eivät missään tapauksessa ole...

Vuosien saatossa olen laittanut koriste-esineitä tosi paljon pois, koska minua on ärsyttänyt nurkissa majaileva tarpeeton kama. Viimeksi syksyllä karsin rankalla kädellä koriste-esineitä, koska niille ei yksinkertaisesti ollut tilaa kodissamme. Meillä ei ole myöskään juurikaan hyllytilaa vapaana niin, että voisi mielinmäärin pikkuruisia esineitä niillä säilyttää.

Lajittelin ensin joulukoristeet. Taisin konmarittaa kyllä jo kaikki joulun jälkeen, koska en löytänyt juuri mitään pois pantavaa. Suurin muutos niiden osalta olikin se, että laitoin ne keskitetysti säilöön. Seuraavaksi kävin läpi kevät- ja pääsiäiskoristeet, sitten "koristeastiat", sitten loput koristeet ja viimeiseksi kynttilät.

Päättelin, että jos jokin koriste-esine tuottaa minulle iloa, silloin sen paikka on oltava esillä. En tietenkään keksinyt paikkoja ihan kaikille iloa tuottaville esineille saman tien, mutta monet tavarat löysivät jo paikkansa. "Ylimääräiset" ilahduttavat koriste-esineet jemmasin mummun vanhaan kaappiin. Tietysti näiden tavaroiden paikkoja voi vaihtaa mielin määrin, koska niitä ei tarvitse löytää käyttöä varten tietystä paikasta.

Kynttilät laitoin enimmäkseen säilöön maljakoihin: Vanilja-maljakossa on tuikut ja kakkukynttilät, pitkät kynttilät lasimaljakossa. Isot tuikut pinosin kauniisti kastekynttilöiden ja pikkukynttilöiden viereen kaappiin. 

En perinteisesti ole juuri koskaan kynttilöitä polttanut - se on tuntunut ylimääräiseltä kaiken muun roinan keskellä - mutta tämä asia saattaa muuttua nyt, kun nurkat eivät ole täynnä kamaa. Moni muukin asia on muuttunut Konmari-projektin myötä, miksei tämäkin. Kynttilät ovat kuitenkin ihania tunnelmanluojia.

No niin, eli tämä alkutilanne ei ole varsinainen alkutilanne vaan välitilanne, mutta kuitenkin ensimmäinen kerta, kun minulla on kaikki koriste-esineet kootusti yhdessä paikassa inventaarissa.

Pahvilaatikossa joulukoristeita, paperipussissa pääsiäiskoristeita.

...ja toisesta suunnasta. Punaisessa paperipussissa yhdet jouluvalot.

Tässä suunnilleen kaikki pussukat ja laatikot purettuna. Kuusenkoristeita en tähän levittänyt, koska maritin ne joulun jälkeen.

Säilytettävät joulukoristeet...

...kausisäilytystä varten järjestettynä.
Jouluvalot ja Playmobil -seimi yhdellä hyllyllä Kertun huoneen kaapissa.

Kun joulukoristeet poistuivat kuvasta, tavaramäärä tuntui jo paljon kohtuullisemmalta. Piparipurkin tuolta vasemmalta ja sydänlaatikon oikealta vein paikoilleen, koska eivät kuulu tähän kategoriaan.

Kylmään ulkovarastoon joulukoristeet, joulukuusen jalka ja pääsiäiskoristeet.
Kävin seuraavaksi läpi kaikki "!koristeastiat".
Maljakot laitoin tänne.
Laitoin tämän myyntiin...

...samoin nämä.

Koriste-esineitä ei sitten ollutkaan jäljellä enää niin paljon.

Koriste-esineet ja -astiat, jotka eivät löytäneet nyt paikkaansa kodista, ovat mummun kaapin alahyllyllä.

Kuvia koriste- ja säilytysesineistä paikoillaan.


Pikku kiviotukset taulun päällä olohuoneessa.

Olohuoneessa viuhka kellon päällä...
...ja kultainen kukkapurkki simpukka-amppelissa.

Kirjahyllyssä olohuoneessa risti ja hiekkakivi

Keittiössä ikkunariipus, lasilinnut, kolmen kuvan sarja.
Tähän vaikutelmaan en ole ihan tyytyväinen, täytyy miettiä muutoksia.

Hirvi, kristallienkeli ja ruusu keittiön ikkunalla - ja vakiosormenjäljet :) .

Vessassa ristipistotöitä ja pikkutaulu.
Asetelma vessan tason päältä.

TV-tasolla koristelautaset sekä maljakko ja tuikkulyhty.
Korealainen nukke säilytysrasioineen kaiuttimen päällä.

Janin pappan tekemät tulppaanit ja lahjaksi saamani kukka-asetelma olohuoneen isolla pöydällä.


Mar 28, 2016

Marjaanan Konmari-projekti, osa XV: Keittiötavarat


Niille, jotka ovat seuranneet blogiani pidempään, saattaa olla selvää keittiöön liittyvät negatiiviset tunteeni. En kovastikaan tykkää kokkailusta, mutta sitä on tässä elämäntilanteessa syytä harrastaa. Leipomiseen ei riitä innostus kaiken sen kokkailun lisänä, vaikka leipomisesta periaatteessa tykkään. Keittiön järjestys on ollut haaste siitä asti kun ryhdyin tätä blogia pitämään, enkä kovin mielelläni ole keittiötä esitellyt, ainakaan kokonaisuudessaan. Ei vaan oo mun lempipaikka!

Konmari-metodissa on tärkeää visioida ennen projektin alkua, minkälaisessa kodissa tahtoo elää. Minulle olisi varmasti ollut hyödyksi visioida ihan erityisesti unelmakeittiöni etukäteen ennen keittiötavaroiden maritusta, mutta unohdin.

Unelmakeittiöni on siisti! On helppo aloittaa ruuanlaitto tai leivonta, kun ei tarvitse aloittaa siivoamisella. Unelmakeittiöni on kodin sydän, jossa kaikki viihtyy ja jossa tehdään kaikenlaista muutakin, kun vain syödään. Unelmakeittiössäni myös kaapit ovat järjestyksessä ja niistä löytyy kauniita ja käytännöllisiä astioita sekä terveellisiä ja maistuvia ruoka-aineita.

Nykyinen keittiömme on niin pieni, ettei siellä kyllä paljon muuta tehdä kuin syödään. Olohuoneessa on suuri pöytä, johon sopii levittää monenlaiset projektit. Kertun synttäreillä keittiön pöydän ääressä kyllä koottiin Legoja...

Ruoka-aineita en vielä konmarittanut, mutta kaikki muu keittiötavara on nyt maritettu. Yllätyksekseni huomasin, että pitkäperjantaina vieraita kestitessäni hain ihan mielelläni kaapista kauniit astiat kattaukseen. Yleensä en ole osannut antaa arvoa kauniille kattaukselle, vaikka siitä joidenkin ystävien luona olen nauttinutkin. Ruuanlaitto oli myös kivaa, koska tehtiin yhdessä Janin kanssa eikä ollut kiire.

Ehkä saan itsestäni esiin sittenkin sen keittiöhengettären...

Sitten kuviin. 

Nämä tavarat lähtivät kyllänsä palvelleina kierrätykseen, pieni osa myös roskikseen tai materiaalikierrätykseen.
Erityisesti ilahduin, kun Kertun eskarissa ottivat mielihyvin vastaan kertakäyttöastiat!

Konmaritettavat keittiötavarat alakategorioissaan


Aloitin juomille tarkoitetuista astioista. Kannoin kaikki olkkarin pöydälle konmaritettavaksi.

Ennen kuin kamera ehti mukaan pippaloihin, siirsin viinilasit jo tänne keittiön kaappiin. Olin niin innoissani, kun tajusin niiden sinne hyvin sopivan!

Seuraavaksi ruuan tarjoiluun sopivat astiat. Vasemmassa alareunassa näkyy pois valitsemiani juoma-astioita.

Ruuanlaittoon tarvittavat astiat...

...joista säilytin nämä.


Muoviset astiat, ruuan säilytys...

...joista säilytin nämä. Vasemmalla näkyvät rasiat siirsin pois keittiöstä.


Kaikki loput keittiötavarat.

Tavarat (suunnilleen) omilla paikoillaan


Vanhan mummun kaapissa riittää vielä työsarkaa,
mutta kaksi ylintä hyllyä isosta yläkaapista ovat nyt järjestyksessä.

Minä olisin saattanut muutaman näistä myydäkin, mutta en saanut lupaa.
Ole tarkkana, jos konmaritat yhteistä omaisuutta! Toisen tavaroihin ei saa koskea ilman lupaa.

Vanhan mummun kaapin suuri alakaappi, tarjoiluastiat.


"Laitteet"
Veitset ovat tämän kaapin vieressä seinällä, joten ylimmällä hyllyllä veitsen- ja saksen teroitin sekä vaaka.
Toisteksi ylemmällä hyllyllä vatkain ja sauvasekoitin vaihtoterineen.
Toisteksi alimmalla hyllyllä lääkkeet.
Alimmalla hyllyllä latauspiuhoja, Kindle, iPad, paistomittari, viinipullon avaaja.

Samassa kohtaa alakaapissa,
ylähyllyllä ruuanlaittokulhot ja harvoin tarvittavat työvälineet,
alahyllyllä yleiskone osineen ja käyttöohjeineen.

Mikrosyvennyksen päällä oleva kaappi,
viini- ja olutlasit, kannut.
Mukit, kuumajuoma-astiat.

Työtason alla kulmakaapissa kattilat sekä paistinpannut ja paistonkestävät astiat,
korihyllyllä kertakäyttöpaperit ja muovipussit.



Tason päällä kulmakaapissa siivilät, salaattilinko, höyrytysritilä ja raastinrauta
sekä ruoka-aineita.
Laitan ehkä tarjoiluvateja mummun kaapista tuonne ylähyllylle,
että saan tilat kankaille mummun kaappiin..

Ruuanlaittovälineet

Ruuanlaittovälineiden alla lapsillekin sopivat juomalasit (aikuisten lasit kuivauskaapissa)
sekä kulhot, sekalaiset lautaset ja leikkuulaudat.

Lautaset, tarjoilupikarit.

Aterimet, pikkuruiset tarvikkeet, tarjoiluvälineet (juustohöylät voisi siirtää tuonne työvälineiden laatikkoon...)

Jääkaapin päällä oleva kaappi,
patalaput, esiliinat, korit, takana piparipurkki.

Pakastimen päällä oleva kaappi,
reseptikirjat, keittiöpyyhkeet, koristepaperit,
takana kylmälaukut.

Jeejeejee, siinä kuvat järjestyksessä olevasta keittiöstä!!! Ruokatavarat on tosiaan vielä konmarittamatta, mutta niille on olemassa jo omat paikkansa: gluteenittomat tason päällä kulmakaapissa ja maustehyllyn vieressä, gluteenilliset laatikoissa työtason alla. 

Mielestäni oli nerokas ajatus laittaa ruokatavarat gluteenittomuuden mukaan eri paikkoihin keittiössä, sillä parikin ystäväämme tarvitsee gluteenitonta ruokaa. Kun ainekset ovat selkeästi erillään, ei tarvitse panikoida aineiden sekoittumisesta.

Ajattelin konmarittaa ruuan ehkä sitten viimeisten tavaroiden joukossa ja sillä välin pyrin käyttämään pois kaapissa pitkään istuneet ruoka-aineet...

Seuraavaksi olisi vuorossa koriste- ja säilytysesineet. Toivottavasti pääsen niihin hommiin jo huomenna!