Kaikki kauniit paperini sekä Marjaanan itsereflektiomenetelmien lyhyt historia

Olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti vuodesta 1994 alkaen. Ensimmäisen päiväkirjani sain jo seitsenvuotiaana, mutta kirjoittaminen oli hyvin satunnaista tuohon vuoteen -94 saakka.

Monta monituista vuotta täytin rinnakkain kahta kirjaa - päiväkirjaa ja kalenteria. Päiväkirjaan kirjoitin ajatukset ja tapahtumaselostukset, kalenteriin suunnitelmat sekä tapahtumat lyhyesti. Konmarituksen aikana minua ärsytti, että saman ajanjakson asioita on kahdessa paikassa. 

Nyt minulla on pohdinnassa, mitä tekisin vanhoille päiväkirjoille, joiden lukeminen ei ilahduta. Olen ylpeä siitä, että olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti niin pitkään. Mutta monet nuoruusvuosien muistiinpanot eivät ilahduta lainkaan, jos kohta joukossa on paljon myös hyviä muistoja. Ilman kaikkia kokemuksiani en olisi juuri sellainen kuin nyt olen, mutta onko kasvuprosessista säilytettävä todistusaineistoa..? 

Iskä oli sitä mieltä, että kirjat pitää ehdottomasti säilyttää. Itse ajattelisin, että ne olisi hyvä säilyttää, kunnes kykenen lukemaan ne läpi. Ehkä. Laitoin marittaessani muutaman päiväkirjan roskiin pelkästään siksi, että kirjan käteen ottaminen ei tuonut hyviä fiiliksiä. Olen katunut sitä jälkeenpäin, mutta en tiedä silti vieläkään, oliko se hyvä vai huono ratkaisu.

Alhaalta vasemmalta: ihka ensimmäinen päiväkirjani, vuonna 1994 aloitettu päiväkirja, päiväkirja Texasin reissustani.
Ylhäällä keskellä Janilta huomenlahjaksi saamani päiväkirja. Pari muuta ovat vain hienon ulkonäkönsä takia tässä.

Kaikki kalenterini.
Vasemmalla yliopiston kalenteri, johon olen ommellut vanhoista kesähousuistani kannensuojukset. Kisumisu on alun perin ollut äidin housuissa joskus hänen nuoruudessaan.

Kaikki päiväkirjani. Kaikissa ei ole aikalappua, koska toin osan vasta vanhempieni luota.

Ostin Hämeenkadun vihkokaupasta hauskan ja hurmaavan "The Domestic Goddess" -kalenterin ensi vuodelle. On muuten ihana kauppa kaikille, jotka tykkäävät muistikirjoista ja kalentereista! Kävimme siellä taannoin Kertun kanssa ihastelemassa kaikkea kaunista. Uuden hankinnan myötä suunnittelin myös uuden tavan elämäni kokemusten ylöskirjaamiseen.

Uusi kalenterini odottaa nyt tuolla kaapissa, tämän vuoden kalenterin vieressä. Se ilahduttaa minua jo nyt joka kerta, kun näen sen. Haluan täyttää sen vain harkituilla sanoilla ja lauseilla, niin että siihen on mukava tai muuten arvokasta palata myös jälkeenpäin.

Kirjoitan "muuten arvokasta" siksi, että eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä kalenteri ei tulekaan täyttymään mukavista asioista ja ajatuksista. Mutta arvokasta elämänkokemusta se sisältää varmasti, jos Herra elon päiviä suo.

Ajatuksenani on kirjoittaa uuden kalenterini sivuille tapahtuneet merkittävät tai ilahduttavat asiat SEKÄ ajatukset ja tunteet. Muutamalla sanalla olennaisin siitä päivästä. En siis kirjoita ajatuksen virtaa, vaan ensin ajattelen läpi päivän tapahtumat, ajatukset ja tunteet ja sitten kirjaan olennaisen kalenteriin. Kirjoitan ylös myös rukousaiheita, koska rukousvastaukset huomaa helpommin sillä tavalla.

Tällaisen ajatteluhetken yritän pitää joka ilta. Koota ajatukseni ja "tallentaa" päivän niin, että siihen on helppo palata uudelleen päiväkirjaa lukemalla. Olen yrittänyt tehdä niin jo nyt, vanhan kalenterini kanssa, mutta minun on kyllä tosi vaikea oppia tätä uutta tapaa kirjoittaa. Unohdan ajatella ensin, kirjoitan ylös vain tapahtumat, monisanaisesti ja tylsästi. Vaatii harjoittelua!

Tässä uudessa systeemissä on hyvää myös se, että minulle jää säilytettäväksi vain yksi kirja per vuosi. Aiemmin olen voinut kirjoittaa vaikka kolme päiväkirjaa täyteen vuoden aikana. Viime aikoina päiväkirja ei kyllä ole täyttynyt tällaista tahtia - uudelle tavalle on siis ehkä kysyntää, koska tiedän kuitenkin nauttivani kirjoittamisesta.

Uusi päiväkirjani.

Visio kirjan täyttämisestä sekä tammikuun kuva.

Nykyinen päiväkirjani...

...jonka sisäsivutkin on tuunattu.

Kun kirjoitan listoja tai pidempiä kirjoituksia ajatuksistani, liitän ne uuteen päiväkirjaan joko teipillä tai sitten kirjekuoreen kirjan sisäkanteen. Mutta vain ne, jotka ovat oikeasti ilahduttavia ja säilyttämisen arvoisia, minun mielestäni. Näin yksi ajanjakso säilyy yhdessä paikassa.

Lapsena keräsin muistilehtiöitä. Suurimman osan siitä aarteesta olen jo luovuttanut pois, mutta kauneimmat tai rakkaimmat ovat vielä tallessa. Aion nyt käyttää niitä sekä kirjeiden että noiden päiväkirjan väliin talletettavien pidempien kirjoitusten kirjoittamiseen. Jos kirjoittaa ajatuksella, tai pienemmällä käsialalla, ei tarvitse välttämättä hirveän suurta paperia sanoakseen paljon.

Listat

Tärkeimmät ja perinteiset ajattelun apuni ovat kynä ja mikä tahansa paperi. Sellainen paperi, jolle voi tehdä listan. Teen listoja erilaisista aiheista. Tai sitten kaikenkattavan listan, jota kutsun nimellä braindump - siihen listataan kaikki asiat, jotka sillä hetkellä pyörivät päässä. Tämä on tehokas keino pään tyhjentämiseen surraavista ja pörräävistä ja kehää kiertävistä ajatuksista. Ennen vanhaan braindump täyttyi pitkälti tekemättömistä töistä. Nyt Konmarin jälkeen olen tehnyt vain yhden braindumpin, ja siinä oli enemmän tuntemuksia sekä asioita joita tahtoisin tehdä. Hyvä niin.

Muutto lähestyy uhkaavasti - jo ensi kuun puolivälissä meillä pitäisi olla jalat tukevasti Yhdysvaltain länsirannikon maan kamaralla. Tällainen muutos on oiva tilaisuus kaikenlaisten listojen tekemiseen. Minulla on lista pois annettavista ja myytävistä kodinkoneista (rapakon takana kun käyttävät meidän laitteisiimme sopimatonta sähköä!!! 😲), maa- tai lentokonttiin pakattavista tavaroista, matkalaukkuun tai käsimatkatavaraan pakattavista tavaroista sekä ennen muuttoa hoidettavista asioista.

Yritin tehdä Janin kanssa muuttoon liittyvää yhteistä listaa sekä tietokoneella että käsinkirjoitettuna, siten että hän toimi sihteerinä. Huomasin, etteivät minun ajatukseni järjestyneet listan teosta juuri lainkaan. Tarvitsen siis ehdottomasti oman kynän ja oman paperin oman nenäni eteen, jotta voin järjestää omat ajatukseni. Eilen teimme juuri tuon listan ennen muuttoa hoidettavista asioista meikäläinen kirjurina, ja se helpotti välittömästi päänuppini sisäistä hajaannusta.

Olen kyllä miettinyt oman läppärin hankkimista. Auttaisiko se luovempaan ajatusprosessiin ruudun äärellä, kun olisi laite, joka tuntuisi omalta ja yksityiseltä, ehkä jopa näyttäisi kauniilta.

Löysin Marimekon outletin ystäväpäiviltä tämän penaalin.
Olen haaveillut tällaisesta penaalista pitkään ja nyt hinta oli sopiva.

Ruskeassa Janilta saamassani kansiossa on papereita muistiinpanojen ja kirjeiden kirjoittamista varten.
Taskuissa on viimeisimmät kirjeet ja omat kirjoitukseni, kunnes arkistoin ne.

Uudessa ihanassa penaalissani on muun muassa Kuretaken kiva sininen ja ohutkärkinen kirjoitustussi, pieni lyijytäytekynä, Mujin ohutkärkinen kirjoitustussi sekä Mujin viivotin ja mittanauha. I💖Muji!

Kirjeet ja kortit

Jo jonkin aikaa sitten päivitin listan, jossa on kaikkien läheisten osoitteet. Olen siitä omituinen, että kirjoitan mieluummin kirjeen kuin sähköpostin. Toki ajankäytöllisistä syistä sähköpostia tulee silti naputeltua, tai nykyaikana jopa Whatsappeja sähköpostin sijaan. Tavoitteeni on kuitenkin kirjoittaa kirjeitä tai kortteja aina kun mahdollista, koska niitä on omasta mielestäni niin mukava saada. Ehdotin tässä syksyllä vanhalle ystävälle perinteistä kirjeenvaihtoa, ja hän innostui ajatuksesta. Kivaa!

Kun kirjoittaa kirjeen, väistämättä ajattelee kirjoittamaansa vähän huolellisemmin kuin näppiksellä tai puhelimella naputtaessa. Se että kirjoittaa jollekulle tietylle henkilölle omista ajatuksista, voi myös antaa näkökulmaa omaan tilanteeseen eri tavalla kuin pelkästään itselleen kirjoittaminen. Kirjettä kirjoittaessa kun väistämättä ajattelee, miten toinen ymmärtää kirjoittamani sanat.

Jokunen vuosi sitten löysin kauniiden tai hauskojen postikorttien suoman ilon. Nykyään käyn aina välillä katselemassa kauppojen korttivalikoimia, ja ostan itseäni ilahduttavat. Kotona on sitten valikoimaa, kun tekee mieli jolle kulle kortti postittaa. Laitan löytämiäni kortteja myös näkyviin kotonani, niin että voin iloita niistä kunnes lähetän ne jonkun toisen iloksi. Postikortissakin pystyy ilmaisemaan paljon, jos miettii etukäteen, mitä siihen kirjoittaa.

Kaikki nämä kauniit, käytössä olevat paperit ja kirjat ovat kotona keittiön kaapissa, Spark joy -kirjan ohjeen mukaisessa ikiomassa iloa tuottavassa paikassani. Ilokulmauksessani on lasten kuvat kastelahjakehyksissään, mun ja Janin Raamatut iltateeraamiksia varten, tuoreita hedelmiä sekä äidin antama keittiövaaka. Kaapissa lintukuvan takana on kaikki kirjepaperit, lehtiöt, kortit ja kirjekuoret - pystyviikattuna!

Onpas kiva kirjoittaa postaus asiasta, johon voi liittää kuvia omista kauniista ja tärkeistä tavaroistani! Thank you KonMari for letting me realize this. Tämän postauksen kaikki kuvat otti Jani, minä muokkasin ne sitten Lightroomilla sopiviksi blogiini. Oli tosi mukavaa tehdä tällaista hommaa yhdessä!

Osa XV. Valokuvat ja muistot

Olen tässä viime kirjoituksen jälkeen marittanut toisen kierroksen ja päässyt muistoesineet melkein loppuun. Sekä liittynyt Facebookin Konmari Suomi -ryhmään, mikä on ollut tosi antoisaa. Valokuvien ja muistojen läpikäyminen sai sysäyksen juuri tuosta ryhmästä - tähän asti olin vältellyt muistoesineiden marittamista.

Meidän muuttoajankohta on myös suunnilleen tiedossa. Noin marras-joulukuun vaihteessa varmaankin pääsemme lentämään ison meren yli. Tuleva muuttokin on tietysti osittain motivoinut marittamaan huolella, sillä en todellakaan tahdo löytää muuttolaatikoista "mitä ihmettä mulla tällainenkin on mukana" -tavaroita.

Valokuvat

Muovikassillinen vanhoja albumeita lähti roskiin...

...ja vielä vähän lisää.

Ajatella sitä onnea ja iloa, että voisi katsoa valokuvia albumista, joka ei ole rikki. Onko se kollektiivinen kokemus, että vanhojen albumien muovit hapertuvat ajan kuluessa ja valokuvat tipahtelevat syliin kansiota katsellessa?

Albumien lisäksi heitin myös valokuvia pois varmaan noin muovikassillisen. Muinaiseen maailmanaikaan paperikuvia sai aina tuplat samalla hinnalla, kun niitä tilasi. Heitin nyt kaikki tuplat menemään. Toisaalta, minulla oli paljon samantapaisia kuvia samasta tilanteesta, jolloin valkkasin niistä vain ne parhaimmat otokset. Esimerkiksi poseerauksia tuoreena ylioppilaana minusta oli varmaan yli kymmenen, nyt vähensin ne kuuteen (joka sekin on vielä aika paljon).

Luonnollisesti kaikki negatiivit saivat lähtöpassit. Ihmeen paljon minulla olikin niitä tallella, vaikken IKINÄ ole yhtäkään negatiivia tarvinnut.

Tähän keräsin kuvat albumeista.

Kyllähän kenkälaatikko periaatteessa toimivalta vaikuttaakin.

Yksi kenkälaatikollinen riitti hyvin kymppikuville, mutta nuo isot eivät siihen tietenkään mahdu. Marie Kondo vissiin jättäisikin valokuvat tällaiseen pahvilaatikkoon. Mutta minä tahdon katsella valokuviani kansiossa. Nämä vanhat valokuvat ainakin haisevat pahalle ja ovat likaisia sormissa, ei ole kiva selata. Netin ihmeellisestä maailmasta löysin sitten ratkaisun meidän valokuvasäilytykseen.

Uusi säilytysjärjestelmä valokuville

Kansiot ovat "panorama" -kansioita, suht ohuita. Ja valokuville on olemassa erikseen tuollaisia muovitaskuja, joihin sopii neljä valokuvia puoleensa, eli kahdeksan yhteensä. Aloin järjestellä kuvia siten, että selkeät kokonaisuudet ensin taskuihin - yksi aihe per sivu molemmin puolin. Kun kokonaisuudet olivat paikoillaan, laitoin "täytteeksi" samana ajankohtana otettuja yksittäisiä kuvia.

Suuret valokuvat on tarkoitus laittaa tavallisiin muovitaskuihin (A4), kunhan saan ensin kymppikuvat järjestykseen.

Ainakin toistaiseksi tämä systeemi kovasti puhuttelee ja ilahduttaa minua. Sekä inspiroi teettämään kymppikuviksi meidän tietokoneellakin olevia kuvia. Mielestäni on hienoa, että kuvatekstit on "pakko" kirjoittaa joko kuvan päälle tai taakse. Sivujen järjestystä voi vaihdella tarvittaessa, myös kansiosta toiseen. Yksittäisiä kuvia saa myös pois valikoimista, jos ne eivät enää miellytä. Tähän panorama-kansioon saa kanneksi ujutettua myös jonkun kuvan tai muun kauniin paperin, mikä on minusta erityisen hauska yksityiskohta!

Ainoastaan harmittaa se, että minulla on ennestään tosi hienoja, huolella koostettuja albumeja, joihin kuvat on liimattu ja joita en tahdo raadella pakottaakseni kaikki kuvat tähän uuteen arkistointisysteemiin. Ehkäpä opin elämään tämän seikan kanssa. :p

Joka tapauksessa jo nyt tuntuu siltä, että muistot ovat paljon käyttökelpoisemmassa muodossa ja on mukava kaivaa esiin mikä tahansa vanhoista tai uusista albumeista. Miksi olinkaan pitänyt kiinni valokuvista, jotka vain ärsyttävät? Projektia on kyllä vielä jäljelläkin, kaikki kuvat eivät ole vielä kansioissa. Eikä kaikkia iloa tuottavia kuvia edes tulostettu paperille...

Valokuvien läpikäyminen oli henkisesti mielenkiintoinen projekti. Muistelin menneita kertarytäkässä monelta vuosikymmeneltä. Läheskään kaikki muistot eivät olleet mukavia. Nyt kun olen järjestellyt valokuvia, on se myös omanlaisensa prosessi. Kun saan kuvat järjestykseen omille paikoilleen albumiin, tuntuu että menneisyys järjestyy samalla. Kuulostaa varmaan siltä, kuin olisin kopioinut ajatuksen kirjasta, mutta kyllä se ihan omakohtainen kokemus on.

Merkittävin esimerkki on se, kun tulin uskoon vuonna 2000. Ennen tätä ja tämän jälkeen otetut kuvat ovat hyvin erilaisia. Minä näytän erilaiselta, kuvia on otettu erilaisista tilanteista ja kanssaihmisetkin ovat toisia. Minut yllätti, että muutos oli niinkin selkeä ja nopea. Mutta kyllähän se koko minun loppuelämäni muuttikin!

Päiväkirjat, kortit, kirjeet

Valokuvien lisäksi kävin läpi myös muistopapereita, kuten kortteja ja kirjeitä. Kortit luin läpi, mutta kirjeet niputin ja siirsin niiden lukemisen myöhempään ajankohtaan. Säilytin korteista vain iloa tuottavat. Siinä eräänä iltana tätä tehdessäni Jani katsoi myös omat muistopaperinsa läpi ja plokkasi säilytettävät!

Laitoin muistopaperit sekä ylisuuret valokuvat hauskaan kenkälaatikkoon, jonka olen joskus päällystänyt. Se on aikojen saatossa jo ottanut aika lailla osumaakin, joten vaihdan laatikon toiseen, kun löydän kivan. 

Vanhoja päiväkirjoja en lukenut läpi, vaan valitsin säilytettävät kirjat käteen ottamalla fiilispohjalta. Joistain kirjoista muistin, että se on joltain erityiseltä ajalta, ja säilytin sillä perusteella. Vähän on jälkeenpäin harmittanut, että en vilkaissut mitä juttuja pois laittamissani oli. Lisäksi nyt on kaanon poissa: minulla ei ole enää kaikkia päiväkirjojani vuodelta 1994 alkaen. 

Toisaalta, ikinä en ole vanhoja päiväkirjoja lukenut, sen sijaan monta kertaa harmitellut niiden suurta määrää ja monimuotoista ulkonäköä. Nyt olen kyllä edellistä päiväkirjaa silmäillyt, kun olen pohtinut näitä meidän muutto- ja sitä myöten elämänjärjestämiskuvioita.

Osa päiväkirjoistani taitaa myöskin olla vielä vanhempieni luona, täällä näytti olevan vain suunnilleen avioliiton aikana kirjoittamani. Vanhoissa päiväkirjoissa on ainakin kolme, jotka haluan säilyttää. Täytyy tsekata ne ensi kerralla, kun menen käymään porukoilla.

Nykyään kirjoitan tavallaan kahta päiväkirjaa. Toiseen merkitsen muutamalla sanalla päivän tärkeimmät tapahtumat, mikäli niitä on ollut. Toiseen kirjoitan ajatuksen virtaa. Ajattelen, että tuo kalenterityyppinen palvelee, kun tahdon palauttaa myöhemmin mieleen jonkun aikakauden elämässäni, tai tarkan tapahtuman tyyliin "Kaisa oppi kävelemään". Jälkimmäinen taas palvelee juuri tätä hetkeä, kun on saatava selvää omista ajatuksistani. Niin, ja onhan sitten tämä blogikin.

Uskon, että harmitus päiväkirjoista menee kyllä ohi. Olen vaan kirjoittanut ja hillonnut kirjoituksiani niin kauan, että niistä luopuminen tuntuu huonolta. Vaikka ne kirjat itsessään eivät iloa tuotakaan. Hmm. Ehkä pitää odottaa, kunnes koko prosessi on plakkarissa. Jos nyt mietin tätä muistopapereiden, päiväkirjojen ja valokuvien määrää, niin onhan se minun historiani aika hyvin dokumentoitu ilman noita muutamia pois pantujakin päiväkirjoja...

Olen pohtinut, pitäisikö iloa tuottavat muistot pakata mukaan rapakon taakse. Valokuvien osalta olen jo päättänyt, että mukaan lähtevät. Niitähän on tarkoitus katsella, ja tahdon näyttää niitä myös lapsilleni. Vanhat kortit ja päiväkirjat sen sijaan voisivat ehkä jäädä lomahuviksi vanhempieni taloon. Mutta jos en niitä tahdo katsella kuin kerran vuodessa, kannattaako niitä säilyttää ollenkaan... Mille jälkipolville ne oikein olisi tarkoitettu? Toisaalta tällainen sukellus omaan menneisyyteen on hyväkin olla kertaluontoinen temppu, vaikka kerran vuodessa.

Olen samaa mieltä Marie Kondon kanssa siitä, että muistoesineet kannattaa laittaa järjestykseen viimeisenä. Sitten, kun mitään ei ole enää pakko säilyttää minkään tapojen vuoksi, vaan on oppinut huomaamaan, mikä tuottaa itselle iloa. Tai sitten, kun on valmis kohtaamaan oman menneisyytensä. Tähän kategoriaan kannattaa varata riittävästi aikaa ja varsinkin sitkeää kärsivällisyyttä, ettei sorru "antaa mennä vaan" -mentaliteettiin tavaran poistamisen hurmiossa. 

Kondo sanoi jossain haastattelussa, että useimmiten hänen asiakkaansa päätyvät pitämään lähes kaikki muistoesineensä. Siinä ei siis ole mitään pahaa, jos tämä kategoria ei vähene radikaalisti. Niinkuin ei muuten minkään muunkaan kategorian säilyttämisessä laajana ja rönsyilevänä, jos huolellisesti valitsee vain jokaisen iloa tuottavan esineen!

Long time no see!

Pike Place Market Seattlessa

Hei rakkaat ystävät ja kaikki pallontallaajat!

Pidin näköjään kesätauon blogin kirjoittamisesta. Vilkaistaanpa, mitä tämän hiljaisuuden aikana on tapahtunut...

Konmari-projekti on ollut jäissä, mitä tulee tavaran plokkaukseen. En ole saanut tsempattua itseäni valokuvien ja muiden tunne-esineiden läpikäymiseen, koska siinä tuntuisi olevan niin hirveän iso työ ja se tarvitsisi tehdä osittain yhdessä Janin kanssa. Lisäksi, Marie Kondo itse tunnustaa kirjassaan "Spark joy" tehneeensä tuon viimeisen askeleen vasta viime aikoina. Ja hän on sentään ollut järjestelyfriikki koko ikänsä!

Tavaran vähentyminen kotonamme näkyy siinä, että paikat on helppo saada järjestykseen, kunhan ryhtyy. Pois lukien eteistilat ja "kodinhoitohuone" - jota meillä ei ole, ja pyykkikassit odottavat uskollista viikkaajaansa välillä päivätolkulla. Viikkaaminen ei ole niin kivaa, kun ei ole tiettyä tilaa, jossa sen saisi helposti tehtyä, vaan pyykinhuoltotila täytyy erikseen perustaa joka kerta. Välillä olkkariin, välillä makkariin, välillä aulaan... Haaveilen kovasti omasta kodinhoitohuoneesta!

Eteisessä on vaan yksinkertaisesti liian vähän säilytystilaa kaikille meidän tavaroille. Toki esimerkiksi kenkälipasto auttaisi asiaa - näin Janin kummisedällä hienot, korkeat kenkälipastot aivan pienessä tuulikaapissa ja melkein lähdin siltä istumalta ostamaan meille vastaavia. Sain kuitenkin onneksi jarruteltua itseäni, koska meille on jälleen tulossa muutto.

Konmari on aiheuttanut minussa sen muutoksen, että tahdon siivota kotia. En tarkoita nyt järjestelyä, vaan nimenomaan siivoamista. Kuten olen paljastanutkin, siivous ja siihen liittyvät rutiinit eivät todellakaan ole vahvoja puoliani. Rutiini on edelleenkin hakusessa, mutta imuriin tarttuminen ei ole nykyään enää lainkaan niin vaikeaa kuin ennen. 

Merkittävä henkinen tekijä imuroinnin aloittamisessa on tyhjä lattia - jos lattialla on liikaa huonekaluja tai tavaroita, mielikuva imuroinnista on heti todella vastenmielinen. Konmari-projektin myötä olohuone on helposti järjestettävissä imurointikuntoon. 

Yläkerta ja keittiö ovat vielä hieman murheenkryynejä. Keittiö on liian pieni, tuolien siirtely pois imurin tieltä hankalaa. Yläkerran kaikki huoneet ovat pieniä, ja erityisesti lastenhuoneissa on paljon tavaraa. Ja meidän sängyn alunen on iso pinta-ala, joka on ärsyttävä imuroida.

Mitä ihmettä, siis syvällistä pohdintaa imuroinnista?! Siinä yksi asia, jonka Konmari on tuonut elämääni: pohdin omia valintojani syvällisemmin ja tiedostan paremmin oman vastuuni asioista.

***

Kesän aikana perheemme tulevaisuudensuunnitelmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Jani jäi työttömäksi ja hänelle tarjottiin töitä rapakon takaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätimme tarjouksen hyväksyä.

On suru jättää sukulaiset ja ystävät pitkän matkan päähän. Harmillista on keskeyttää Kertun ja Jaakon vasta alkanut eskari- ja koulupolku sekä jättää tämä pihapiiri, jossa on mukavat naapurit ja lasten rauhallista leikkiä. Hulluna paperi- ja järjestelytyötä vaatii Yhdysvaltoihin muutto, puhumattakaan psyykkisestä työstä.

Kaikesta tästä huolimatta päätimme lähteä, koska ensinnäkin molempia meitä viehättää uudet kokemukset, erilaiset kulttuurit ja ihmisten tapaaminen. Lisäksi, jos Janilla riittää töitä pariksi vuodeksi, niin minä saan olla rauhassa kotona Kaisan kanssa tämän varhaiset vuodet ja Jani saa rauhassa tehdä mielekkäitä töitä innostavassa tiimissä. Kerttu ja Jaakko oppivat englannin sekä tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Arvelemme, että tämä on koko perheelle hyödyllinen ja jännittävä elämänkokemus.

***

Nyt siis on pöydällä viisumin hankkiminen sekä muuttoon orientoituminen. 

Tavaroiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että teemme listan pois laitettavista sähkölaitteista sekä kenelle ne kelpaisivat - meikäläiset koneethan eivät pääsääntöisesti toimi jenkkiläisessä sähköverkossa ilman kallista adapteria. Lisäksi tarkoitus on löytää säilytyspaikka parille huonekalulle, joita mielellämme vielä joskus Suomen kodissa katselisimme. 

Tavarat Jenkkeihin otamme mukaan näillä näkymin sillä ajatuksella, että isommat tavarat jäävät sille tielleen jos ja kun joskus Suomeen palaamme. Pikkutavaroiden kanssa tavoitteena on jättää Suomeen säilytykseen mahdollisimman vähän tavaroita, samoin ottaa mukaan mahdollisimman vähän tavaroita. Pienehköt tavarat on kuitenkin helppo postittaa tai kantaa matkalaukussa takaisin Suomeen. 

Tulevalla asuinseudullamme on tavallista, että talot ovat suuria. Siksi ajattelen nyt, että suurin osa tällä hetkellä omistamistamme huonekaluista kannattaa ottaa mukaan. Pääsee niistä sitten siellä eroon tarvittaessa, mutta on harmillista laittaa rahaa tarpeellisiin tai sisustuksen kannalta keskeisiin huonekaluihin, jotka yhtä hyvin voi nyt vaan pakata muuttokuormaan. Vaikken tykkääkään huonekalujen täyttämistä huoneista, luulen lähes tyhjän huoneen myös tuntuvan vähän kolkolta.

Tuntuu mukavalta ajatella, että tämän 96 neliön sijaan meillä olisikin rutkasti yli sata neliötä. Sen sijaan amerikkalaisittain tyypilliset kokolattiamatot eivät innosta pätkän vertaa... Kuulin kaverilta - Luojan kiitos meillä on uudessa asuinpaikassa Ulmin ajoilta tuttu perhe! - että heillä on kokolattiamaton puhdistamista varten erityinen imuri sekä höyrypesuri. Tehokkaista (?) puhdistuskeinoista huolimatta minua ällöttää ajatus kokolattiamatosta, joka tavallisesti on siellä vielä erityisen pitkänukkainen. Toivottavasti me löydämme talon, jossa on suomalaisittain normaali lattiapinta.

Kyllä nyt olisi tarkoitus niiden valokuvienkin kimppuun käydä, vielä ennen muuttoa. Sen verran sain aikaiseksi yhdessä Janin kanssa, että tilasimme vihdoinkin Kaisan ristiäiskuvat. Ei siinä mennyt edes vuottakaan..!

Terveisiä arkikaaoksen keskeltä

Vihdoinkin!

Ensimmäinen kerta muuton jälkeen, kun tartun näppikseen kirjoittaakseni omaa blogiani. Varoitus: ensimmäiset kuvani uudesta kodista eivät tule olemaan silmänruokaa!

Kuten voitte kuvitella, maasta toiseen muuttaminen tuo mukanaan paitsi muuton perusasioita tavararuljanssin muodossa, myös paljon paperityötä ja virallisten asioiden järjestelyä. Lisäksi työn alle pääsee uuden arjen järjestely ja sosiaalisen verkoston kasaaminen. Henkilökohtaisella tasolla haasteekseni tulivat myös oman paikan etsintä sosiaalisissa ympyröissä, työn etsintä sekä oman itsen ymmärtäminen uudessa ympäristössä.

Kun sain muuton jäljiltä tavarat edes jollekin toimiville paikoille, iski väsymys. En jaksanut ajatella tavaroiden järjestämistä suunnilleen kuukauteen, vaikka monet nurkat suorastaan huutavat ja kiljuvat parempaa toimivuutta. Eilen illalla juttelin ystävän kanssa blogini hiljaiselosta ja järjestämisluovuuden puutteesta. Ja tänä aamuna herättyäni minulla olikin myönteisiä ajatuksia asunnon järjestämisestä. Pari aukeamaa Avotakkaa selattuani päätin sitten ottaa näppiksen nätteihin näppeihin ("kynän kauniiseen käteen") ja alkaa kirjoittaa.

Ajattelin näyttää itselleni mallia näin uuden alun kunniaksi ja kirjoittaa pienestä, mutta sisustuksen kannalta olennaisesta asiasta. Nimittäin kodin pintojen siisteydestä ja järjestyksestä.

Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siisteydestä ja jokainen kiinnittää omassa kodissaan huomiota erilaisiin asioihin. Minulle on aina ollut tärkeää, että tavarat ovat järjestyksessä. Vaikka lattialla sitten juoksentelisikin villakoiralauma ja hyllyn pintaan voisi kirjoittaa nimensä.

Meillä on muutosta lähtien tasojen pinnat näyttäneet suunnilleen tältä:

Ihana Janin tekemä koivuarkku lampaantaljalla höystettynä on keskeisen sijaintinsa vuoksi lastattu tavaroilla.

Sohvapöytämme on pieni ja kerroksittain täyteen lastattu. Toisaalta, kun meillä oli suuri sohvapöytä, sekin oli kerroksittain täyteen lastattu...

...Sohvan divaaniosa toimiikin sitten sohvapöydän jatkeena.

Olohuoneen kahdeksan hengen ruokapöytä oli suunnitelmissani askartelupöytä sekä aikuisille että lapsille. Suunnitelmiini ei tainnut kuulua jonkun perheenjäsenen koulutus askartelujälkien siivoamiseen. Kenestäs sitä aloittaisi?

Janin mummun vanha kaappi on aivan ihana! Ajatuksena on, että tällä tasolla olisi kaunis asetelma valikoituja tavaroita silmänilona.

Pianon päällä on vain niitä tavaroita, jotka siihen kuuluvatkin: nuotteja ja koriste-esine risti. Visuaalisessa ilmeessä lienee silti toivomisen varaa?

Ah, eteisen pöytä. Eteisessä pitäisi olla tasoa tarjolla hiukkasen enemmän kuin metrin verran, että sisälle tullessaan voisi KAIKEN laskea käsistään sen enempää ajattelematta.

...Onneksi keittiön lipaston päällinen auttaa tätä ongelmaa. Siihen voi näppärästi latoa kaiken, kerroksisttain, mikä ei enää eteisen pöydälle mahdu. Tässäkin PITÄISI olla vain kauniita esineitä ja selkeä paikka postille.

Tässä siis lyhyt johdanto meidän perheen arkikaaokseen. Näyttääkö tutulta? Luulenpa, etten ole ainut, jolla on näitä arjen romukasoja ympäri asuntoa. Aiemmassa asunnossa tilanne oli jo aika hyvä - kertymäpaikkoja oli muistaakseni vain pari-kolme ja nekin suunnilleen järjestyksessä. Tiedän että näillekin kasoille on paljon tehtävissä, sillä esimerkiksi keittiön ja eteisen tasojen alla olevat laatikot tarjoavat paljon säilytystilaa, joka on vielä järjestämättä.

Nyt kun olen motivoinut itseäni tämän blogikirjoituksen avulla pintojen siivoukseen, on aika ryhtyä hommiin.

***

No niin, noin puolitoista tuntia myöhemmin tilanne näyttää paljon valoisammalta.

ENNEN

JÄLKEEN

ENNEN

JÄLKEEN

Eikö ole aika suuri ero?! Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päädyin siivoamaan myös lattian, koska se kävi siinä samalla. Ilokseni huomasin myös tekeväni säilytysratkaisuja järjestämisen lomassa.

Pöydällä on nyt vain kaukosäätimet, ja hyvin tilaa teemukille. Pitäisikö laittaa kaukosäätimet johonkin nättiin koriin vielä?

Nyt arkun päällinen näyttää jo paljon kutsuvammalta. Toinen tähän kuuluva ruskea tyyny on vielä jossain hukassa, ja hulavanne on matkalla yläkertaan.

Tässä on kopallinen tavaraa, joka on matkalla yläkertaan. Nyt kun meillä on kaksikerroksinen koti, olen havainnut tämän tekniikan toimivan: kaikki yläkertaan kuuluvat tavarat yhteen koppaan, ja sitten yläkerrassa kori käsivarrella kaikki tavarat paikoilleen. Myös alakerrassa lojuneet likapyykit!

Suunnilleen samat tavarat kuin yllä olevassa kuvassa, mutta vähän kivammin aseteltuna. Nuottitelineen (ja myös television) taakse on muuten hyvä piilottaa tavaroita!

Katsokaa, eikö tosiaan ole ihana kaappi! Olen aivan ihastuksissani tästä huonekalusta, joka saatiin tänne uuteen asuntoon. Tässä tein samoin kuin pianon kanssa: järjestin tavarat. Vihreän laatikon lisäsin pöydälle kortteja varten.

Tämän pöydän ääreen voisi jo äitikin istahtaa päiväkirjan ja teemukin kera.

Ja tässä näkyy se säilytysinnovaatio: punavalkoinen kori pitää sisällään lasten piirustuspaperit, askartelukirjat sekä kyniä ja muuta tilpehööriä korin sisällä olevassa erillisessä kopassa. Ehkä tämä säilytysjärjestelmä on tarpeeksi yksinkertainen ylläpidettäväksi sekä lapsille että äidille?

Eteisen pöydältä siirsin tumput paikoilleen ja pyöräilykypärän naulakkoon. Siirsin avainlaatikon keittiöstä eteiseen, koska avaimet pitää yleensä ihan ensiksi laskea käsistään varmaan paikkaan.

Järjestin paperit lipaston laatikoihin. Nyt on oma laatikko virallisille ja epävirallisille papereille. Yhdessä laatikossa majailevat elektroninen kirja ja iPad, muuttoon liittyvien tärkeiden papereiden kansio sekä minun päiväkirja ja Raamattu. Lipaston päällä on vain läpiselaamista odottava posti.

Kyllä on mukavaa, kun ympärillä näkyy vain järjestyksessä olevia tavaroita. Tavoilleni uskollisena jätin järjestämäni pinnat pääsääntöisesti pyyhkimättä. Tästä olisi kyllä tosi helppoa jatkaa imurointiin ja pölyjen pyyhkimiseen...

Kuten kuvista näette, koti näyttää lähes sisustuslehtikelpoiselta, kun valo pääsee heijastumaan tyhjiltä pinnoilta. Toivottavasti myös joku teistä lukijoista inspiroitui järjestämään oman kotinsa pintoja siistimmiksi! 

Kun aloittaa puhtaalta pöydältä... ja eteistilat kuntoon

Tässä postauksessa on paljon kuvia uudelleen järjestetyistä eteistiloista sekä pohdintaa muuttamisen ihanuudesta.

Meidän Abstellraum (eli vapaasti suomennettuna pieni sivukamari, varastokoppi, romuvarasto, luutahuone, siivoushuone) on ollut pitkän aikaa huonossa järjestyksessä. Ei nyt aivan käyttökelvoton, mutta tavoitteisiin nähden hyvin huonosti toimiva. Kun kävelen kotimme ovesta sisään, Abstellraum ja eteisalue ovat oikealla. Suurimmaksi osaksi meidän kaikki ulos lähtemiseen liittyvät tavarat säilytetään tässä kopissa. Lisäksi siellä säilytetään kierrätettävät roskat ja siivoustarvikkeet. Tosi paljon vaatimuksia parin kolmen neliön tilaan. Tältä se ja eteinen näyttivät ennen kuin ryhdyin siivoamaan:

Peilissä näkyvän oven takana on kylpyhuone,
avoinna olevasta ovesta pääsee makuuhuoneeseemme.

Ovesta sisään tultaessa vasemmalla (kuvassa oikealla) on vierasvessa.

Jos jätetään huomiotta kokolattiamatto, jonka päälle ei enää voi laittaa kuramattoa, koska sitten ovi ei mahdu aukeamaan, oli ongelmia tässä eteisessä muutenkin yllin kyllin:

- ei sopivaa paikkaa postille

- avaintensäilytys romukopin perällä hyllyssä

- tavarat joutuivat hukkaan hyllyjen perälle ja tavarat tuli tungettua missä tilaa sattui olemaan

- kenkäteline vei eteisessä paljon tilaa ja silti kengät potkitaan jalasta lattialle

- pieni lipasto pienensi huomattavasti kulkuväylää vessaan

- ystäväni maalaama taulu oli jatkuvassa vaarassa pienessä eteisessä tapahtuvan lapsiperhe-elämän vuoksi

- kopissa oli säilössä kaikkien vuodenaikojen asusteita (ja takkejakin) ja harvoin käytettyjä isoja ulkoleluja, jotka estivät tarpeellisten tavaroiden löytymisen

- roskien pakkaaminen pusseihin ja ulos toimittaminen oli iso prosessi, koska roskat olivat piilossa isoissa laatikoissa huoneen perällä.

Oli siis todella syytä tarttua toimeen. Ja valmista olisi syytä tulla ennen kuin haen lapset tarhasta. 

Aloitin niin kuin ne noissa organisointiblogeissa neuvovat, eli tyhjensin ja siivosin koko alueen. Ensimmäisissä kuvissa näkyy tavaraläjät, jälkimmäisissä tyhjä tila. Yllättävän paljon tuo Abstellraum muuttui, kun pesin seiniä ja lattian sekä muutin hyllyjen välit järkevämmiksi. Ei se ehkä tuossa kuvassa niin hyvin näy, mutta silmillä katsoen tahrattomat seinät näyttävät paljon paremmalta.

Vasemmalla lähtötilanne.

***

Kun kuurasin seiniä takaisin valkoiseksi, tein samalla myös yhden oivalluksen. Nimittäin, miksi tykkään muuttamisesta, ja miksi ei tarvitse muuttaa.

Tykkään muuttamisesta, koska silloin sisustamisen saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Ennen muuttoa uudessa asunnossa on tyhjät, ja sen vuoksi suurelta näyttävät, huoneet, joissa tuntuu piilevän mahdollisuus unelma-asunnon luomiseen. Sitten miehet kantavat nuo ihanan avarat huoneet täyteen huonekaluja ja muuttolaatikoita. Välttämättä niin pitää käydä, koska elämiseen tarvitaan tavaraa ja kalustetta, mutta valitettavasti samalla vapauden ja avaruuden tunne häviää.

Olen kolme viime muuttoa suunnitellut etukäteen niin, että minulla oli tarkat paikat huonekaluille valmiina. Juuri tuollaista suunnittelua rakastan - mihin huoneita käytetään, mitä tavaroita niissä tarvitaan, miten tavarat parhaiten paikoilleen järjestetään. Järjestely ei kuitenkaan pääty muuttoon, sillä vasta uudessa paikassa eläessään huomaa, mitkä ratkaisut toimivat ja mitkä eivät. Ja koska tavoitteena on sujuva arki ja kaunis koti, toimimattomat ratkaisut kannattaa muuttaa paremmiksi.

Jynssättyäni aiheuttamiamme tahroja irti eteisen seinästä, ajattelin sen näyttävän lähes yhtä siistiltä ja avaralta kuin asuntoon muuttaessamme. Ja Abstellraumissa seinät kaikuivat, tyhjä lattiatila houkutteli suunnittelemaan kalusteratkaisuja... Ihan kuin olisin juuri muuttanut ja saisin luoda tilasta aivan mieleiseni!

Tietysti isompien huoneiden uudelleen sisustaminen tällä "tyhjennä ja siivoa kaikki" -tekniikalla on hieman haasteellisempaa. Siihen touhuun minulla on kuitenkin oiva apuväline näin tietotekniikan aikakaudella - Room Planner. Se on tabletillani oleva ohjelma, johon saa piirrettyä omat huoneet mittojen mukaan ja sijoittaa sinne omien huonekalujen mittojen mukaiset kalusteet. 

Kun huonekalujärjestys vaatii uusimista, otan tabletin kainaloon, menen kyseiseen huoneeseen ja alan virtuaalisesti pyöritellä huonekaluja. Kevyttä hommaa myös painavien ja hankalasti siirrettävien huonekaluja kanssa! Jos haluan aloittaa puhtaalta pöydältä, voin helposti heivata kaikki huonekalut pois huoneesta ja aloittaa alusta.

Olen käynyt tämän asunnon huoneiden kohdalla monta kertaa läpi, että

1. Miten huoneen sijainti tai varustelu vaikuttaa sen käyttöön? Asettavatko ne reunaehtoja, jonka mukaan käyttö kannattaa suunnitella?
2. Mihin huonetta pääasiassa käytetään? Kuka sitä käyttää? Mitä muita käyttötarkoituksia huoneelle on? Olisiko joku muu asunnon huone toimivampi tähän käyttötarkoitukseen?
3. Mitä tavaroita näiden toimintojen toteuttamiseen tarvitaan? Miten niitä olisi kätevää ja kaunista säilyttää? Kuka perheenjäsenistä on syytä ottaa mukaan tämän huoneen suunnittelemiseen?
4. Miten kaikki tarvittavat tavarat saa mahtumaan huoneeseen? Mitkä huoneessa tällä hetkellä olevista tavaroista eivät sinne kuulu? Mihin ylimääräiset tavarat voi siirtää?

Ehkä teistä joku tässä kohtaa ajattelee, että hullu mikä hullu - kuka nyt tuollaiseen aikaansa käyttäisi! Minulla varmasti on pari ruuvia löysällä, mutta kyllä tähän järkiperäisiäkin syitä voi löytää.

Nimittäin, olen asunut viimeistä kolmea vuotta lukuunottamatta Suomessa, paikalleen rakennettujen vaatekaappien, asuntoon kuuluvien keittiökalusteiden ja asunnon yhteydessä olevien huoltotilojen luvatussa maassa (kuraeteinen, anyone? No ehkä liioittelen hieman mutta mutta...). Nyt asun asunnossa, jossa tuo Abstellraum on ainut asuntoon rakennettu säilytystila ja kodinhoitohuone on pari kerrosta asuntoa alempana. Ja sitten lisätään pakkaan vielä se, että näiden muuttojen keskellä lapsemme ovat kasvaneet ja heidän tavaransa ja niiden säilytystarpeet muuttuvat koko ajan. Näistä syistä toimivan kodin luominen ei ole ollut ihan yksinkertaista.

Nyt siis oivalsin, että minun ei tarvitsekaan muuttaa päästäkseni aloittamaan puhtaalta pöydältä, kunhan vaan puhdistan sen olemassaolevan pöydän aloittaakseni alusta. Se on enemmän asennekysymys, ymmärtää että tiloja tai asioita voi saada toimimaan toisin. Ensin on syytä pohtia ärsyttävän tilan tai asian reunaehdot, mitä ei voi tai halua muuttaa, ja sitten muuttaa ne, mitkä muutosta kaipaavat.

***

Sitten kun olin saanut kaikki paikat pyyhittyä ja imuroitua, aloin kantaa tavaraa takaisin koppiin. Tavoitteeksi asetin, että siellä olisi 

• kauden mukaiset takit ja asusteet
• käytössä olevat ulkolelut ja urheiluvälineet, jotka ovat tarpeeksi pieniä tässä kopissa säilytettäviksi
• siivoustarvikkeet
• Janin moottoripyöräilyvarusteet

Lajittelin tavarat ennen kuin kannoin niitä takaisin koppiin. Lahjoitettavaa tuli 

• kaksi muovikassillista asusteita ja
• yksi kassillinen kenkiä.

Kellarivarastoon vein 

• talviasusteet, kaksi muovikassillista, 
• harvoin käytössä olevat laukut, kaksi isoa kassillista, sekä
• leijat ja kävelysauvat.

Kierrätettävät roskat vaihdoin isoista vihreistä kangaslaatikoista pienempiin muovilaatikoihin, jotka on helppo puhdistaa. Toivon mukaan roskat tulee myös vietyä useammin, kun tilaa niiden säilytykseen ei enää ole niin paljon. Vasemmanpuoleisessa laatikossa on pahvit ja paperikääreet, oikealla muovipakkaukset.

Kolme alinta hyllyä on varattu kengille, joskin myös lasten asustelaatikot ovat tuossa alhaalla kätevästi heidän käsillään. Minun ja Janin asusteet ovat valkoisissa koreissa keskimmäisellä hyllyllä. Siinä on myös käsilaukkuni uusi paikka ja sen vieressä vasemmalla musta kori, jonne laitan käsilaukusta poistettavat tavarat tai eivät juuri tälle ja tälle reissulle mukaan lähtevät käsilaukkutavarat.

Seuraavalla hyllyllä moottoripyöräkypärän kaverina ovat vasemmalla siivoustarvikkeet, oikealla korissa sateenvarjot, uimavehkeet ja picnicpeitto. Toiseksi ylimmällä hyllyllä on pelkästään laukkuja, ylimmällä hyllyllä kaikki putelit ja pullot. Hyllyn päällä koristeena hienoimmat talvihattumme. Vastapäätä hyllyä oven päällä on pieni hylly, jossa on vielä vähän pieniä siivoustarvikkeita (ei näy kuvassa).

Palautuspullot mahtuvat takki- ja reppunaulakoiden alle. Mielestäni on hyvä, että ne ovat vähän jaloissa ja näkyvillä, niin tulee muistettua palauttaakin ne joskus. Imuri ja moottoripyöräsaappaat säilytetään myös lattialla. Naulakoissa roikkuu lähinnä takkeja ja reppuja.

Nimikoin kaikki uudet säilytyspaikat Washi-teipin avulla. Toivon mukaan se auttaa myös aviopuolisoani säilyttämään tavarat järjestyksessä. Mutta tiedän siitä olevan apua minulle, kun ei tarvitse muistaa tai ajatella, vaan voi vaan lukea mikä kuuluu mihinkin.

Janin varusteiden alla olevassa naulakossa on sitä sun tätä.

Olen iloinen, että sain tuon Harrodsilta Lontoosta lukioaikana ostamani pikkulaukun vihdoinkin käyttöön. Täydellinen saippuakuplapulloille! Ulkolelut ovat parissa eri itsetehdyssä kassissa, jotka olen saanut ystäviltä. Kauniit laukut on kiva saada näkyville - pari isoa ja kirjavaa ripustin eteiskäytävän valaisimiin!

Raidallinen on äidin vanha - lieneekö saanut tuliaisiksi jostain ulkomailta. Vihreän kassin olen itse ostanut lomamatkalta Kreetalta. En tiedä kuinka kauan laukut tuossa seinällä viihdyttävät ennen kuin alkavat ärsyttää, jää nähtäväksi.

Kenkäteline tosiaan sai lähtöpassit, ja käytössä olevat kengät saavat oleskella lattialla, kunnes röykkiö kasvaa liian suureksi. Toivon tosin että oppisimme käyttämään myös vastasiivotun kopin perällä oleviä kenkähyllyjä kenkien säilyttämiseen. Lipaston sijoittaminen nurkkaan toi lisätilaa eteiseen, koska nyt mitään huonekaluja ei tarvitse väistellä, kun kulkee eteisen ohi Abstellraumiin tai meidän makuuhuoneeseen.

Lipastossa on nenäliinoja, aurinkolaseja, Kertun hiustenlaittovälineitä, kenkienhoitovälineitä, heijastimia ja avaimenperiä. Korissa lipaston päällä säilytetään avaimet. Koska kori on osittain tyhjän päällä nurkkaa vasten, pikkulipaston päälle jää riittävästi tilaa laskea siihen saapuva posti ja käsitellä se eteenpäin joko paperinkierrätykseen tai säilytettäviin papereihin.

Ja moottoripyörähanskat ja -huppupipo ovat tyylikkäästi naulakossa kuivumassa! Tämä naulakko on tarkoitettu lähinnä vieraiden takeille, mutta erittäin väliaikaisesti siinä sallitaan myös perheenjäsenten tavaroiden säilytys. En tahdo että naulakko tulee pursuilevaksi paksukaiseksi unohtuneista takeista ja laukuista, eikä niin kaikeksi onneksi tuppaa käymäänkään.

Olen oikein tyytyväinen aikaansaannokseeni. Aika näyttää, onko tavaroiden säilytysjärjestelmä onnistunut vai ei. Mutta onpahan eteisessä ja pikkukopissa nyt ainakin vain tarpeelliset ja käytössä olevat tavarat.