Kaikki kauniit paperini sekä Marjaanan itsereflektiomenetelmien lyhyt historia

Olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti vuodesta 1994 alkaen. Ensimmäisen päiväkirjani sain jo seitsenvuotiaana, mutta kirjoittaminen oli hyvin satunnaista tuohon vuoteen -94 saakka.

Monta monituista vuotta täytin rinnakkain kahta kirjaa - päiväkirjaa ja kalenteria. Päiväkirjaan kirjoitin ajatukset ja tapahtumaselostukset, kalenteriin suunnitelmat sekä tapahtumat lyhyesti. Konmarituksen aikana minua ärsytti, että saman ajanjakson asioita on kahdessa paikassa. 

Nyt minulla on pohdinnassa, mitä tekisin vanhoille päiväkirjoille, joiden lukeminen ei ilahduta. Olen ylpeä siitä, että olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti niin pitkään. Mutta monet nuoruusvuosien muistiinpanot eivät ilahduta lainkaan, jos kohta joukossa on paljon myös hyviä muistoja. Ilman kaikkia kokemuksiani en olisi juuri sellainen kuin nyt olen, mutta onko kasvuprosessista säilytettävä todistusaineistoa..? 

Iskä oli sitä mieltä, että kirjat pitää ehdottomasti säilyttää. Itse ajattelisin, että ne olisi hyvä säilyttää, kunnes kykenen lukemaan ne läpi. Ehkä. Laitoin marittaessani muutaman päiväkirjan roskiin pelkästään siksi, että kirjan käteen ottaminen ei tuonut hyviä fiiliksiä. Olen katunut sitä jälkeenpäin, mutta en tiedä silti vieläkään, oliko se hyvä vai huono ratkaisu.

Alhaalta vasemmalta: ihka ensimmäinen päiväkirjani, vuonna 1994 aloitettu päiväkirja, päiväkirja Texasin reissustani.
Ylhäällä keskellä Janilta huomenlahjaksi saamani päiväkirja. Pari muuta ovat vain hienon ulkonäkönsä takia tässä.

Kaikki kalenterini.
Vasemmalla yliopiston kalenteri, johon olen ommellut vanhoista kesähousuistani kannensuojukset. Kisumisu on alun perin ollut äidin housuissa joskus hänen nuoruudessaan.

Kaikki päiväkirjani. Kaikissa ei ole aikalappua, koska toin osan vasta vanhempieni luota.

Ostin Hämeenkadun vihkokaupasta hauskan ja hurmaavan "The Domestic Goddess" -kalenterin ensi vuodelle. On muuten ihana kauppa kaikille, jotka tykkäävät muistikirjoista ja kalentereista! Kävimme siellä taannoin Kertun kanssa ihastelemassa kaikkea kaunista. Uuden hankinnan myötä suunnittelin myös uuden tavan elämäni kokemusten ylöskirjaamiseen.

Uusi kalenterini odottaa nyt tuolla kaapissa, tämän vuoden kalenterin vieressä. Se ilahduttaa minua jo nyt joka kerta, kun näen sen. Haluan täyttää sen vain harkituilla sanoilla ja lauseilla, niin että siihen on mukava tai muuten arvokasta palata myös jälkeenpäin.

Kirjoitan "muuten arvokasta" siksi, että eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä kalenteri ei tulekaan täyttymään mukavista asioista ja ajatuksista. Mutta arvokasta elämänkokemusta se sisältää varmasti, jos Herra elon päiviä suo.

Ajatuksenani on kirjoittaa uuden kalenterini sivuille tapahtuneet merkittävät tai ilahduttavat asiat SEKÄ ajatukset ja tunteet. Muutamalla sanalla olennaisin siitä päivästä. En siis kirjoita ajatuksen virtaa, vaan ensin ajattelen läpi päivän tapahtumat, ajatukset ja tunteet ja sitten kirjaan olennaisen kalenteriin. Kirjoitan ylös myös rukousaiheita, koska rukousvastaukset huomaa helpommin sillä tavalla.

Tällaisen ajatteluhetken yritän pitää joka ilta. Koota ajatukseni ja "tallentaa" päivän niin, että siihen on helppo palata uudelleen päiväkirjaa lukemalla. Olen yrittänyt tehdä niin jo nyt, vanhan kalenterini kanssa, mutta minun on kyllä tosi vaikea oppia tätä uutta tapaa kirjoittaa. Unohdan ajatella ensin, kirjoitan ylös vain tapahtumat, monisanaisesti ja tylsästi. Vaatii harjoittelua!

Tässä uudessa systeemissä on hyvää myös se, että minulle jää säilytettäväksi vain yksi kirja per vuosi. Aiemmin olen voinut kirjoittaa vaikka kolme päiväkirjaa täyteen vuoden aikana. Viime aikoina päiväkirja ei kyllä ole täyttynyt tällaista tahtia - uudelle tavalle on siis ehkä kysyntää, koska tiedän kuitenkin nauttivani kirjoittamisesta.

Uusi päiväkirjani.

Visio kirjan täyttämisestä sekä tammikuun kuva.

Nykyinen päiväkirjani...

...jonka sisäsivutkin on tuunattu.

Kun kirjoitan listoja tai pidempiä kirjoituksia ajatuksistani, liitän ne uuteen päiväkirjaan joko teipillä tai sitten kirjekuoreen kirjan sisäkanteen. Mutta vain ne, jotka ovat oikeasti ilahduttavia ja säilyttämisen arvoisia, minun mielestäni. Näin yksi ajanjakso säilyy yhdessä paikassa.

Lapsena keräsin muistilehtiöitä. Suurimman osan siitä aarteesta olen jo luovuttanut pois, mutta kauneimmat tai rakkaimmat ovat vielä tallessa. Aion nyt käyttää niitä sekä kirjeiden että noiden päiväkirjan väliin talletettavien pidempien kirjoitusten kirjoittamiseen. Jos kirjoittaa ajatuksella, tai pienemmällä käsialalla, ei tarvitse välttämättä hirveän suurta paperia sanoakseen paljon.

Listat

Tärkeimmät ja perinteiset ajattelun apuni ovat kynä ja mikä tahansa paperi. Sellainen paperi, jolle voi tehdä listan. Teen listoja erilaisista aiheista. Tai sitten kaikenkattavan listan, jota kutsun nimellä braindump - siihen listataan kaikki asiat, jotka sillä hetkellä pyörivät päässä. Tämä on tehokas keino pään tyhjentämiseen surraavista ja pörräävistä ja kehää kiertävistä ajatuksista. Ennen vanhaan braindump täyttyi pitkälti tekemättömistä töistä. Nyt Konmarin jälkeen olen tehnyt vain yhden braindumpin, ja siinä oli enemmän tuntemuksia sekä asioita joita tahtoisin tehdä. Hyvä niin.

Muutto lähestyy uhkaavasti - jo ensi kuun puolivälissä meillä pitäisi olla jalat tukevasti Yhdysvaltain länsirannikon maan kamaralla. Tällainen muutos on oiva tilaisuus kaikenlaisten listojen tekemiseen. Minulla on lista pois annettavista ja myytävistä kodinkoneista (rapakon takana kun käyttävät meidän laitteisiimme sopimatonta sähköä!!! 😲), maa- tai lentokonttiin pakattavista tavaroista, matkalaukkuun tai käsimatkatavaraan pakattavista tavaroista sekä ennen muuttoa hoidettavista asioista.

Yritin tehdä Janin kanssa muuttoon liittyvää yhteistä listaa sekä tietokoneella että käsinkirjoitettuna, siten että hän toimi sihteerinä. Huomasin, etteivät minun ajatukseni järjestyneet listan teosta juuri lainkaan. Tarvitsen siis ehdottomasti oman kynän ja oman paperin oman nenäni eteen, jotta voin järjestää omat ajatukseni. Eilen teimme juuri tuon listan ennen muuttoa hoidettavista asioista meikäläinen kirjurina, ja se helpotti välittömästi päänuppini sisäistä hajaannusta.

Olen kyllä miettinyt oman läppärin hankkimista. Auttaisiko se luovempaan ajatusprosessiin ruudun äärellä, kun olisi laite, joka tuntuisi omalta ja yksityiseltä, ehkä jopa näyttäisi kauniilta.

Löysin Marimekon outletin ystäväpäiviltä tämän penaalin.
Olen haaveillut tällaisesta penaalista pitkään ja nyt hinta oli sopiva.

Ruskeassa Janilta saamassani kansiossa on papereita muistiinpanojen ja kirjeiden kirjoittamista varten.
Taskuissa on viimeisimmät kirjeet ja omat kirjoitukseni, kunnes arkistoin ne.

Uudessa ihanassa penaalissani on muun muassa Kuretaken kiva sininen ja ohutkärkinen kirjoitustussi, pieni lyijytäytekynä, Mujin ohutkärkinen kirjoitustussi sekä Mujin viivotin ja mittanauha. I💖Muji!

Kirjeet ja kortit

Jo jonkin aikaa sitten päivitin listan, jossa on kaikkien läheisten osoitteet. Olen siitä omituinen, että kirjoitan mieluummin kirjeen kuin sähköpostin. Toki ajankäytöllisistä syistä sähköpostia tulee silti naputeltua, tai nykyaikana jopa Whatsappeja sähköpostin sijaan. Tavoitteeni on kuitenkin kirjoittaa kirjeitä tai kortteja aina kun mahdollista, koska niitä on omasta mielestäni niin mukava saada. Ehdotin tässä syksyllä vanhalle ystävälle perinteistä kirjeenvaihtoa, ja hän innostui ajatuksesta. Kivaa!

Kun kirjoittaa kirjeen, väistämättä ajattelee kirjoittamaansa vähän huolellisemmin kuin näppiksellä tai puhelimella naputtaessa. Se että kirjoittaa jollekulle tietylle henkilölle omista ajatuksista, voi myös antaa näkökulmaa omaan tilanteeseen eri tavalla kuin pelkästään itselleen kirjoittaminen. Kirjettä kirjoittaessa kun väistämättä ajattelee, miten toinen ymmärtää kirjoittamani sanat.

Jokunen vuosi sitten löysin kauniiden tai hauskojen postikorttien suoman ilon. Nykyään käyn aina välillä katselemassa kauppojen korttivalikoimia, ja ostan itseäni ilahduttavat. Kotona on sitten valikoimaa, kun tekee mieli jolle kulle kortti postittaa. Laitan löytämiäni kortteja myös näkyviin kotonani, niin että voin iloita niistä kunnes lähetän ne jonkun toisen iloksi. Postikortissakin pystyy ilmaisemaan paljon, jos miettii etukäteen, mitä siihen kirjoittaa.

Kaikki nämä kauniit, käytössä olevat paperit ja kirjat ovat kotona keittiön kaapissa, Spark joy -kirjan ohjeen mukaisessa ikiomassa iloa tuottavassa paikassani. Ilokulmauksessani on lasten kuvat kastelahjakehyksissään, mun ja Janin Raamatut iltateeraamiksia varten, tuoreita hedelmiä sekä äidin antama keittiövaaka. Kaapissa lintukuvan takana on kaikki kirjepaperit, lehtiöt, kortit ja kirjekuoret - pystyviikattuna!

Onpas kiva kirjoittaa postaus asiasta, johon voi liittää kuvia omista kauniista ja tärkeistä tavaroistani! Thank you KonMari for letting me realize this. Tämän postauksen kaikki kuvat otti Jani, minä muokkasin ne sitten Lightroomilla sopiviksi blogiini. Oli tosi mukavaa tehdä tällaista hommaa yhdessä!

Osa XV. Valokuvat ja muistot

Olen tässä viime kirjoituksen jälkeen marittanut toisen kierroksen ja päässyt muistoesineet melkein loppuun. Sekä liittynyt Facebookin Konmari Suomi -ryhmään, mikä on ollut tosi antoisaa. Valokuvien ja muistojen läpikäyminen sai sysäyksen juuri tuosta ryhmästä - tähän asti olin vältellyt muistoesineiden marittamista.

Meidän muuttoajankohta on myös suunnilleen tiedossa. Noin marras-joulukuun vaihteessa varmaankin pääsemme lentämään ison meren yli. Tuleva muuttokin on tietysti osittain motivoinut marittamaan huolella, sillä en todellakaan tahdo löytää muuttolaatikoista "mitä ihmettä mulla tällainenkin on mukana" -tavaroita.

Valokuvat

Muovikassillinen vanhoja albumeita lähti roskiin...

...ja vielä vähän lisää.

Ajatella sitä onnea ja iloa, että voisi katsoa valokuvia albumista, joka ei ole rikki. Onko se kollektiivinen kokemus, että vanhojen albumien muovit hapertuvat ajan kuluessa ja valokuvat tipahtelevat syliin kansiota katsellessa?

Albumien lisäksi heitin myös valokuvia pois varmaan noin muovikassillisen. Muinaiseen maailmanaikaan paperikuvia sai aina tuplat samalla hinnalla, kun niitä tilasi. Heitin nyt kaikki tuplat menemään. Toisaalta, minulla oli paljon samantapaisia kuvia samasta tilanteesta, jolloin valkkasin niistä vain ne parhaimmat otokset. Esimerkiksi poseerauksia tuoreena ylioppilaana minusta oli varmaan yli kymmenen, nyt vähensin ne kuuteen (joka sekin on vielä aika paljon).

Luonnollisesti kaikki negatiivit saivat lähtöpassit. Ihmeen paljon minulla olikin niitä tallella, vaikken IKINÄ ole yhtäkään negatiivia tarvinnut.

Tähän keräsin kuvat albumeista.

Kyllähän kenkälaatikko periaatteessa toimivalta vaikuttaakin.

Yksi kenkälaatikollinen riitti hyvin kymppikuville, mutta nuo isot eivät siihen tietenkään mahdu. Marie Kondo vissiin jättäisikin valokuvat tällaiseen pahvilaatikkoon. Mutta minä tahdon katsella valokuviani kansiossa. Nämä vanhat valokuvat ainakin haisevat pahalle ja ovat likaisia sormissa, ei ole kiva selata. Netin ihmeellisestä maailmasta löysin sitten ratkaisun meidän valokuvasäilytykseen.

Uusi säilytysjärjestelmä valokuville

Kansiot ovat "panorama" -kansioita, suht ohuita. Ja valokuville on olemassa erikseen tuollaisia muovitaskuja, joihin sopii neljä valokuvia puoleensa, eli kahdeksan yhteensä. Aloin järjestellä kuvia siten, että selkeät kokonaisuudet ensin taskuihin - yksi aihe per sivu molemmin puolin. Kun kokonaisuudet olivat paikoillaan, laitoin "täytteeksi" samana ajankohtana otettuja yksittäisiä kuvia.

Suuret valokuvat on tarkoitus laittaa tavallisiin muovitaskuihin (A4), kunhan saan ensin kymppikuvat järjestykseen.

Ainakin toistaiseksi tämä systeemi kovasti puhuttelee ja ilahduttaa minua. Sekä inspiroi teettämään kymppikuviksi meidän tietokoneellakin olevia kuvia. Mielestäni on hienoa, että kuvatekstit on "pakko" kirjoittaa joko kuvan päälle tai taakse. Sivujen järjestystä voi vaihdella tarvittaessa, myös kansiosta toiseen. Yksittäisiä kuvia saa myös pois valikoimista, jos ne eivät enää miellytä. Tähän panorama-kansioon saa kanneksi ujutettua myös jonkun kuvan tai muun kauniin paperin, mikä on minusta erityisen hauska yksityiskohta!

Ainoastaan harmittaa se, että minulla on ennestään tosi hienoja, huolella koostettuja albumeja, joihin kuvat on liimattu ja joita en tahdo raadella pakottaakseni kaikki kuvat tähän uuteen arkistointisysteemiin. Ehkäpä opin elämään tämän seikan kanssa. :p

Joka tapauksessa jo nyt tuntuu siltä, että muistot ovat paljon käyttökelpoisemmassa muodossa ja on mukava kaivaa esiin mikä tahansa vanhoista tai uusista albumeista. Miksi olinkaan pitänyt kiinni valokuvista, jotka vain ärsyttävät? Projektia on kyllä vielä jäljelläkin, kaikki kuvat eivät ole vielä kansioissa. Eikä kaikkia iloa tuottavia kuvia edes tulostettu paperille...

Valokuvien läpikäyminen oli henkisesti mielenkiintoinen projekti. Muistelin menneita kertarytäkässä monelta vuosikymmeneltä. Läheskään kaikki muistot eivät olleet mukavia. Nyt kun olen järjestellyt valokuvia, on se myös omanlaisensa prosessi. Kun saan kuvat järjestykseen omille paikoilleen albumiin, tuntuu että menneisyys järjestyy samalla. Kuulostaa varmaan siltä, kuin olisin kopioinut ajatuksen kirjasta, mutta kyllä se ihan omakohtainen kokemus on.

Merkittävin esimerkki on se, kun tulin uskoon vuonna 2000. Ennen tätä ja tämän jälkeen otetut kuvat ovat hyvin erilaisia. Minä näytän erilaiselta, kuvia on otettu erilaisista tilanteista ja kanssaihmisetkin ovat toisia. Minut yllätti, että muutos oli niinkin selkeä ja nopea. Mutta kyllähän se koko minun loppuelämäni muuttikin!

Päiväkirjat, kortit, kirjeet

Valokuvien lisäksi kävin läpi myös muistopapereita, kuten kortteja ja kirjeitä. Kortit luin läpi, mutta kirjeet niputin ja siirsin niiden lukemisen myöhempään ajankohtaan. Säilytin korteista vain iloa tuottavat. Siinä eräänä iltana tätä tehdessäni Jani katsoi myös omat muistopaperinsa läpi ja plokkasi säilytettävät!

Laitoin muistopaperit sekä ylisuuret valokuvat hauskaan kenkälaatikkoon, jonka olen joskus päällystänyt. Se on aikojen saatossa jo ottanut aika lailla osumaakin, joten vaihdan laatikon toiseen, kun löydän kivan. 

Vanhoja päiväkirjoja en lukenut läpi, vaan valitsin säilytettävät kirjat käteen ottamalla fiilispohjalta. Joistain kirjoista muistin, että se on joltain erityiseltä ajalta, ja säilytin sillä perusteella. Vähän on jälkeenpäin harmittanut, että en vilkaissut mitä juttuja pois laittamissani oli. Lisäksi nyt on kaanon poissa: minulla ei ole enää kaikkia päiväkirjojani vuodelta 1994 alkaen. 

Toisaalta, ikinä en ole vanhoja päiväkirjoja lukenut, sen sijaan monta kertaa harmitellut niiden suurta määrää ja monimuotoista ulkonäköä. Nyt olen kyllä edellistä päiväkirjaa silmäillyt, kun olen pohtinut näitä meidän muutto- ja sitä myöten elämänjärjestämiskuvioita.

Osa päiväkirjoistani taitaa myöskin olla vielä vanhempieni luona, täällä näytti olevan vain suunnilleen avioliiton aikana kirjoittamani. Vanhoissa päiväkirjoissa on ainakin kolme, jotka haluan säilyttää. Täytyy tsekata ne ensi kerralla, kun menen käymään porukoilla.

Nykyään kirjoitan tavallaan kahta päiväkirjaa. Toiseen merkitsen muutamalla sanalla päivän tärkeimmät tapahtumat, mikäli niitä on ollut. Toiseen kirjoitan ajatuksen virtaa. Ajattelen, että tuo kalenterityyppinen palvelee, kun tahdon palauttaa myöhemmin mieleen jonkun aikakauden elämässäni, tai tarkan tapahtuman tyyliin "Kaisa oppi kävelemään". Jälkimmäinen taas palvelee juuri tätä hetkeä, kun on saatava selvää omista ajatuksistani. Niin, ja onhan sitten tämä blogikin.

Uskon, että harmitus päiväkirjoista menee kyllä ohi. Olen vaan kirjoittanut ja hillonnut kirjoituksiani niin kauan, että niistä luopuminen tuntuu huonolta. Vaikka ne kirjat itsessään eivät iloa tuotakaan. Hmm. Ehkä pitää odottaa, kunnes koko prosessi on plakkarissa. Jos nyt mietin tätä muistopapereiden, päiväkirjojen ja valokuvien määrää, niin onhan se minun historiani aika hyvin dokumentoitu ilman noita muutamia pois pantujakin päiväkirjoja...

Olen pohtinut, pitäisikö iloa tuottavat muistot pakata mukaan rapakon taakse. Valokuvien osalta olen jo päättänyt, että mukaan lähtevät. Niitähän on tarkoitus katsella, ja tahdon näyttää niitä myös lapsilleni. Vanhat kortit ja päiväkirjat sen sijaan voisivat ehkä jäädä lomahuviksi vanhempieni taloon. Mutta jos en niitä tahdo katsella kuin kerran vuodessa, kannattaako niitä säilyttää ollenkaan... Mille jälkipolville ne oikein olisi tarkoitettu? Toisaalta tällainen sukellus omaan menneisyyteen on hyväkin olla kertaluontoinen temppu, vaikka kerran vuodessa.

Olen samaa mieltä Marie Kondon kanssa siitä, että muistoesineet kannattaa laittaa järjestykseen viimeisenä. Sitten, kun mitään ei ole enää pakko säilyttää minkään tapojen vuoksi, vaan on oppinut huomaamaan, mikä tuottaa itselle iloa. Tai sitten, kun on valmis kohtaamaan oman menneisyytensä. Tähän kategoriaan kannattaa varata riittävästi aikaa ja varsinkin sitkeää kärsivällisyyttä, ettei sorru "antaa mennä vaan" -mentaliteettiin tavaran poistamisen hurmiossa. 

Kondo sanoi jossain haastattelussa, että useimmiten hänen asiakkaansa päätyvät pitämään lähes kaikki muistoesineensä. Siinä ei siis ole mitään pahaa, jos tämä kategoria ei vähene radikaalisti. Niinkuin ei muuten minkään muunkaan kategorian säilyttämisessä laajana ja rönsyilevänä, jos huolellisesti valitsee vain jokaisen iloa tuottavan esineen!

Long time no see!

Pike Place Market Seattlessa

Hei rakkaat ystävät ja kaikki pallontallaajat!

Pidin näköjään kesätauon blogin kirjoittamisesta. Vilkaistaanpa, mitä tämän hiljaisuuden aikana on tapahtunut...

Konmari-projekti on ollut jäissä, mitä tulee tavaran plokkaukseen. En ole saanut tsempattua itseäni valokuvien ja muiden tunne-esineiden läpikäymiseen, koska siinä tuntuisi olevan niin hirveän iso työ ja se tarvitsisi tehdä osittain yhdessä Janin kanssa. Lisäksi, Marie Kondo itse tunnustaa kirjassaan "Spark joy" tehneeensä tuon viimeisen askeleen vasta viime aikoina. Ja hän on sentään ollut järjestelyfriikki koko ikänsä!

Tavaran vähentyminen kotonamme näkyy siinä, että paikat on helppo saada järjestykseen, kunhan ryhtyy. Pois lukien eteistilat ja "kodinhoitohuone" - jota meillä ei ole, ja pyykkikassit odottavat uskollista viikkaajaansa välillä päivätolkulla. Viikkaaminen ei ole niin kivaa, kun ei ole tiettyä tilaa, jossa sen saisi helposti tehtyä, vaan pyykinhuoltotila täytyy erikseen perustaa joka kerta. Välillä olkkariin, välillä makkariin, välillä aulaan... Haaveilen kovasti omasta kodinhoitohuoneesta!

Eteisessä on vaan yksinkertaisesti liian vähän säilytystilaa kaikille meidän tavaroille. Toki esimerkiksi kenkälipasto auttaisi asiaa - näin Janin kummisedällä hienot, korkeat kenkälipastot aivan pienessä tuulikaapissa ja melkein lähdin siltä istumalta ostamaan meille vastaavia. Sain kuitenkin onneksi jarruteltua itseäni, koska meille on jälleen tulossa muutto.

Konmari on aiheuttanut minussa sen muutoksen, että tahdon siivota kotia. En tarkoita nyt järjestelyä, vaan nimenomaan siivoamista. Kuten olen paljastanutkin, siivous ja siihen liittyvät rutiinit eivät todellakaan ole vahvoja puoliani. Rutiini on edelleenkin hakusessa, mutta imuriin tarttuminen ei ole nykyään enää lainkaan niin vaikeaa kuin ennen. 

Merkittävä henkinen tekijä imuroinnin aloittamisessa on tyhjä lattia - jos lattialla on liikaa huonekaluja tai tavaroita, mielikuva imuroinnista on heti todella vastenmielinen. Konmari-projektin myötä olohuone on helposti järjestettävissä imurointikuntoon. 

Yläkerta ja keittiö ovat vielä hieman murheenkryynejä. Keittiö on liian pieni, tuolien siirtely pois imurin tieltä hankalaa. Yläkerran kaikki huoneet ovat pieniä, ja erityisesti lastenhuoneissa on paljon tavaraa. Ja meidän sängyn alunen on iso pinta-ala, joka on ärsyttävä imuroida.

Mitä ihmettä, siis syvällistä pohdintaa imuroinnista?! Siinä yksi asia, jonka Konmari on tuonut elämääni: pohdin omia valintojani syvällisemmin ja tiedostan paremmin oman vastuuni asioista.

***

Kesän aikana perheemme tulevaisuudensuunnitelmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Jani jäi työttömäksi ja hänelle tarjottiin töitä rapakon takaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätimme tarjouksen hyväksyä.

On suru jättää sukulaiset ja ystävät pitkän matkan päähän. Harmillista on keskeyttää Kertun ja Jaakon vasta alkanut eskari- ja koulupolku sekä jättää tämä pihapiiri, jossa on mukavat naapurit ja lasten rauhallista leikkiä. Hulluna paperi- ja järjestelytyötä vaatii Yhdysvaltoihin muutto, puhumattakaan psyykkisestä työstä.

Kaikesta tästä huolimatta päätimme lähteä, koska ensinnäkin molempia meitä viehättää uudet kokemukset, erilaiset kulttuurit ja ihmisten tapaaminen. Lisäksi, jos Janilla riittää töitä pariksi vuodeksi, niin minä saan olla rauhassa kotona Kaisan kanssa tämän varhaiset vuodet ja Jani saa rauhassa tehdä mielekkäitä töitä innostavassa tiimissä. Kerttu ja Jaakko oppivat englannin sekä tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Arvelemme, että tämä on koko perheelle hyödyllinen ja jännittävä elämänkokemus.

***

Nyt siis on pöydällä viisumin hankkiminen sekä muuttoon orientoituminen. 

Tavaroiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että teemme listan pois laitettavista sähkölaitteista sekä kenelle ne kelpaisivat - meikäläiset koneethan eivät pääsääntöisesti toimi jenkkiläisessä sähköverkossa ilman kallista adapteria. Lisäksi tarkoitus on löytää säilytyspaikka parille huonekalulle, joita mielellämme vielä joskus Suomen kodissa katselisimme. 

Tavarat Jenkkeihin otamme mukaan näillä näkymin sillä ajatuksella, että isommat tavarat jäävät sille tielleen jos ja kun joskus Suomeen palaamme. Pikkutavaroiden kanssa tavoitteena on jättää Suomeen säilytykseen mahdollisimman vähän tavaroita, samoin ottaa mukaan mahdollisimman vähän tavaroita. Pienehköt tavarat on kuitenkin helppo postittaa tai kantaa matkalaukussa takaisin Suomeen. 

Tulevalla asuinseudullamme on tavallista, että talot ovat suuria. Siksi ajattelen nyt, että suurin osa tällä hetkellä omistamistamme huonekaluista kannattaa ottaa mukaan. Pääsee niistä sitten siellä eroon tarvittaessa, mutta on harmillista laittaa rahaa tarpeellisiin tai sisustuksen kannalta keskeisiin huonekaluihin, jotka yhtä hyvin voi nyt vaan pakata muuttokuormaan. Vaikken tykkääkään huonekalujen täyttämistä huoneista, luulen lähes tyhjän huoneen myös tuntuvan vähän kolkolta.

Tuntuu mukavalta ajatella, että tämän 96 neliön sijaan meillä olisikin rutkasti yli sata neliötä. Sen sijaan amerikkalaisittain tyypilliset kokolattiamatot eivät innosta pätkän vertaa... Kuulin kaverilta - Luojan kiitos meillä on uudessa asuinpaikassa Ulmin ajoilta tuttu perhe! - että heillä on kokolattiamaton puhdistamista varten erityinen imuri sekä höyrypesuri. Tehokkaista (?) puhdistuskeinoista huolimatta minua ällöttää ajatus kokolattiamatosta, joka tavallisesti on siellä vielä erityisen pitkänukkainen. Toivottavasti me löydämme talon, jossa on suomalaisittain normaali lattiapinta.

Kyllä nyt olisi tarkoitus niiden valokuvienkin kimppuun käydä, vielä ennen muuttoa. Sen verran sain aikaiseksi yhdessä Janin kanssa, että tilasimme vihdoinkin Kaisan ristiäiskuvat. Ei siinä mennyt edes vuottakaan..!

Hiihtolomalla lapsuudenkodissa

Olimme viettämässä hiihtolomaa lapsuudenkodissani.

Isän ja äidin talon lähes koko yläkerta on meidän perheen aluetta, jossa majoitumme yökylässä ollessamme. On mukavaa kun kaikille on oma tilava paikkansa nukkumiseen - Kerttu on minun vanhassa huoneessani, Jaakko aulassa ja me loput veljeni vanhassa huoneessa. Ylhäällä on myös hyvin tilaa lasten leikeille ja lelujen säilytykseen. 

Olen monta kertaa ajatellut ja ajoittain yrittänytkin siivota ja järjestää omaa vanhaa huonettani. Toissakesänä aloitin sen heivaamalla pihalle vanhan tietosanakirjasarjan, joka ei edes kuulunut minulle. Viime kesänä taas siivosin vanhan vaatehuoneeni, joka oli täynnä äidin tavaraa. Lasten leluja olen myös vähän järjestellyt yhdessä lasten kanssa. Ja vähän nalkutellut vanhemmilleni turhan tavaran säilyttämisestä...

Vasta nyt Konmari-metodiin tutustuttuani tajusin, mitä minun ihan oikeasti kannattaa siellä tehdä. Ei siirrellä tavaroita paikasta toiseen eikä edes järjestellä toisten tavaroita. Vaan käydä läpi omat tavarani ja säilyttää vain ne, jotka tuottavat iloa. Niin, eikä varsinkaan nalkuttaa toisille heidän tavaransäilömispolitiikastaan!

Valitettavasti minulla ei ole kuvia huoneestani ennen järjestelyä. En niin suunnitelmallisesti lähtenyt hommaa tekemään - aluksi piti vain järjestää koristehylly, sitten vähän katsoa mitä kirjoja kirjahyllyssä on... Mutta kävinkin sitten läpi kaiken aika tarkasti. Iskä on monta kertaa sanonut, että heillä on tilaa säilyttää minunkin tavaroitani. Niinpä jätin vanhaan huoneeseeni niitä tavaroita, jotka mielestäni sinne kuuluivat.

Oli mielenkiintoista palata ajassa taaksepäin ja muistaa tuntemuksia ja ajatuksia eri esineisiin liittyen. Matka omaan itseen. Myöskin huomata, miten suhteeni tavaran säilyttämiseen yleensä on muuttunut. Miksi tosiaan säilyttää tavaroita, jotka herättävät kielteisiä tunteita? En saanut vielä kaikkea painolastia pois, koska muistot on vielä konmarittamatta sekä lapsuudenkodissa että nykyisessä kodissani. Voin kuitenkin nähdä, minkälainen vaikutus on vanhoista tavaroista ja papereista luopumisella.

Marie Kondohan käskee valikoida tavarat niin, ettei muu perhe näe. Minä suosittelen sitä myös, sillä perheenjäsenten voi olla vaikea katsella vierestä, kun minä luovun tavaroistani. Mutta minä olen kuitenkin itse vastuussa omien tavaroitteni säilyttämisestä tai pois heittämisestä - ei ole syytä säilyttää mitään siksi, että jonkun toisen mielestä niin pitäisi tehdä.

Tai voihan se olla että nuo kiusallaan vaan kommentoivat, kun tietävät tästä Konmari-hurahduksestani... Iskä oli ensin hieman järkyttynyt huomatessaan minun aikovan hankkiutua eroon tosi monesta vanhasta C-kasetista. Kun hän sitten huomasi Janin löytävän Spotifysta kaikki vanhat biisit, joiden nimen luin kasettien selkämyksestä, huomasi hänkin, ettei säilyttämiseen tosiaan ole tarvetta. Varsinkin kun meillä ei ole kasettitoistinta eikä kasettien laatu ollut kestänyt aikaa. Eikä kyllä monen biisinkään...

Sitten projektivalokuviin, jotka tällä kertaa on otettu kännykkäkameralla.

Kierrätykseen lähtevät kirjat ja C-kasettikotelo,
jossa muutama alkuperäinen kasetti sisällä.

Kierrätykseen menevä paperi.
Vanhoista koulun tehtäväkirjoista irrotin kannet.

Röykkiö tyhjäksi jääneitä kansioita ja lehtikoteloita.

Kotiinviemisiksi pakkasin muutamat kauniit koriste-esineet (kuvassa)
sekä pienen nivaskan papereita ja lehtiä.

Ja sitten vielä ihaillaan lopputulosta!

Kirjahylly järjestettynä.

Laitoin kirjahyllyn ylimmälle hyllylle kaikki käsityölehdet ja -kirjat, mitä hyllystä löysin. Itselläni on kotona samaa sarjaa pari teosta ja monta lehteä, jotka ajattelin seuraavalla kerralla kiikuttaa tänne. Äiti ompelee myös ja paljon enemmän kuin minä, joten on järkevää säilyttää kaavat hänen kodissaan.

Toisteksi ylimmällä hyllyllä on muutamia kirjojani sekä äidin keittokirjoja. Lasten ulottuvilla on sitten lauta- ja palapelit, kirjat ja alimmalla hyllyllä leluja.

Koristehylly järjestettynä. 

Tästä hyllystä tykkään tosi paljon. Hyllyn on aikoinaan iskä tehnyt koulupoikana ja yhdessä tuunasimme sen huoneeseeni sopivaksi ollessani lapsi. Nyt siinä on enimmäkseen äidin koristeita, mutta joitakin omianikin jätin, koska ne ovat aina olleet tässä hyllyssä. Vasemmalla alhaalla on myös Kertun astiasto ja koriste-enkeli.

Tosi surkea kuva, mutta tässä suurin osa leluista. Tykkään kovasti vanhasta nukkekodista!
Pelastin sen kellarikerroksesta ja olen harkinnut kalusteiden hankkimista siihen.

Eikö olekin kaunista! Vai johtuuko se katsojan silmistä...

Seinällä roikkuu mammani ompelema iskän vanha paita, taulu joka minulla on ollut aina, sekä tyttöjen stetsoni, jonka ostin ollessani nuorisovaihdossa Teksasissa.

Tuon peilipöydän tahtoisin vielä joskus omaan kotiini. Minusta se on tosi kaunis ja siksi siirsinkin sen nyt tuohon ikkunan ääreen.

Kirjahyllyn oikeassa yläkulmassa näkyy lappu, jonka sekä minä että iskä olemme allekirjoittaneet. Että seuraavan kerran kun hylly siirretään, se siirretään omaan asuntooni. Taipumukseni järjestellä huonekaluja kysyi aikoinaa isäni hartiavoimia...

Kun sain huoneen tähän järjestykseen ja vieläpä imuroitua, totesin vanhemmilleni, ettei huone ole koskaan ollut näin hyvässä järjestyksessä. Ja jos rouva Kondoon on uskominen, nyt sen pitäisi siistinä pysyäkin. Ainakin minun vastuullani olevien tavaroiden osalta.

Ja onpa mukava katsella kauniita kuvia vanhasta huoneestani.

Marjaanan Konmari-projekti, osa V: Paperisodan aloitus

Takaisin Konmari-projektiin. Sain siis syksyllä vauvan, jonka vuoksi Konmari-projekti ei ole edennyt niin nopeasti, kuin Marie Kondo suosittelee.

Käytyäni läpi kaikki vaatteet ja kirjat, olivat vuorossa paperit. Tätä osastoa meillä on hurjasti ja papereiden läpikäyminen on aika hankalaa puuhaa. Perinteisesti olen säilyttänyt suunnilleen kaiken. Tärkeiden papereiden säilyttämisestä kirjoitin aiemmin, ja nyt oli aika käydä uudelleen myös niiden kimppuun.

Kondon ajatuksia papereiden siivoamisesta

Kondon mukaan paras tapa kohdella kaikkia papereita on heittää ne pois. Hän inhoaa papereiden arkistointia. Hänen mielestäänkin kyllä on joitakin papereita, jotka on pakko säilyttää, kuten vakuutuspaperit, takuukuitit ja vuokrasopimus. Säilytettävät paperit hän jakaa kolmee osaan: harvoin tarvittavat, usein tarvittavat ja toimenpiteitä vaativat. Käytännössä tämä merkitsee papereiden säilyttämistä kolmessa eri kasassa. Harvoin tarvittavat muovitaskuun, usein tarvittavat mappiin ja toimenpiteitä vaativat pystyssä olevassa telineessä.

Tunnemuistoja herättävät paperit Kondo kehottaa käsittelemään eri kerralla, koska se hidastaa prosessia tässä vaiheessa turhaan.

Ja meikäläisen toteutus

Paperien valikointi

Koska olen joutunut tekemään tätä projektia osissa - sitä paperin määrää ei kukaan olisi kestänyt nähdä kerralla eikä se olisi näin lapsiperheessä ollut käytännöllistäkään - olen haarukoinut eri alakategorioita. Olen käynyt läpi vanhat kortit (vaikka tämä onkin muistoesinekategoriaa), Kertun ja Janin paperit (yhteistyössä asianomaisten kanssa), käyttöohjeet ja asiakirjat. Lisäksi olen heittänyt pois kaikki opiskeluun liittyvät paperit tutkintotodistuksia ja lopputöitä lukuunottamatta.

Säilytin Janin ja Kertun papereista ne, jotka he itse tahtoivat säilyttää sekä Janin lapsuusajan piirustusten kohdalla muutaman itse arvioimani helmen. Lähes kaikki käyttöohjeet ja takuukuitit lähtivät paperinkierrätykseen, koska laitteita ei enää ollut tai takuuajat olivat menneet umpeen. Heitin pois luottokorttilaskuja ja tiliotteita monen vuoden ajalta. Löysin myös joitakin vanhoja vakuutus- ja lainapapereita, jotka eivät enää olleet voimassa, ja heitin ne pois.

Säilytettäviin jäi vanhat vuokrasopimukset Saksasta (osittain tunnesyistä), verotukseen liittyvät paperit (joita Saksassa on miljoona verrattuna Suomen systeemiin) sekä voimassa olevat käyttöohjeet ja takuutodistukset. Säilytin myös viime aikoina maksetut laskut sekä voimassa olevat, mahdollisesti käyttöön tulevat etukupongit. Sekä hoidettavat asiat, kuten Jaakon kerhoon vietävä valokuvatilaus.

Paperien säilytys

Enimmäkseen Kondon ohjeita seuraillen jaottelin paperit ja asiakirjat. 

• Olohuoneen lipastossa on helposti käsillä kasa papereita, jossa on pysyvästi säilytettävät (kuten väestökirjanotteet, jotka hankittiin Saksaa varten ja joita ei Suomessa automaattisesti lähetetä kansalaisille, sekä vanha lääkärintodistus) sekä vain muutaman kuukauden säilytettävät. Käyn ne läpi siinä kohtaa kun ne eivät enää paikkaansa mahdu.

• Tietokoneen takana Jaakon askartelemassa lehtikotelossa säilytetään toimenpiteitä vaativat asiakirjat sekä voimassa olevat etukupongit.

• Makuuhuoneessa on nyt kaksi kansiota, jossa on vuosittain niputettuna lähinnä verotukseen liittyvät paperit. Ne tulee käydä läpi ennen pois heittämistä, koska siellä saattaa olla joukossa jotain pysyvästi säilytettävää, tai tunnesyistä säilytettävää (kuten vanhat vuokrasopimukset).

Vanhat kortit ja piirustukset on jokaisella omassa säilytyspaikassaan: minun muistopaperini makuuhuoneessa pienessä korissa, Janin olohuoneessa tietokonepöydän alla itse tekemässään salkussa, Jaakon oman kirjahyllynsä päällä paperikassissa ja Kertun kirjoituspöydän laatikossa sekä kortit kenkälaatikossa.

Entäs ne loput paperit, Marjaana?

Seuraavaksi käyn läpi Jaakon loput piirustukset sekä omat, ei-virallisia papereita sisältävät kansioni. Janilla on muutama oma kansio jotain papereita, niihin en aio koskea. Taidan myös tehdä sellaisen tsekkauksen, että käyn läpi kaikki mahdolliset säilytyspaikat löytääkseni lajittelemattomat paperit.

Yksi paperiryhmä, joka on pääosin siististi kansiossa, on laulumonisteet. Mutta niistä ei löydä mitään, koska ne eivät ole missään järjestyksessä ja niitä on paljon... Pitää miettiä, millä tavalla ne tahdon käydä läpi. Varmaan niihinkin olisi järkevä soveltaa Konmari-periaatetta vain iloa tuottavien säilyttämisestä. Mutta ainakin puolet monisteista ovat Janin. Hmm.

Yksi kategoria, joka tuottaa lähes jokapäiväistä päänvaivaa, on lasten askartelu- ja piirustuspaperit ja valmiit luomukset. Tyhjät ja käytetyt menevät sekaisin helposti, ja valmiiden kohdalla en koskaan osaa päättää, säilyttääkö vaiko ei. Nämähän kuuluvat tuohon muistoesinekategoriaan, mutta toisaalta suurin osa ei herätä tunteita. Hmm, pitäisiköhän näihinkin soveltaa sitä ilahduttaa, ei ilahduta -periaatetta. 

Lapsille tärkeitä askarteluja ja piirroksia olen jonkin verran valokuvannut siten, että lapset ovat mukana kuvassa. Silloin voin halutessani hankkiutua eroon taideteoksesta, mutta visuaalinen muisto säilyy, vieläpä näppärästi aineettomassa muodossa.

Tällä viikolla kävin läpi vanhoja irtovalokuvia siten, että poistin joukosta negatiivit ja valokuvakuoret. Nyt minulla on kaikki kiinnittämättömät valokuvat kolmessa kasassa: isot, postikorttikokoiset ja passikuvakokoiset. Tarkoitukseni on käydä ne läpi yhdessä Janin kanssa, koska joukossa on paljon Janin vanhoja kuvia. Valokuvat kuuluvat myös viimeiseen kategoriaan, joten jos seuraan Konmari-järjestystä, niiden vuoro on vasta viimeiseksi.

Kun tämä paperikohta on saanut viimeisen pisteensä tässä projektissa, voin totisesti olla tyytyväinen.

Vihdoinkin varasto järjestyksessä!

Nykyään valo pääsee sisään meidänkin varastoon!

Meidän varaston ikkuna oli ollut jo pitkän aikaa ollut peitossa eikä päivä ollut paistanut sisälle. Siitä asti kun muutimme, olen halunnut saada varastomme järjestykseen. Muutossa se lastattiin täyteen suuria laatikoita ja nopea tarkastus paljasti, että ehkä jopa suurin osa tavaroista kuuluu kaatopaikalle tai kierrätykseen. Joitakin yksittäisiä tavaroita olen varastosta tarvinnut, mutta etsiminen on ollut tosi hankalaa suurien pahvilaatikoiden ja yleisen sotkun takia.  Halusin siihen muutosta. 

Viime lauantaina suunnitelmistamme poiketen olimme koko päivän vapaalla kotona ja sain houkuteltua Janin mukaan varastonsiivousprojektiin. Vihdoinkin oli aika saada tuo rytöläjä hallintaan!

Kuten kuvasta näkyy, varastossa ei juuri ollut enää lattiatilaa. Eikä juuri mitään muutakaan tilaa, johon olisi vielä voinut tavaroita kädestään laskea.

Laidat oli ladottu vaarallisen näköisesti täyteen tavaraa. Minähän en noihin ylimpiin tavaroihin edes yltänyt, ja tuon oikealla puolella näkyvän pikkutavaran takaa olisi ollut hankala ottaa pahvilaatikoita esiin. Tosin en kyllä edes tiennyt, mitä niissä pahvilaatikoissa on... Saatuani paikkoja järjestykseen sisällä asunnossa, olin roudannut tyhjät säilytyskorit ja -laatikot ulkovarastoon. Ne vievät tosi paljon tilaa!

Aloitimme projektin tyhjentämällä koko varaston. Tai no, talvirenkaat saivat jäädä nurkkaan kököttämään, koska ne olivat jo järjestyksessä ja hyvässä paikassa. Kaikki loput tavarat kannettiin pihalle. Samalla lajittelimme niitä takaisin varastoon, sisälle, Konttiin tai kaatopaikalle meneviin. Tässä kuvassa on osa tavaroista jo päässyt takaisin varastoon, mutta siitä saa silti käsityksen työskentelytavasta.

Meillä on ollut yksi iso muovinen tilpehöörilipasto ruuveja, taulukoukkuja, valaisinpistokkeita ja muuta sellaista sälää varten. Lipasto näkyykin tuolla ikkunassa, keittiön pöydällä. Näitä "rautatavaroita" (Onko sanalle "hardware" jotain järkevää käännöstä?!) meillä oli silti vähän siellä sun täällä. Ja lipastoonkin päätyneet olivat pienissä muovipusseissa niin, että laatikoita oli hankala avata. Lastasimme kaikki tällaiset pikkutavarat sekä sekalaiset pullot ja purtelit keittiön pöydälle tarkempaa selvittelyä varten. 

Illalla, kun olimme saaneet lapset nukkumaan, selvittelimme kaiken tuon pikkukrääsän. Siinä oli aika lailla hommaa, se oli likaista ja ärsyttävää puuhaa, mutta lopputulos oli sen arvoinen. 

Heitimme pois lähes kaikki käyttöohjekirjat (kaikki löytyy nykyään netistä) ja tyhjensimme rautatavaran pusseista lipaston laatikoihin. Heitimme pois varaosia, joita emme tunnistaneet tai joita emme enää tarvitse. Jani kävi läpi yhden laatikkonsa, jossa oli tietokonesälää ja muistoesineitä. Jani löysi myös joitakin esineitä myyntiin ja tutuille toimitettaviksi.

Nyt kaikki rautatavara on ihan oikeasti tuossa lipastossa, isommat varaosat ja tilpehöörit yhdessä laatikossa ja nesteet ja aineet yhdessä korissa. Tässä prosessissa tuli järjesteltyä myös yksi eteisen kaappi, koska siellä oli samanlaista tavaraa kuin varastossa. Halusin saada nekin tavarat lajiteltua ja selkeästi yhdenlaiset tavarat yhteen paikkaan. Nyt kaapissa on, ylhäältä alas, 

• jatkojohtoja (ja nykyisen nettiboksin laatikko), 
• jätesäkkejä ja picnic-peitto, 
• ompelukone, 
• lamppuja ja pattereita (ja jumppakuminauha?!?),
• usein tarvittavia työkaluja, ruuveja ja ankkureita,
• sekä työkalupakki, jonka järjestys on Janin vastuulla, mutta kaipa siellä on nyt pääasiassa työkaluja. 

Tänään vielä roudasin tavarat kaatopaikalle ja Konttiin. Sitten sain ottaa kuvat tyhjemmästä ja paremmin järjestetystä varastosta. Vasemmalla seinällä on nyt Janin kokoama, Bauhausista ostettu varastohylly. Rengaspinon edessä näkyy vielä paketoitu sängynpääty. Se oli menossa Konttiin, mutta en saanutkaan sitä mahtumaan autoon.

Vasemmalla hyllyn päällä on kaksi suurta pahvilaatikkoa, joissa on pestäviä mattoja. Keskimmäisellä hyllyllä on Sinin pussissa puhtaita mattoja. Hyllyn alla ja alimmalla hyllyllä on muun muassa lasten leluja. Sinimustassa laatikossa on rautatavara, joka oli liian suurta pikkulipastoon, ja sen vieressä olevassa harmaassa korissa kaikenlaisia pulloja ja purtiloita, kuten sytytysneste ja autovaha. Ylimmäisellä hyllyllä on lähinnä suuria työkaluja.

Oikeassa reunassa on nyt vain joitakin yksittäisiä tavaroita lattialla, kun aiemmin siinä oli kolme suurta pahvilaatikkoa ja epämääräinen tavararöykkiö. Iso vihreäkantinen muovilaatikko saa vielä lähteä Konttiin, kunhan olen pakannut sen täyteen kierrätykseen menevää tavaraa.

Erityisesti ylähylly tuli nyt paljon käyttökelpoisemmaksi. Alemmassa pahvilaatikossa on joulukoristeita, ylemmässä Janin muistoesineitä ja tietokonetavaroita. Oikeassa reunassa on pinottuna tyhjiä koreja ja laatikoita. Rautatavaralipasto näkyy hyllyllä keskellä ja vasemmasta reunasta löytyy kukkapurkkeja, Moccamaster, luistimet, lasten hiekkaleluja, uimapatja, kitaratelineet ja pressu. Vaikka kaikki tavarat ylähyllyllä eivät edelleenkään ole helposti saatavilla, ainakin tiedän täsmälleen mitä siellä on.

Jani vielä haaveili, että varastoon mahtuisivat myös lastenvaunut talvella. Eipä sinne pyörien jälkeen enää sellaista lattiatilaa jäänyt, joten vaunut täytynee säilyttää öisin tuulikaapissa. Toisaalta, tämä varasto ei ole lämpöeristetty, joten se ei välttämättä olisikaan ollut paras säilytyspaikka vaunuille.

Kaksi suurta autokuormallista varastosta lähti tavaraa pois. Vielä voisin vähentää säilytyskoreja sekä mattoja. Matot pitää kuitenkin pestä ensin, koska Kontti ei toivo lahjoitettavaksi likaisia tekstiilejä. Säilytyskoreista on hieman hankala luopua, koska ensinnäkin tykkään niistä ja toisekseen ei koskaan tiedä, minkälaista koria missäkin asunnon kolkassa tarvitsee. Ehkäpä säilytän niitä kunnes koko Konmari-projektini on tehty ja siten todelliset säilytystarpeet löytyneet.

Vaikka varasto ei vieläkään ole puhdas eikä tavarat ole viimeisen päälle järjestyksessä, siellä on nyt pelkästään meille tarpeellista tavaraa ja tiedän täsmälleen, mistä mitäkin tavara lähden etsimään. Hienoa! Ja suuret kiitokset Janille tästä yhteisestä projektista!

PS. Nyt kun Jani oli mukana järjestelyprojektissa ja heilui kameran kanssa jossain vaiheessa, myös meikäläisestä tuli kuva työn tiimellyksessä.

Toimivat eteistilat

Niinkuin ehkä joku jo huomaakin, tämä on jo toinen postaus uuden kotimme eteisestä. Se nyt vaan on niin, että toimivat eteistilat ovat varsin keskeinen juttu, varsinkin lapsiperheessä. Kun me neljä kävelemme ovesta sisään, tavaroille on löydyttävä oma paikkansa näppärästi ja nopeasti, jokaisen on päästävä laittamaan tavaransa paikoilleen mahdollisimman sujuvasti ja toivottavaa olisi myös, ettei kaikki kura ja hiekka kulje olohuoneeseen. Lisäksi eteisen pitäisi olla sellainen, että kotiin on mukava tulla.

Yksi haaste uudessa eteisessämme on myös vuodenaikojen huomioiminen. Kaikeksi onneksi nyt on sentään suunnilleen kesäkelit eivätkä lapset tule sisään järkyttävän kuraisina. Mutta se asia muuttuu taas syksyn myötä. 

Kesällä yritän opettaa meille kaikille ja varsinkin lapsille, että kengät riisutaan tuulikaappiin. Tuulikaapin sisäoven kiinnipitäminen varmaan rohkaisisi sisään tullessa pysähtymään ensin tuulikaappiin ja riisumaan kengät, joten yritän opetella pitämään tuulikaapin ovea kiinni. Se tekee myös eteisestä toimivamman, kun puolet tavaroista eivät ole tuulikaapin oven takana.

Tuulikaapissa oli alun perin jalallinen naulakko ja kenkähylly. Huomasin ajan myötä, että naulakkoon ei ripustettu paljon mitään ja kengät lojuivat lattialla kenkähyllyn edessä. Nuo kapistukset veivät siis paljon tilaa tuulikaapista, mutta olivat vähällä käytöllä. Niinpä ne saivat lähtöpassit. Tilalle laitoin pienen korin, johon voi kengät helposti siivota. Toki kengille on myös ihan omat paikkansa, mutta ei näin näppärästi käsillä. Arjessa kenkävalikoima on tavallisesti "levjänäs" tuulikaapin lattialla, mutta nyt niille on lattialla paljon enemmän tilaa.

Tuulikaapin kaapista löytyy nyt paikat lasten kengille ja asusteille sekä aikuisten asusteille. Kesällä ei asusteita niin paljon tarvitakaan, joten tämä järjestely tulee testatuksi vasta kun kylmemmät ilmat iskevät. Asusteiden ja lasten kenkien lisäksi kaapista löytyy kauppakassit, viikonloppureissukassit sekä akkuporakone ja pieniä ulkoleluja, kuten katuliituja ja saippuakuplia.

Kun tuulikaapista on selvitty peremmälle, tulee takkien riisumisen vuoro. Toukkanaulakossa seinällä on hyvät koukut: ne ovat pitkät ja niiden päässä on iso pallo. Eivät siis kouki reikiä takkeihin ja yhteen koukkuun saa paljon tavaraa. 

Viimeksi eteistä järjestäessäni, josta ylläoleva kuvakin on, ajattelin säilyttäväni toukkanaulakossa vain kasseja. Käytännön olosuhteiden pakosta visuaalisuudesta on nyt tingittävä ja siihen on ripustettava myös takkeja.

Sekä aikuisten, lasten että vieraiden takit pitäisi nyt ripustaa tässä tarjolla olevaan tilaan. Meistä kenelläkään ei onneksi ole hurjan monta takkia, joten tila riittää. Nytkin naulakoissa roikkuu huppareita ja villajakkuja, joille löytyy paikkansa myös yläkerran vaatekaapeista. Aikuisten kengät ovat kaikki tässä tai tuulikaapin kopassa.

Vasemmassa reunassa näkyvä korilaatikko on tyhjä lukuunottamatta ylimmässä laatikossa olevia avaimia. Tuntuu vähän tyhmältä uhrata tilaa sille takeilta ja kengiltä. Sen päällä on käsilaukuille ja niiden sisällölle kori, jonka takana on piilossa Janin pyörälaukku. Järjestän varmaan kengänhoitovälineet, aurinkolasit ja muun pikkutilpehöörin ylähyllyllä olevista pahvilaatikoista näihin korihyllyn laatikoihin.

Pahvilaatikoissa on tuon pikkusälän lisäksi kierrätykseen meneviä vaatteita sekä paperikasseja ja postipakettimateriaaleja. Tein pahvilaatikot Ikean Kallax- hyllyyn tarkoitetuista isommista pahvilaatikoista leikkaamalla noin 10 cm yläreunasta pois ja sain maksimoitua hattuhyllyn käytettävissä olevan tilan. Laatikoiden takana on lahjapaperirullia.

Oikealla oleva pitkä kaappi pitää sisällään työkaluja, talouspaperia ja sitten jotain ihme sälää. Se pitäisi siivota ja järjestää. Ongelma on, että osa työkaluistamme on myös ulkovarastossa, joka ei vielä ole ollenkaan saanut nauttia emännän ja isännän järjestelytaidoista. Se on tämän kesän projekti, saa nähdä missä vaiheessa saamme sen tehdyksi. Ulkovarasto on heti ulko-ovemme takana, joten periaatteessa sieltä on helppo hakea sisälläkin tarvittavaa tavaraa. En tykkää siitä, että samaan kategoriaan kuuluvia tavaroita on säilytyksessä useammassa paikassa, niinpä työkaluille pitäisi löytyä paikka joko varastosta tai tästä pienestä eteiskaapista. Eteiskaappiin tarvitsen myös uusia koreja, sitten kun sen järjestän. Minulla ei ole ennestään kaapin mittoihin soveltuvia laatikoita.

Näitä kuvia varten siivosin eteistä noin minuutin, mikä on minulle merkki siitä, että järjestely toimii ainakin näissä sääolosuhteissa. Mietteissä on ripustaa alakerran vessaan pari pyykkilankaa, johon saisin märät ja likaiset ulkoiluvarusteet roikkumaan, sitten kun niitä taas ilmaantuu. WC-pöntön päällä periaatteessa olisi niille tilaa, ja siinä olisi myös patteri hyvässä paikassa.

Eteisen jatkona palvelee vielä yksi viimeisimmistä hankinnoistani, käytetty valkoinen lipasto. Sen päällä on tyhjiä koreja, joita voi ottaa mukaan reissulle, tai käyttää tavaran kuljettamiseen yläkertaan. Vaikka lipasto on yläkerran portaikon alapäässä, pääsee portaikkoon vielä riittävän helposti. Mielestäni lipasto, korit ja Kertun tekemä vesivärityö sopivat ihanasti yhteen! Korit myös estävät epämääräisen sälän kertymistä lipaston päälle, koska tilaa ei yksinkertaisesti ole.

Tajusin tässä kuvia ottaessani, että lipaston päällä olisi tilaa myös tällä hetkellä kodittomalle mankelillemme. Ehkä pyydän Jania sovittamaan sitä, koska mahdollisesti korit mahtuvat vielä mankelin ja taulun välimaastoon... Olisi ihan mukava saada mankeli käyttöön, koska liinavaatteille varatut tilat ovat rajoitetut ja mankeloitu lakana vie paljon vähemman tilaa kuin ryppyinen.

Lipaston säilytyspotentiaali on tällä hetkellä hyödyntämättä. Lipasto muutti eteisestä tähän vastikään ja luulen, että tähän se nyt jää. Alunperin ostin sen yläkerran aulaan, mutta se teki tilasta ahtaan. Ajattelin, että tässä voisi säilyttää ompelutarvikkeita ja keskeneräisiä projekteja, kuten järjestettäviä valokuvia. Nyt kannoin siihen vain kaikki kodittomat tavarat makuuhuoneestamme. Ne kyllä edustavat keskeneräisiä projekteja siinä mielessä, että kausikoristeille tahtoisin paikan ulkovarastostamme ja alimmassa laatikossa olevat onnittelu- ja muut kortit haluaisin käydä läpi niin, että vain tärkeimmät säilytettäisiin.

Eli huonekalut eteistiloissa alkavat varmaan vihdoinkin olla paikoillaan ja seuraavaksi voi alkaa keskittyä tavaroiden järjestämiseen. Seuraavia projekteja eteistiloihin liittyen ovat siis:

1. Opetteleminen, että tuulikaapin sisäovi pidetään kiinni.
2. Mankelin sovittaminen valkoisen lipaston päälle.
3. Pikkutavaroiden siirtäminen eteisen hattuhyllyllä olevasta pahvilaatikosta ruskeaan korihyllyyn.
4. Ulkovaraston siivous.
5. Eteisen pitkän ja kapean kaapin järjestäminen.
6. Pohdinta, josko vessaan sopisi pyykinkuivausnaruja.