Osa XV. Valokuvat ja muistot

Olen tässä viime kirjoituksen jälkeen marittanut toisen kierroksen ja päässyt muistoesineet melkein loppuun. Sekä liittynyt Facebookin Konmari Suomi -ryhmään, mikä on ollut tosi antoisaa. Valokuvien ja muistojen läpikäyminen sai sysäyksen juuri tuosta ryhmästä - tähän asti olin vältellyt muistoesineiden marittamista.

Meidän muuttoajankohta on myös suunnilleen tiedossa. Noin marras-joulukuun vaihteessa varmaankin pääsemme lentämään ison meren yli. Tuleva muuttokin on tietysti osittain motivoinut marittamaan huolella, sillä en todellakaan tahdo löytää muuttolaatikoista "mitä ihmettä mulla tällainenkin on mukana" -tavaroita.

Valokuvat

Muovikassillinen vanhoja albumeita lähti roskiin...

...ja vielä vähän lisää.

Ajatella sitä onnea ja iloa, että voisi katsoa valokuvia albumista, joka ei ole rikki. Onko se kollektiivinen kokemus, että vanhojen albumien muovit hapertuvat ajan kuluessa ja valokuvat tipahtelevat syliin kansiota katsellessa?

Albumien lisäksi heitin myös valokuvia pois varmaan noin muovikassillisen. Muinaiseen maailmanaikaan paperikuvia sai aina tuplat samalla hinnalla, kun niitä tilasi. Heitin nyt kaikki tuplat menemään. Toisaalta, minulla oli paljon samantapaisia kuvia samasta tilanteesta, jolloin valkkasin niistä vain ne parhaimmat otokset. Esimerkiksi poseerauksia tuoreena ylioppilaana minusta oli varmaan yli kymmenen, nyt vähensin ne kuuteen (joka sekin on vielä aika paljon).

Luonnollisesti kaikki negatiivit saivat lähtöpassit. Ihmeen paljon minulla olikin niitä tallella, vaikken IKINÄ ole yhtäkään negatiivia tarvinnut.

Tähän keräsin kuvat albumeista.

Kyllähän kenkälaatikko periaatteessa toimivalta vaikuttaakin.

Yksi kenkälaatikollinen riitti hyvin kymppikuville, mutta nuo isot eivät siihen tietenkään mahdu. Marie Kondo vissiin jättäisikin valokuvat tällaiseen pahvilaatikkoon. Mutta minä tahdon katsella valokuviani kansiossa. Nämä vanhat valokuvat ainakin haisevat pahalle ja ovat likaisia sormissa, ei ole kiva selata. Netin ihmeellisestä maailmasta löysin sitten ratkaisun meidän valokuvasäilytykseen.

Uusi säilytysjärjestelmä valokuville

Kansiot ovat "panorama" -kansioita, suht ohuita. Ja valokuville on olemassa erikseen tuollaisia muovitaskuja, joihin sopii neljä valokuvia puoleensa, eli kahdeksan yhteensä. Aloin järjestellä kuvia siten, että selkeät kokonaisuudet ensin taskuihin - yksi aihe per sivu molemmin puolin. Kun kokonaisuudet olivat paikoillaan, laitoin "täytteeksi" samana ajankohtana otettuja yksittäisiä kuvia.

Suuret valokuvat on tarkoitus laittaa tavallisiin muovitaskuihin (A4), kunhan saan ensin kymppikuvat järjestykseen.

Ainakin toistaiseksi tämä systeemi kovasti puhuttelee ja ilahduttaa minua. Sekä inspiroi teettämään kymppikuviksi meidän tietokoneellakin olevia kuvia. Mielestäni on hienoa, että kuvatekstit on "pakko" kirjoittaa joko kuvan päälle tai taakse. Sivujen järjestystä voi vaihdella tarvittaessa, myös kansiosta toiseen. Yksittäisiä kuvia saa myös pois valikoimista, jos ne eivät enää miellytä. Tähän panorama-kansioon saa kanneksi ujutettua myös jonkun kuvan tai muun kauniin paperin, mikä on minusta erityisen hauska yksityiskohta!

Ainoastaan harmittaa se, että minulla on ennestään tosi hienoja, huolella koostettuja albumeja, joihin kuvat on liimattu ja joita en tahdo raadella pakottaakseni kaikki kuvat tähän uuteen arkistointisysteemiin. Ehkäpä opin elämään tämän seikan kanssa. :p

Joka tapauksessa jo nyt tuntuu siltä, että muistot ovat paljon käyttökelpoisemmassa muodossa ja on mukava kaivaa esiin mikä tahansa vanhoista tai uusista albumeista. Miksi olinkaan pitänyt kiinni valokuvista, jotka vain ärsyttävät? Projektia on kyllä vielä jäljelläkin, kaikki kuvat eivät ole vielä kansioissa. Eikä kaikkia iloa tuottavia kuvia edes tulostettu paperille...

Valokuvien läpikäyminen oli henkisesti mielenkiintoinen projekti. Muistelin menneita kertarytäkässä monelta vuosikymmeneltä. Läheskään kaikki muistot eivät olleet mukavia. Nyt kun olen järjestellyt valokuvia, on se myös omanlaisensa prosessi. Kun saan kuvat järjestykseen omille paikoilleen albumiin, tuntuu että menneisyys järjestyy samalla. Kuulostaa varmaan siltä, kuin olisin kopioinut ajatuksen kirjasta, mutta kyllä se ihan omakohtainen kokemus on.

Merkittävin esimerkki on se, kun tulin uskoon vuonna 2000. Ennen tätä ja tämän jälkeen otetut kuvat ovat hyvin erilaisia. Minä näytän erilaiselta, kuvia on otettu erilaisista tilanteista ja kanssaihmisetkin ovat toisia. Minut yllätti, että muutos oli niinkin selkeä ja nopea. Mutta kyllähän se koko minun loppuelämäni muuttikin!

Päiväkirjat, kortit, kirjeet

Valokuvien lisäksi kävin läpi myös muistopapereita, kuten kortteja ja kirjeitä. Kortit luin läpi, mutta kirjeet niputin ja siirsin niiden lukemisen myöhempään ajankohtaan. Säilytin korteista vain iloa tuottavat. Siinä eräänä iltana tätä tehdessäni Jani katsoi myös omat muistopaperinsa läpi ja plokkasi säilytettävät!

Laitoin muistopaperit sekä ylisuuret valokuvat hauskaan kenkälaatikkoon, jonka olen joskus päällystänyt. Se on aikojen saatossa jo ottanut aika lailla osumaakin, joten vaihdan laatikon toiseen, kun löydän kivan. 

Vanhoja päiväkirjoja en lukenut läpi, vaan valitsin säilytettävät kirjat käteen ottamalla fiilispohjalta. Joistain kirjoista muistin, että se on joltain erityiseltä ajalta, ja säilytin sillä perusteella. Vähän on jälkeenpäin harmittanut, että en vilkaissut mitä juttuja pois laittamissani oli. Lisäksi nyt on kaanon poissa: minulla ei ole enää kaikkia päiväkirjojani vuodelta 1994 alkaen. 

Toisaalta, ikinä en ole vanhoja päiväkirjoja lukenut, sen sijaan monta kertaa harmitellut niiden suurta määrää ja monimuotoista ulkonäköä. Nyt olen kyllä edellistä päiväkirjaa silmäillyt, kun olen pohtinut näitä meidän muutto- ja sitä myöten elämänjärjestämiskuvioita.

Osa päiväkirjoistani taitaa myöskin olla vielä vanhempieni luona, täällä näytti olevan vain suunnilleen avioliiton aikana kirjoittamani. Vanhoissa päiväkirjoissa on ainakin kolme, jotka haluan säilyttää. Täytyy tsekata ne ensi kerralla, kun menen käymään porukoilla.

Nykyään kirjoitan tavallaan kahta päiväkirjaa. Toiseen merkitsen muutamalla sanalla päivän tärkeimmät tapahtumat, mikäli niitä on ollut. Toiseen kirjoitan ajatuksen virtaa. Ajattelen, että tuo kalenterityyppinen palvelee, kun tahdon palauttaa myöhemmin mieleen jonkun aikakauden elämässäni, tai tarkan tapahtuman tyyliin "Kaisa oppi kävelemään". Jälkimmäinen taas palvelee juuri tätä hetkeä, kun on saatava selvää omista ajatuksistani. Niin, ja onhan sitten tämä blogikin.

Uskon, että harmitus päiväkirjoista menee kyllä ohi. Olen vaan kirjoittanut ja hillonnut kirjoituksiani niin kauan, että niistä luopuminen tuntuu huonolta. Vaikka ne kirjat itsessään eivät iloa tuotakaan. Hmm. Ehkä pitää odottaa, kunnes koko prosessi on plakkarissa. Jos nyt mietin tätä muistopapereiden, päiväkirjojen ja valokuvien määrää, niin onhan se minun historiani aika hyvin dokumentoitu ilman noita muutamia pois pantujakin päiväkirjoja...

Olen pohtinut, pitäisikö iloa tuottavat muistot pakata mukaan rapakon taakse. Valokuvien osalta olen jo päättänyt, että mukaan lähtevät. Niitähän on tarkoitus katsella, ja tahdon näyttää niitä myös lapsilleni. Vanhat kortit ja päiväkirjat sen sijaan voisivat ehkä jäädä lomahuviksi vanhempieni taloon. Mutta jos en niitä tahdo katsella kuin kerran vuodessa, kannattaako niitä säilyttää ollenkaan... Mille jälkipolville ne oikein olisi tarkoitettu? Toisaalta tällainen sukellus omaan menneisyyteen on hyväkin olla kertaluontoinen temppu, vaikka kerran vuodessa.

Olen samaa mieltä Marie Kondon kanssa siitä, että muistoesineet kannattaa laittaa järjestykseen viimeisenä. Sitten, kun mitään ei ole enää pakko säilyttää minkään tapojen vuoksi, vaan on oppinut huomaamaan, mikä tuottaa itselle iloa. Tai sitten, kun on valmis kohtaamaan oman menneisyytensä. Tähän kategoriaan kannattaa varata riittävästi aikaa ja varsinkin sitkeää kärsivällisyyttä, ettei sorru "antaa mennä vaan" -mentaliteettiin tavaran poistamisen hurmiossa. 

Kondo sanoi jossain haastattelussa, että useimmiten hänen asiakkaansa päätyvät pitämään lähes kaikki muistoesineensä. Siinä ei siis ole mitään pahaa, jos tämä kategoria ei vähene radikaalisti. Niinkuin ei muuten minkään muunkaan kategorian säilyttämisessä laajana ja rönsyilevänä, jos huolellisesti valitsee vain jokaisen iloa tuottavan esineen!

Marjaanan Konmari-projekti, osa XII: Siivousvälineet ja -aineet sekä ajatuksia ajattelutavan muuttumisesta

Heippahei!

Viime viikolla valmistelin ja juhlin Kertun synttäreitä. Päätin etten edes yritä marittaa mitään, koska helposti mopo lähtee käsistä ja sitten tuskailen ajanpuutetta loppuviikosta. Nyt juhlat menikin tosi mukavasti. Minua normaalisti vaivaava viime hetken paniikki, joka näkyy perheenjäsenille raivoamisena, oli poissa lähes kokonaan. Oli suorastaan leppoisaa. Syyksi voisin arvella äidin avun kahvipöydän antimien leipomisessa sekä konmarituksen, jonka ansiosta siivous oli helpompaa.

Olen huomannut jo jonkin aikaa, että viihdyn kotona paremmin. Pystyn olemaan läsnä juuri tässä hetkessä ja tilassa. Takaraivossa ei kolkuta tekemättömät työt (vaikka niitä on yhtä paljon kuin ennen). Luulen että marituksen ansiosta olen oppinut huomaamaan muissakin asioissa, mikä tuottaa minulle iloa, ja valitsemaan sen. Tullut tietoisemmaksi siitä, että tekeminen ja tekemättä jättäminen ovat omia valintojani, joista minä olen vastuussa.

Vanhaa viisauttahan tämä on, johon vain konmarituksen kautta ehkä olen saanut käytännön toimintatavan.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,

aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,

aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,

aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,

aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,

aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

Saarn. 3:1-8

Facebook

Tässä reilu viikko sitten jätin Facebookin. Totesin, että olen tullut hieman riippuvaiseksi Facessa roikkumisesta. Koko ajan oli sellainen olo, että jotain jännää tapahtuu ja saan sen selville Facea selaamalla. Kyllähän se niin onkin - koko ajan tapahtuu jotain mielenkiintoista ja lueskelemalla naamakirjaan postattuja linkkejä ja päivityksiä löytää koko ajan mielenkiintoisia juttuja. 

Mutta minua alkoi vaivata FB-krapula: selaamisen jälkeen en ollut lukenut mitään juttuja, mistä olisi ollut se enempää iloa, hyötyä tai ajatuksenruokaa, ja harmittelin hukattua aikaa ja katkennutta ajatusta. Totesin, että Facebook ei tuota minulle iloa ja se ei ole mitenkään välttämätön päivittäisten asioiden hoitamisen kannalta, joten suljin käyttäjätilini.

Kyllähän sen saa herätettyä henkiin ihan vain kirjautumalla takaisin Faceen. Mutta vielä en ole kokenut tarvetta niin tehdä. Tällä hetkellä tuntuu, että olen "herännyt Facebook -unesta": Olen muka tiennyt mitä kavereille kuuluu, kun heidän nimensä ilmestyvät naamakirjasta näytölleni. Mutta oikeaa kanssakäymistä ei ole ollut pitkiin aikoihin.

Minulla oli Facebookissa myös paljon sellaisia kavereita, jotka eivät ole kuuluneet elävän elämän yhteyksiin enää vuosikausiin. Yhdet kaverit Facebookissa, toiset livenä. Nyt ajatukseni löytävät ne ihmiset, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä, koska en jatkuvasti syötä silmilleni nimi-naama-linkki-lööppi-saastetta. Pääni on paljon parempi käyttöliittymä tällaisille tunnepuolen asioille kuin Facebook.

Tähän liittyen kävin läpi myös kännykän yhteystietolistan ja poistin tarpeettomat. Tähän asti en ollut koskaan edes katsonut, keitä minun yhteystietolistallani on. Nyt voin tehdä niinkuin neuvoin ystävääni hänen Facebook-paastonsa aikana: "Selaa läpi yhteystietolistaasi ja lähetä ihan oikea viesti heille, joista et ole kuullut pitkään aikaan."

Huonoja puolia tässä naamakirjattomuudessa on se, että monet tahot päivittävät ajankohtaisimmat asiat Facebook-sivulleen, joille en nyt pääse. Eikä minua voi kutsua helposti kaikenmoisiin tapahtumiin tai ryhmiin. Mikäli nämä alkavat painaa liikaa vaakakupissa, saata tilini uudelleen avata, mutta nyt en ollenkaan koe sellaista tarvetta. Facettomuus on liian vapauttavaa ja rentouttavaa...

Siivousvälineet

Koska koko viime viikko meni ilman maritusta, oli maanantaiaamuna ensimmäinen mielessä oleva asia seuraavan kohteen järjestäminen. Ystävät, minä alan olla voiton puolella - olen konmarittanut jo paljon enemmän tavaroita kuin mitä minulla on käymättä läpi!

Siivouskaappi on ollut tosi sotkuinen jo pidemmän aikaa, mutta ajattelin siivoavani sen sitten kun konmaritan siivousvälineet. Nyt sen vuoro tuli. Täytyy sanoa, että ilo on aika kaukana tästä kategoriasta - en tykkää siivoamisesta eivätkä siivousvälineet tuota minulle juurikaan iloa. Noudatin siis enemmän periaatetta "tuota en ainakaan tarvitse" ja "noita on liikaa" kuin "mikä säteilee iloa".

Kerrankin muistin ottaa "ennen" -kuvat ennen kuin rupesin konmarittamaan! Kaappi oli ihan täynnä, hyllyillä oli mitä sattuu,  pulloja oli vaikea koukkia ylimmältä hyllyltä ja siivouslasta tippui naulakostaan.

Poistin kaikki tavarat kaapista ja puhdistin sen. Ryhmittelin tavarat pöydällä: keittiön siivous, kylppärin ja vessan siivous, lattian siivous, muu siivous. Kokonaan pois pöydältä siirsin tavarat, jotka eivät selkeästi tähän kategoriaan kuulu.

Valkoisessa pahvilaatikossa ovat kenkätarvikkeet, kuten plankki ja varapohjalliset, jotka järjestin tässä samalla, mutten palauttanut enää siivouskaappiin.

Silitysrauta ja -lauta asuvat meillä täällä siivouskaapissa, koska sinne lauta mahtuu näppärästi ja alakerrassa on hyvin tilaa myös lauta avata ja silittää. Tilankäytöllisistä syistä myös Janin tuo-yksi-poranoloinen-Ryobi-työkalu majailee siivouskaapissa.

Kaikki siivouskaapista löytynyt tässä...

...ja tässä.

Siivousvälineet ryhmiteltynä suurin piirtein.

Ei niin siivousvälineitä.

Koko projektissa ei tullut ihan hirveästi jätettä. Yksi mattojen tahranpoistoaine täytyy toimittaa kaatopaikalle, vanha etikkapullo pullonkierrätykseen ja tuo pussillinen roskaa roskikseen. Tarpeeton, uusi siivouslasta ja vanhat keittiöpyyhkeet (jotka olivat mukamas lattiarättejä) lähtevät kierrätykseen. Yksi kaveri vinkkasi minulle tekstiilikierrätyspajasta Nextiili, jossa tahrat ja reiät tekstiileissä eivät haittaa. En ole koskaan vielä sinne mitään vienyt, mutta nyt aion ruveta käyttämään sitä.

No niin, ja sitten vielä parhaat kuvat, eli tavarat järjestyksessä paikoillaan! Essut roikkuvat siivouskaapissa toistaiseksi, voi olla että keittiön konmaritettuani laskostan ne kauniisti jonnekin kaappiin. Muovipusseissa on kierrätysmetalli,-lasi ja -pullot.

Laitoin lattialastan varteen suihkuverhon renkaan. Nyt se pysyy naulakossaan.

Ylimmällä hyllyllä korissa kaikki siivousrätit ja -sienet, silitysrauta vesikannuineen ja suihkupulloineen sekä talouspaperi.

Kaikki siivouspurtilot yhdellä hyllyllä.

Asuntoon kuuluva asukaskansio ja jotain varaosia sekä loput siivousvälineet.
Sohvanpesuaineet ja -välineet ovat tuossa pienessä beigessä boksissa.

Jätesäkit, luuttausämpäri, mattotamppari imuriin.

Silityslauta (johon teippasin kiinni siivouskaapin pohjalta löytyneet jalannupit), imuri ja Janin työkalu.

Ja sitten vielä vertailun vuoksi ennen-jälkeen kuva.