Etäkoulussa

Oi pienten opettajat, kiitos!

***

Huom! Päätin viitata meidän lapsiin täällä blogissa kirjaimilla E, A ja I. Ja isäntä on Isäntä. :)

***

Täällä Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa lapset menevät kouluun sinä vuonna, kun elokuun loppuun mennessä täyttävät viisi vuotta. Ensimmäisen koululuokan nimi on Kindergarten, ja tavoitteena on sekä alkeellinen luku-, kirjoitus- että laskutaito lukuvuoden loppuun mennessä.

Tänään meidän pikku I aloitti Kindergartenin. Jännittävä hetki niin pikkuiselle kuin vanhemmillekin! Joskin äidille paljon kauheampaa olisi ollut, jos hän olisi oikeasti lähtenyt kouluun yli kuudeksi tunniksi joka päivä. Nyt hän istuu tuossa keittiön pöydän vieressä, ja opettajat tulevat hänen luokseen Microsoft Teamsin välityksellä. Täällä Washingtonin osavaltiossa ei ole monta koulua, jotka olisivat aloittaneet lähiopetuksella - käsitykseni mukaan kaikki julkiset koulut ovat pelkästään verkossa.

 Tänään olen ollut äimistynyt kahdesta asiasta.

1. Miten opettajat osaavatkin opettaa tärkeimmät asiat ensin ja säilyttäen lasten mielenkiinnon?

2. Miten lapset oppivatkin niin nopeasti käyttämään Teamsiä, ja jaksavat keskittyä ruudun kautta tulevaan vuorovaikutukseen?

Vain yhden päivän jälkeen I osaa jo itse liittyä kokoukseen, käyttää mikrofonia, videokuvaa, viittaamista sekä taustakuvan vaihtoa, ja onnistuipa jopa itse kiinnittämään opettajien kuvan aina näkyviin. Hän on myös oppinut, että tietyn äänen kuullessaan pitää laittaa kädet pään päälle, ja kuinka näytetään peukkua niin että se näkyy videokuvassa. Ihmeellistä miten nopeasti tuollaiset pienet oppivat!

I on ollut aivan innoissaan ja tohkeissaan, vähän ujostellutkin, mutta hienosti osallistunut. Ensimmäisenä päivänä hänellä on neljä kokousta, joista ensimmäinen kesti yli tunnin! Ensi viikolla on vielä poikkeava aikataulu, mutta sen jälkeen alkaa varsinainen etäkouluaikataulu, joka on viisi parinkymmenen minuutin tapaamista päivässä kaikenikäisille alakoululaisille.

Olen helpottunut, ettei minun tarvinnut päästää nuorimmaistani vielä kouluun fyysisesti, ja iloinen että virtuaaliopetus näyttäisi toimivat ihan hyvin sittenkin. Etukäteen odotin hieman kauhulla, kuinka sataprosenttisesti koko juttu vaatii vanhemman osallistumista. Kuulin kauhutarinoita keväältä, kun ystävät olivat istuneet kindergartenilaisensa kanssa koko päivän tehtäviä tehden... Ja ihmettelin ääneen lukuisat kerrat, kuinka nuo opettajat voivat saada homman toimimaan virtuaalisesti viisivuotiaiden kanssa, vaikka olisikin koko kesä aikaa suunnitella homma uusiksi.

Tämän ensimmäisen koulupäivän vedellessä viimeisiään olen sitä mieltä, että ihmeellisen hyvin hoitavat homman kotiin sekä opettajat että oppilaat, ainakin tämä minun pikku kindergartenilaiseni. Jaksavatkohan opettajat koko vuoden olla noin pirteitä, kannustavia ja rohkaisevia? "Sweetheart", "honey", "sweetie"... Ja jos ei heti ohje mene perille, "buddy". Kyllä se on erityinen lahja, että kykenee toimimaan aivan pienten ihmisten opettajana. Kiitos Taivaan Isälle hyvistä opettajista!

Ai niin, A:n ja E:n koulu alkoi tiistaina ja he ovat hoitaneet kaikki hommat itsenäisesti omissa huoneissaan. Nähtäväksi jää, tulevatko tarvitsemaan äidin ja isän hellää huolenpitoa ja VALVONTAA, että hommat tulevat tehtyä.

Yammun kyydissä

Moi,

Minä ja mieheni olimme tänään lyhyellä moottoripyöräajelulla. Oli ihana nähdä omaa asuinseutua moottoripyörän selästä! Autolla ajaessa pitää erityisesti huomata katsoa ulos ikkunasta ja havainnoida maisemia. Moottoripyörällä ajaessa taas ei ole vaihtoehtoa - maisemat ovat koko ajan joka puolella. Lisäksi tuuli ja tuoksut on aistittavissa. Täällä on tähän aikaan vuodesta aivan uskomattoman vihreää. Paikoitellen tuntui aivan siltä, kuin ajaisi jollain sademetsään tehdyllä tiellä. Vaikka monet puut muistuttavat ulkonäöltään suomalaisia lajitovereitaan, on myös monia, jotka näyttävät minun silmiini eksoottisilta.

Pohdimme matkalla, minkälaisessa maisemassa haluaisimme asua. Olen huomannut, että itse nautin eniten sellaisesta maisemasta, joka muistuttaa lapsuudenkotini näkymiä. Paljon peltoa ja alavaa maata, vähän vettä siellä täällä... Tällä seudulla saa kuitenkin maalaismaiseman kaupanpäälliseksi komeat vuoret taustalle, eipä olisi hullumpaa sellaisen maiseman äärestä herätä! Tämänhetkinen majapaikkamme tarjoaa näkymiä lähinnä naapurin pihaan sekä ajotielle. Tökkää silmään pahemman kerran! (Opimme pohjanmaalaisilta ystäviltämme kerran, että heidän takapihaltaan avautuva maisema peltoineen ja metsineen 'ei tökkää silmään'.)

Pikku retkellämme oli sellainenkin hauska vaikutus, että reilun tunnin kun katseli lähialueen maisemia ja sitten ajoi omalle kotikadulle, koti tuntuikin olevan mukavalla alueella ja muutenkin mukiinmenevä. Samanlainen tunne on joskus tullut, kun olen palannut pitkältä Suomen lomalta. Ihmeellisesti voi tunninkin maisemanvaihdos auttaa näkemään omat nurkat uusin silmin!

Meillä on kyllä täällä kotona vielä ihan kauhea kaaos kevään jäljiltä. Olin silloin sairaana kolmisen kuukautta, ja siivoustyöt ehtivät ruuhkautua. Nyt olen kyllä ollut jo siivouskunnossa ainakin kuukauden... Aiemmin yritin vakuuttaa itselleni, että siivoan itseäni varten enkä vieraita. No korona-aikana kukaan ei ole käynyt talossamme sisällä oman väen lisäksi, ja niinpä on vaan siivouskin sitten jäänyt. Ehkäpä tämä tästä, kun elämä siirtyy ulkoa sisälle ja koulu alkaa. *fingers crossed*

Ensi viikolla haetaan lapsille koulutarvikkeet. Jokainen koulupiirin oppilas saa lainaksi oman tietokoneen. Eniten minua mietityttää, kuinka meidän 5-vuotias kindergartenilainen (vrt. suomalainen esikoulu) pärjää etäopetuksessa. Keväällä hän osallistui preschoolin (vrt. suomalainen kerho) virtuaaliopetukseen, joka onnistuminen perustui tuttuun rutiiniin, opettajaan ja ryhmään. Nyt koulunkäynti, opettaja ja luokkakaverit ovat kaikki hänelle ennestään vieraita. Toisaalta, koska hän ei ole koskaan käynyt koulua, ei hän myöskään tiedä mitä odottaa. Ja odottaa nyt ihan innoissaan koulun alkua.