Juoksulenkillä!

Herra on uskollinen!

Herran vuonna 2021, maaliskuun 27. päivä, olin juoksulenkillä. Enkä edes kevään ensimmäisellä. Mitäs merkillistä kyseisen päivän juoksulenkissä on? Minulle se oli erittäin merkittävä virstanpylväs...

Eilen päivälleen vuosi sitten menin ensimmäisen kerran päivystykseen koronaoireiden vuoksi. Olin toipunut kotona kymmenisen päivää ihan tavallisen oloisista nuhaoireista, ja luulin jo olevani parantumassa, kun oireet kävivätkin pahemmaksi. Makasin aamulla sohvalla ja yhtäkkiä sydämensyke nousi korkeaksi eikä laskenut. Päätimme lähteä päivystykseen. Siitä alkoi ahdistuksen, pelon ja tuskan kevät.

Taudin aikana oireeni olivat lukuisat, mutta eniten minua huoletti sydämen ja verisuonten toiminta. Sydämeni tykytteli ja särki tykytellessään, pelkästään huoneen poikki kävely aiheutti tukalan ja kivuliaan tykytyskohtauksen. Pääni tuntui siltä kuin se räjähtäisi, veri virtasi suonissa valtavalla voimalla kohisten ja aiheutti ennenkokematonta kipua. En voinut nukkua kivun ja epämukavuuden takia. Vartalon verisuonet tykyttelivät, kuumottivat ja särkivät.

Lukuisista tutkimuksista huolimatta lääkärillä ei ollut mitään sanottavaa oireistani – ei hoito-ohjeita, ei diagnoosia, ei lohdutuksen sanaa. Parasetamoli auttoi vähän, ibuprofen pahensi oireita.

Epätietoisuus ja pelko olivat todella raskaita kokemuksia. Minun piti itse ymmärtää, miten hoitaa itseäni. Se on vaikeaa, kun kenelläkään ei ollut kokemusta vastaavanlaisista oireista. Lehdessä luki jatkuvasti, kuinka ihmiset kuolevat tuohon tautiin. Ja minusta todella tuntui, että ruumiini elintoiminnot pettävät kokonaan minä hetkenä hyvänsä.

Kevään pitkien sängyssä vietettyjen päivien aikana ehdin rukoilla paljon, ja lukea Raamattua. Yhtenä päivänä rukouksessa omistin kaikki verisuoneni, jokaisen sydämensykkeeni, jokaisen hengenvetoni Jeesukselle. Niinhän se on, että meidän jokainen henkäyksemmekin on lahja Jumalalta, uskoimmepa tai tiesimme sen tai emme. Päivin ja öin anoin Herralta hädissäni ‘Paranna, Herra paranna!’ Välillä en muuta voinut rukoilla kuin noita sanoja, koska olin niin onneton ja peloissani. Kiitos kaikille jotka rukoilitte kanssani! Rukoukset ja siunaukset kantoivat monen epätoivoisen hetken yli.

Eräänä päivänä kevätauringon paistaessa ulkona Herra vastasi rukoukseeni. ”Kaikki ajallaan” sanoi Hän hymyillen. En tiennyt varmasti, oliko se Herra, vai jokin oman ajatteluni tuote. Nyt kun mietin taaksepäin, tuo lausahdus on kuitenkin aivan linjassa Raamatun sanoman kanssa. Saarnaajan kirjassa Jumala toistaa monta kertaa, miten kaikille asioille taivaan alla on oma aikansa. Samoin Hän paransi täällä maan päällä kulkiessaan kaikki, jotka hyväksi näki, Isän hyvän suunnitelman mukaan. ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Roomalaiskirje 8:28

Nyt kun tästä kaikesta on vuosi aikaa, olen saanut nähdä Jumalan sanojen tulleen todeksi. Ymmärrän jopa miksi Hän hymyili sanoessaan tuon “Kaikki ajallaan!”, sillä vuosi myöhemmin minä olin juoksulenkillä. Juoksulenkillä! Herralla on hyvä huumorintaju! Minä joka olin aina luokan huonoin liikunnassa ja kylkeä alkoi pistää heti ensimmäisen puolen kilometrin hölkkäilyn jälkeen. Nuo samat verisuonet ja se sama sydän, jotka vuosi sitten tuskissani pyhitin Herralle, ovatkin nyt minulle suuri ilon aihe. Minun vartaloni pystyy juoksemaan! En kuollutkaan vielä, vaan saan iloita juoksemisesta ja tästä uudestä keväästä, jota minun ei tarvitse viettää sängynpohjalla ikkunasta ulos katsellen.

Herra on uskollinen. Minä olisin halunnut parantua heti – heti 10 sairaspäivän jälkeen, tai edes heti kahden kuukauden sairastamisen jälkeen. Se ei kuitenkaan ollut Jumalan suunnitelma. En tiedä onko verenkiertoni vieläkään täysin kunnossa, mutta koska voin liikkua ongelmitta, niin teen! Hänen suunnitelmansa oli siunata minua ilolla ja kiitoksella, jonka ruumiillinen terveys ja hyvä kunto minussa tänä päivänä aiheuttaa.

Se ulkoinen Jumalan lahja, jonka avulla olen päässyt tähän pisteeseen, on aviomieheni kannustamana aloittamani käynnit personal trainerilla. Pitkän sydän- ja verisuonisairauden myötä minua pelotti kovasti ryhtyä rasittamaan kroppaani, varsinkin kun lääkärit eivät pystyneet yhtään neuvomaan mikä on viisasta, mikä ei. Liikunnan ammattilaisen ohjauksessa uskalsin ottaa sen askeleen ja ryhtyä treenaamaan sydäntäni ja vartaloani tavoitteellisesti. Sillä polulla olen vieläkin, ja ensimmäistä kertaa elämässäni koen raskaan (joo, minulle se on hölkkä 😊) liikunnan iloa.

Jumala ei pelkästään parantanut minua, vaan antoi minulle paremman kunnon kuin minulla ikinä ennen on ollut. Ja nyt voin minäkin hymyillä yhdessä Jeesuksen kanssa, kun mietin mitä Hänellä oli suunnitelmissa minun varalleni jo silloin kun osasin rukoilla vain ”Herra paranna!”

Terveisiä keväiseltä lenkkipolulta Redmondista!

Savun keskellä

Maisema eilen noin klo 14 iltapäivällä.

Täällä on Seattlen kupeessa on viimeiset pari viikkoa ollut savua ilmassa Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin maastopaloista. Savu on ahdistanut kroppaa ihan konkreettisesti, ja mieltä taas se ettei voi ulkoilla.

Normaalisti pidän ikkunoita auki vähintään pari kertaa päivässä, ja sopivalla säällä voivat olla auki koko päivänkin. Nyt on pari viikkoa pidetty kaikki ikkunat ja ovet suljettuna. Illalla nukkumaan mennessä ilma tuntuu tosi raskaalta. Useana päivänä pääni on särkenyt. Lapset ovat valittaneet painajaisia ja nukahtaminen on vaikeampaa. Seisova ilma tuntuu seisauttavan myös pään toiminnan. Ja jotta pääsisi haukkaamaan raitista ilmaa, pitäisi ajaa parin osavaltion yli...

Meillä on kaikissa huoneissa kokolattiamatot, joiden vuoksi normaalikin tuuletus ja siivous tuntuu välillä riittämättömältä. Eilen illalla sängyssä pötkötellessäni tajusin, että imuroinnilla voisi ehkä saada jotain pientä apua tämänhetkiseen huonoon sisäilmaan. Edes tuollainen perusasia ei tullut mieleeni aiemmin, kun tämä ongelma on minulle niin uusi. Kaikeksi onneksi muistin sen homman tänään niin ajoissa, että rakas aviomieheni ehti kammarimme lattian puhdistaa! ;c)

Eilen mentiin lasten kanssa meidän kuntosalin kahvilaan vähäksi aikaa hengittelemään puhdasta ilmaa. Kyseinen sali on korona-ajan alusta asti mainostanut erinomaisia ilmanpuhdistusmenetelmiään. Kätevämpi äiti olisi varmaan varannut lapsille pariksi tunniksi sisätilan juoksenteluun ja pelaamiseen... No tämä latte mama vei lapset ihan vaan kahvilaan, jossa sitten juotiin chaita ja kylläkin pelattiin, mutta korttia. Lapsille tuntui olevan ihan virkistävä visiitti - korona-aikana ei ole kertaakaan kahvilassa käyty - ja oma päänsärkyni loppui ja olo tuntui kevyeltä hetken aikaa.

Viime viikolla kun hoksasimme, ettei tämä ilmanlaatu välttämättä ihan parissa päivässä parane, tilasimme meille Dysonin ilmanpuhdistimen. En ole ikinä ennen ollut tekemisissä ilmanpuhdistimen kanssa (olen ehkäpä pitänyt sellaista jopa turhana hössötyksenä). Nyt lueskelin laitteen tuotetiedoista, että se poistaa ilmasta sen ja sen kokoisia partikkeleita, kuten allergeeneja ja viruksia, ja ilmanpuhdistimen käyttö alkoi yhtäkkiä tuntua jopa välttämättömyydeltä. Mitä kaikkea savusumussa ja koronaeristyksessä eläminen saakaan ymmärtämään...Valitettavasti vehje saapuu vasta huomenna, jos nyt UPS:n kaverit sen aikataulussa ovellemme toimittaa. Huomenna pitäisi saapua myös ukkosmyrsky, eli saadaan sitten varmaan kertaheitolla puhdasta ilmaa sekä sisälle että ulos!

Tänään 17.9.2020 ilmanlaatu on enää 'epäterveellinen' (punainen) erittäin epäterveellisen sijaan. Paikoitellen näkyy jo oranssiakin, mikä merkitsee ilmanlaadun olevan epäterveellinen vain riskiryhmille.

Yammun kyydissä

Moi,

Minä ja mieheni olimme tänään lyhyellä moottoripyöräajelulla. Oli ihana nähdä omaa asuinseutua moottoripyörän selästä! Autolla ajaessa pitää erityisesti huomata katsoa ulos ikkunasta ja havainnoida maisemia. Moottoripyörällä ajaessa taas ei ole vaihtoehtoa - maisemat ovat koko ajan joka puolella. Lisäksi tuuli ja tuoksut on aistittavissa. Täällä on tähän aikaan vuodesta aivan uskomattoman vihreää. Paikoitellen tuntui aivan siltä, kuin ajaisi jollain sademetsään tehdyllä tiellä. Vaikka monet puut muistuttavat ulkonäöltään suomalaisia lajitovereitaan, on myös monia, jotka näyttävät minun silmiini eksoottisilta.

Pohdimme matkalla, minkälaisessa maisemassa haluaisimme asua. Olen huomannut, että itse nautin eniten sellaisesta maisemasta, joka muistuttaa lapsuudenkotini näkymiä. Paljon peltoa ja alavaa maata, vähän vettä siellä täällä... Tällä seudulla saa kuitenkin maalaismaiseman kaupanpäälliseksi komeat vuoret taustalle, eipä olisi hullumpaa sellaisen maiseman äärestä herätä! Tämänhetkinen majapaikkamme tarjoaa näkymiä lähinnä naapurin pihaan sekä ajotielle. Tökkää silmään pahemman kerran! (Opimme pohjanmaalaisilta ystäviltämme kerran, että heidän takapihaltaan avautuva maisema peltoineen ja metsineen 'ei tökkää silmään'.)

Pikku retkellämme oli sellainenkin hauska vaikutus, että reilun tunnin kun katseli lähialueen maisemia ja sitten ajoi omalle kotikadulle, koti tuntuikin olevan mukavalla alueella ja muutenkin mukiinmenevä. Samanlainen tunne on joskus tullut, kun olen palannut pitkältä Suomen lomalta. Ihmeellisesti voi tunninkin maisemanvaihdos auttaa näkemään omat nurkat uusin silmin!

Meillä on kyllä täällä kotona vielä ihan kauhea kaaos kevään jäljiltä. Olin silloin sairaana kolmisen kuukautta, ja siivoustyöt ehtivät ruuhkautua. Nyt olen kyllä ollut jo siivouskunnossa ainakin kuukauden... Aiemmin yritin vakuuttaa itselleni, että siivoan itseäni varten enkä vieraita. No korona-aikana kukaan ei ole käynyt talossamme sisällä oman väen lisäksi, ja niinpä on vaan siivouskin sitten jäänyt. Ehkäpä tämä tästä, kun elämä siirtyy ulkoa sisälle ja koulu alkaa. *fingers crossed*

Ensi viikolla haetaan lapsille koulutarvikkeet. Jokainen koulupiirin oppilas saa lainaksi oman tietokoneen. Eniten minua mietityttää, kuinka meidän 5-vuotias kindergartenilainen (vrt. suomalainen esikoulu) pärjää etäopetuksessa. Keväällä hän osallistui preschoolin (vrt. suomalainen kerho) virtuaaliopetukseen, joka onnistuminen perustui tuttuun rutiiniin, opettajaan ja ryhmään. Nyt koulunkäynti, opettaja ja luokkakaverit ovat kaikki hänelle ennestään vieraita. Toisaalta, koska hän ei ole koskaan käynyt koulua, ei hän myöskään tiedä mitä odottaa. Ja odottaa nyt ihan innoissaan koulun alkua.