Kaikki kauniit paperini sekä Marjaanan itsereflektiomenetelmien lyhyt historia

Olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti vuodesta 1994 alkaen. Ensimmäisen päiväkirjani sain jo seitsenvuotiaana, mutta kirjoittaminen oli hyvin satunnaista tuohon vuoteen -94 saakka.

Monta monituista vuotta täytin rinnakkain kahta kirjaa - päiväkirjaa ja kalenteria. Päiväkirjaan kirjoitin ajatukset ja tapahtumaselostukset, kalenteriin suunnitelmat sekä tapahtumat lyhyesti. Konmarituksen aikana minua ärsytti, että saman ajanjakson asioita on kahdessa paikassa. 

Nyt minulla on pohdinnassa, mitä tekisin vanhoille päiväkirjoille, joiden lukeminen ei ilahduta. Olen ylpeä siitä, että olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti niin pitkään. Mutta monet nuoruusvuosien muistiinpanot eivät ilahduta lainkaan, jos kohta joukossa on paljon myös hyviä muistoja. Ilman kaikkia kokemuksiani en olisi juuri sellainen kuin nyt olen, mutta onko kasvuprosessista säilytettävä todistusaineistoa..? 

Iskä oli sitä mieltä, että kirjat pitää ehdottomasti säilyttää. Itse ajattelisin, että ne olisi hyvä säilyttää, kunnes kykenen lukemaan ne läpi. Ehkä. Laitoin marittaessani muutaman päiväkirjan roskiin pelkästään siksi, että kirjan käteen ottaminen ei tuonut hyviä fiiliksiä. Olen katunut sitä jälkeenpäin, mutta en tiedä silti vieläkään, oliko se hyvä vai huono ratkaisu.

Alhaalta vasemmalta: ihka ensimmäinen päiväkirjani, vuonna 1994 aloitettu päiväkirja, päiväkirja Texasin reissustani.
Ylhäällä keskellä Janilta huomenlahjaksi saamani päiväkirja. Pari muuta ovat vain hienon ulkonäkönsä takia tässä.

Kaikki kalenterini.
Vasemmalla yliopiston kalenteri, johon olen ommellut vanhoista kesähousuistani kannensuojukset. Kisumisu on alun perin ollut äidin housuissa joskus hänen nuoruudessaan.

Kaikki päiväkirjani. Kaikissa ei ole aikalappua, koska toin osan vasta vanhempieni luota.

Ostin Hämeenkadun vihkokaupasta hauskan ja hurmaavan "The Domestic Goddess" -kalenterin ensi vuodelle. On muuten ihana kauppa kaikille, jotka tykkäävät muistikirjoista ja kalentereista! Kävimme siellä taannoin Kertun kanssa ihastelemassa kaikkea kaunista. Uuden hankinnan myötä suunnittelin myös uuden tavan elämäni kokemusten ylöskirjaamiseen.

Uusi kalenterini odottaa nyt tuolla kaapissa, tämän vuoden kalenterin vieressä. Se ilahduttaa minua jo nyt joka kerta, kun näen sen. Haluan täyttää sen vain harkituilla sanoilla ja lauseilla, niin että siihen on mukava tai muuten arvokasta palata myös jälkeenpäin.

Kirjoitan "muuten arvokasta" siksi, että eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä kalenteri ei tulekaan täyttymään mukavista asioista ja ajatuksista. Mutta arvokasta elämänkokemusta se sisältää varmasti, jos Herra elon päiviä suo.

Ajatuksenani on kirjoittaa uuden kalenterini sivuille tapahtuneet merkittävät tai ilahduttavat asiat SEKÄ ajatukset ja tunteet. Muutamalla sanalla olennaisin siitä päivästä. En siis kirjoita ajatuksen virtaa, vaan ensin ajattelen läpi päivän tapahtumat, ajatukset ja tunteet ja sitten kirjaan olennaisen kalenteriin. Kirjoitan ylös myös rukousaiheita, koska rukousvastaukset huomaa helpommin sillä tavalla.

Tällaisen ajatteluhetken yritän pitää joka ilta. Koota ajatukseni ja "tallentaa" päivän niin, että siihen on helppo palata uudelleen päiväkirjaa lukemalla. Olen yrittänyt tehdä niin jo nyt, vanhan kalenterini kanssa, mutta minun on kyllä tosi vaikea oppia tätä uutta tapaa kirjoittaa. Unohdan ajatella ensin, kirjoitan ylös vain tapahtumat, monisanaisesti ja tylsästi. Vaatii harjoittelua!

Tässä uudessa systeemissä on hyvää myös se, että minulle jää säilytettäväksi vain yksi kirja per vuosi. Aiemmin olen voinut kirjoittaa vaikka kolme päiväkirjaa täyteen vuoden aikana. Viime aikoina päiväkirja ei kyllä ole täyttynyt tällaista tahtia - uudelle tavalle on siis ehkä kysyntää, koska tiedän kuitenkin nauttivani kirjoittamisesta.

Uusi päiväkirjani.

Visio kirjan täyttämisestä sekä tammikuun kuva.

Nykyinen päiväkirjani...

...jonka sisäsivutkin on tuunattu.

Kun kirjoitan listoja tai pidempiä kirjoituksia ajatuksistani, liitän ne uuteen päiväkirjaan joko teipillä tai sitten kirjekuoreen kirjan sisäkanteen. Mutta vain ne, jotka ovat oikeasti ilahduttavia ja säilyttämisen arvoisia, minun mielestäni. Näin yksi ajanjakso säilyy yhdessä paikassa.

Lapsena keräsin muistilehtiöitä. Suurimman osan siitä aarteesta olen jo luovuttanut pois, mutta kauneimmat tai rakkaimmat ovat vielä tallessa. Aion nyt käyttää niitä sekä kirjeiden että noiden päiväkirjan väliin talletettavien pidempien kirjoitusten kirjoittamiseen. Jos kirjoittaa ajatuksella, tai pienemmällä käsialalla, ei tarvitse välttämättä hirveän suurta paperia sanoakseen paljon.

Listat

Tärkeimmät ja perinteiset ajattelun apuni ovat kynä ja mikä tahansa paperi. Sellainen paperi, jolle voi tehdä listan. Teen listoja erilaisista aiheista. Tai sitten kaikenkattavan listan, jota kutsun nimellä braindump - siihen listataan kaikki asiat, jotka sillä hetkellä pyörivät päässä. Tämä on tehokas keino pään tyhjentämiseen surraavista ja pörräävistä ja kehää kiertävistä ajatuksista. Ennen vanhaan braindump täyttyi pitkälti tekemättömistä töistä. Nyt Konmarin jälkeen olen tehnyt vain yhden braindumpin, ja siinä oli enemmän tuntemuksia sekä asioita joita tahtoisin tehdä. Hyvä niin.

Muutto lähestyy uhkaavasti - jo ensi kuun puolivälissä meillä pitäisi olla jalat tukevasti Yhdysvaltain länsirannikon maan kamaralla. Tällainen muutos on oiva tilaisuus kaikenlaisten listojen tekemiseen. Minulla on lista pois annettavista ja myytävistä kodinkoneista (rapakon takana kun käyttävät meidän laitteisiimme sopimatonta sähköä!!! 😲), maa- tai lentokonttiin pakattavista tavaroista, matkalaukkuun tai käsimatkatavaraan pakattavista tavaroista sekä ennen muuttoa hoidettavista asioista.

Yritin tehdä Janin kanssa muuttoon liittyvää yhteistä listaa sekä tietokoneella että käsinkirjoitettuna, siten että hän toimi sihteerinä. Huomasin, etteivät minun ajatukseni järjestyneet listan teosta juuri lainkaan. Tarvitsen siis ehdottomasti oman kynän ja oman paperin oman nenäni eteen, jotta voin järjestää omat ajatukseni. Eilen teimme juuri tuon listan ennen muuttoa hoidettavista asioista meikäläinen kirjurina, ja se helpotti välittömästi päänuppini sisäistä hajaannusta.

Olen kyllä miettinyt oman läppärin hankkimista. Auttaisiko se luovempaan ajatusprosessiin ruudun äärellä, kun olisi laite, joka tuntuisi omalta ja yksityiseltä, ehkä jopa näyttäisi kauniilta.

Löysin Marimekon outletin ystäväpäiviltä tämän penaalin.
Olen haaveillut tällaisesta penaalista pitkään ja nyt hinta oli sopiva.

Ruskeassa Janilta saamassani kansiossa on papereita muistiinpanojen ja kirjeiden kirjoittamista varten.
Taskuissa on viimeisimmät kirjeet ja omat kirjoitukseni, kunnes arkistoin ne.

Uudessa ihanassa penaalissani on muun muassa Kuretaken kiva sininen ja ohutkärkinen kirjoitustussi, pieni lyijytäytekynä, Mujin ohutkärkinen kirjoitustussi sekä Mujin viivotin ja mittanauha. I💖Muji!

Kirjeet ja kortit

Jo jonkin aikaa sitten päivitin listan, jossa on kaikkien läheisten osoitteet. Olen siitä omituinen, että kirjoitan mieluummin kirjeen kuin sähköpostin. Toki ajankäytöllisistä syistä sähköpostia tulee silti naputeltua, tai nykyaikana jopa Whatsappeja sähköpostin sijaan. Tavoitteeni on kuitenkin kirjoittaa kirjeitä tai kortteja aina kun mahdollista, koska niitä on omasta mielestäni niin mukava saada. Ehdotin tässä syksyllä vanhalle ystävälle perinteistä kirjeenvaihtoa, ja hän innostui ajatuksesta. Kivaa!

Kun kirjoittaa kirjeen, väistämättä ajattelee kirjoittamaansa vähän huolellisemmin kuin näppiksellä tai puhelimella naputtaessa. Se että kirjoittaa jollekulle tietylle henkilölle omista ajatuksista, voi myös antaa näkökulmaa omaan tilanteeseen eri tavalla kuin pelkästään itselleen kirjoittaminen. Kirjettä kirjoittaessa kun väistämättä ajattelee, miten toinen ymmärtää kirjoittamani sanat.

Jokunen vuosi sitten löysin kauniiden tai hauskojen postikorttien suoman ilon. Nykyään käyn aina välillä katselemassa kauppojen korttivalikoimia, ja ostan itseäni ilahduttavat. Kotona on sitten valikoimaa, kun tekee mieli jolle kulle kortti postittaa. Laitan löytämiäni kortteja myös näkyviin kotonani, niin että voin iloita niistä kunnes lähetän ne jonkun toisen iloksi. Postikortissakin pystyy ilmaisemaan paljon, jos miettii etukäteen, mitä siihen kirjoittaa.

Kaikki nämä kauniit, käytössä olevat paperit ja kirjat ovat kotona keittiön kaapissa, Spark joy -kirjan ohjeen mukaisessa ikiomassa iloa tuottavassa paikassani. Ilokulmauksessani on lasten kuvat kastelahjakehyksissään, mun ja Janin Raamatut iltateeraamiksia varten, tuoreita hedelmiä sekä äidin antama keittiövaaka. Kaapissa lintukuvan takana on kaikki kirjepaperit, lehtiöt, kortit ja kirjekuoret - pystyviikattuna!

Onpas kiva kirjoittaa postaus asiasta, johon voi liittää kuvia omista kauniista ja tärkeistä tavaroistani! Thank you KonMari for letting me realize this. Tämän postauksen kaikki kuvat otti Jani, minä muokkasin ne sitten Lightroomilla sopiviksi blogiini. Oli tosi mukavaa tehdä tällaista hommaa yhdessä!

Ajatuksia Marjaanan Konmari-projektin jälkeen

Aloitin Konmari-projektin heinäkuussa vuosi sitten. Useimmat kategoriat olen nyt käynyt läpi kahdesti - minun kohdallani projekti vaati yhden harjoittelukierroksen sekä yleistä tavaran vähentämistä siinä ohessa. Nyt on jäljellä enää osan muistoesineitä läpikäyminen ja järjestäminen. Kirjoitan kuitenkin nyt väliarvion, koska olen mielestäni jo sisäistänyt Konmarin toimintaperiaatteen ja hyvin pitkälti soveltanut sitä oman elämäni elementteihin.

Miltä nyt tuntuu? Mikä on muuttunut minussa tai kodissani? Laitan tähän alkuun lainaukseksi tekstin, jossa esittelen itseni blogini lukijoille. Siitä kuvastuu hyvin tilanne ennen Konmaria, sillä olen kirjoittanut sen joskus vuoden 2015 keväällä. Taivaan kiitos alkuosa pitää edelleen paikkansa sellaisenaan - kristitty, vaimo, äiti.

Tästä lähdettiin

Olen yli kolmekymppinen nainen ja työni on ollut jo usean vuoden ajan kotiäitinä palveleminen. Asuin mieheni ja kahden lapsemme kanssa kolme ja puoli vuotta Saksassa - ensin Ulmissa ja sitten Münchenissä - ja palasimme Suomeen tämän vuoden helmikuussa.

Olen Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä uskova kristitty ja tahdon elää Jumalan tahdon mukaan. Lempikohtani Raamatussa on:

Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:4-7)

Olen pienestä asti rakastanut huonekalujen siirtelyä paremmille paikoille sekä tavaroiden järjestämistä. Iskä ja äiti kutsuivat sitä huonekaluvalssiksi. Lapsuudenkodissani on edelleen kirjahylly, jonka syrjässä on sekä minun että iskän allekirjoittama sopimus, ettei hyllyä siirretä minnekään ennen kuin se mahdollisesti siirretään omaan kotiini. En enää muista tapauksen yksityiskohtia, mutta ilmeisesti olin pyytänyt iskää siirtämään hyllyn uuteen paikkaan yhden kerran liikaa... Nyttemmin raskaiden esineiden siirtelystä vastaa tietysti rakas mieheni Jani. Koska hänkään, isäni tavoin, ei ole innostunut huonekalujen edestakaisin siirtelystä, olen oppinut pohtimaan siirtoja tarkasti etukäteen ja keskustelemaan Janin kanssa siirtämisperusteista.

Siivouksesta - lattioiden imuroinnista, pölyjen pyyhkimisestä, luuttauksesta ja sen sellaisesta - en ole oikein koskaan välittänyt. Ehkä jonain päivänä löydän omaan tyyliini sopivan siivousrutiinin, jolla koti pysyy jatkuvasti siistinä. Vielä sitä ei ole löytynyt ja kärsinkin kroonisesti pölyisestä ja roskaisesta lattiasta. Ulmissa asuessamme meillä kävi siivooja kerran viikossa. Maanantaiaamupäivisin minä järjestin kaikki tavarat paikoilleen, iltapäivällä siivooja tuli ja siivosi kaiken. Se oli hienoa. Tanssahtelin ilosta joka kerta kun kiitin Frau Predkaa ja sain taas nauttia siististä kodista.  Valitettavasti siivouspalvelun ostaminen täällä Suomessa on kallista. Ja koen, että tämä 96 neliön koti minun on itse opittava pitämään siistinä.

Innostuin sisustuksesta ja kodin visuaalisesta ilmeestä vasta muutama vuosi sitten Suomessa ostettuamme oman kodin. Sen innostuksen myötä olen ahminut sisustuslehtiä ja -blogeja ja opetellut näkemään, mitkä värit, muodot ja materiaalit sopivat yhteen niin, että ne miellyttävät minua. Kun uusia, pienehköjä, sisustuselementtejä kotiimme hankitaan, minä yleensä pohdin minkälaista tarvitaan ja teen esivalinnan, mutta Jani sitten osallistuu pohdintaan ja hyväksyy tai hylkää ehdotuksiani. Isot huonekalut, kuten sohvan, sängyn ja olohuoneen lipaston, olemme valinneet kaikin puolin yhdessä. Huomaan että oman näköisen sisustuksen tekeminen ei ole kovin nopea prosessi - vasta tässä neljännessä sisustuskärpäsen pureman jälkeisessä kodissa esimerkiksi olohuone alkaa näyttää minun mieleni mukaiselta. Tosin Saksassa ollessa minua ei niin huvittanut sijoittaa rahaa sisustusjuttuihin, koska arvelin asumisen siellä olevan väliaikaista.

Tämä blogi syntyi helmikuussa 2014 innostuksesta vähentää kodista turhia tavaroita ja kehittää toimivia ja kauniita säilytysratkaisuja. Tämä blogi keskittyy siis järjestämisen teemaan. Pääsääntöisesti kodin ja arjen järjestämiseen, mutta välillä saattaa mielen päällä olla myös muita asioita, jotka kaipaavat järjestystä. Toivon, että kirjoituksistani voisi olla iloa ja hyötyä teille, jotka tahdotte luoda kotiinne järjestystä ja kauneutta.

Järjestys tekee arjesta toimivaa. Itse tarvitsen järjestystä ympärilleni myös siksi, että ajatukseni kulkisivat vapaasti ja pystyisin luomaan uutta. Jos näen ympärilläni epäkohtia, mieleni alkaa askaroida niiden järjestämisen parissa. Sitten keskitynkin siihen yhteen asiaan ja työstän sitä, kunnes saan sen hyvään vaiheeseen. Tavaroiden lisäksi tämä intohimoni ulottuu myös asioiden, tilanteiden, yhteisöjen ja rutiinien järjestämiseen: jos näen jonkin asian voivan olla paremmin, en voi muuta kuin yrittää muuttaa sitä parhaaksi katsomaani suuntaan. Mikäli siis katson asian tärkeäksi ja koen muutoksen olevan minun käsissäni.

Tykkään postata kauniita kuvia, mutta olen surkea dokumentoimaan järjestelyprojektejani valokuvin - yleensä inspiraatio iskee ja sitten on päästävä heti käsiksi toimintaan, ei kameraan. Siihen on tyssännyt useampikin blogikirjoituksen tekeminen. Ehkäpä keskitynkin jatkossa ottamaan kauniita kuvia vasta sitten, kun kaikki on valmista.

Alun perin ajattelin kirjoittaa tänne myös käsityöprojekteistani. Vaikka minulla on lähes koko ajan jokin käsityö työn alla, on niistä kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Mutta kauniiden valokuvien vuoksi taidan niitä edelleen välillä dokumentoida. 

Konmarin myötä osaan nyt sanoa, että huonekalujen siirtely uusille paikoille sekä kauniiden kuvien postaaminen blogiin ovat asioita, jotka ilahduttavat minua. 

On sykähdyttävää nähdä kotinsa hieman uudessa valossa, kun vaihtaa huonekalujen järjestystä. Kauniit kuvat ovat minulle tärkeitä - olen huomannut mielelläni ostavani kauniita postikortteja ja ripustavani niitä seinälle. Koristelen päiväkirjan sivut ja tykkään lähettää kaunista postia.

Alareunan kortin on taiteillut Penny Gaj Iso-Britanniasta
ja kaksi muuta korttia Susan Wheeler Texasista.
Askartelut ovat Kertun kätösistä.

Vasta nyt kun luin tuon tekstin, tajusin että tämä blogi tosiaan voisi olla kauniiden valokuvien paikka. Arjen kauniiden valokuvien... Jos ne tosiaan ovat niitä minua ilahduttavia, kannattaa niihin satsata aikaa ja yritystä! Ehkä saisin vielä aikaiseksi "kauneimmat kuvat" -kavalkadin tästä kodistamme. Niin tämä blogi lähentyisi nimeäänkin - Luovia.

Haaveilin vielä puolitoista vuotta sitten toimivasta siivousrutiinista. Koen, että Konmarin myötä olen löytänyt ratkaisun siivoamiseen, vaikkakaan en toimivaa siivousrutiinia. Tai voiko sitä kutsua rutiiniksi, että siivotaan, kun on sotkua? Nykyään tavaroiden saaminen paikalleen alakerrassa kestää ihan maksimissaan vartin. Ja siinä taitaa jo olla keittiötavaroidenkin paikalleenlaitto. Sitten on helppo aloittaa varsinainen siivoaminen.

Sisustuksesta taas kirjoitin siitä näkökulmasta, että uusia juttuja pitää hankkia löytääkseen oman tyylinsä. Konmarin myötä olen tehnyt päinvastoin: vähentänyt, kunnes oma tyyli on paljastunut kaiken roinan alta. Jo visiointivaiheessa tajusin sisustuslehtiä Konmarin ohjeen mukaisesti selatessani, että minua miellyttää suuren tyhjät alueet sekä hurmaavat, värikkäät, pienet yksityiskohdat. Ehkä tila ja yksityiskohdat eivät ole aivan vielä balanssissa kodissamme, mutten enää ehdi tuunaamaan, kun kohta muutamme.

Miten arvioin Konmari-metodia juuri nyt?

Mielestäni Konmari on hieno teoria. En kutsuisi sitä pelkästään metodiksi, vaan teoriaksi, jota voi soveltaa monella eri tasolla. Voit ottaa periaatteista käyttöön vain pienen osan - kuten viikkauksen - ja se helpottaa arkeasi. Toisaalta voit soveltaa teoriaa koko elämääsi, ja se saattaa mullistaa koko ajattelusi. Sosiaalityöntekijän silmin ajattelen, että Konmari-metodi on hyvä väline länsimaiselle ihmiselle oman elämänhallinnantunteen palauttamiseen tai vahvistamiseen.

Ajatus siitä, että ihminen ja tämän ympäristö ovat vuorovaikutuksessa, ei todellakaan ole Marie Kondolta lähtöisin. Mutta hän on ihastuttavan ihmislähtöisesti, kätevän kompaktisti ja kutkuttavan kajahtaneesti kirjoittanut ihmisen suhteesta tavaroihinsa sekä kehittänyt menetelmän, jolla tätä suhdetta voi muuttaa. Menetelmä on niin konkreettinen ja esitetty niin kansantajuisesti, ettei normaalijärjellä varustettu ihminen olla periaatetta ymmärtämättä: Ilahduttaako tämä esine minua?

Marie Kondo kehottaa käymään joka ikisen tavaran lävitse ja kysymään, ilahduttaako se. Tavaroiden suhteen tämä on ihan käypä kysymys - yksikään tavara ei loukkaannu, vaikka laitat sen pois kodistasi (toki Kondo on tästä seikasta päinvastaista mieltä, hänhän suhtautuu tavaroihin olentoina). Miksi ihmeessä olla suhteessa sellaisiin tavaroihin, jopa päivittäin, jotka aiheuttavat stressiä tai pahaa mieltä? Tavarat ja niiden määrä ovat erittäin helposti muutettavissa oleva reunaehto omassa elämässä.

Monet ovat soveltaneet metodia myös muihin elämänsä reunaehtoihin. Minun mielestäni se on monessa asiassa, kuten ruokavaliossa ja harrastuksissa, hyvä ja järkevää. Mutta mitä tulee ihmissuhteisiin, tätä periaatetta ei voi sellaisenaan soveltaa. Ihmissuhteet ovat luonteeltaan sellaisia, että toisinaan tulee kielteisiä tunteita, jopa pitkäksikin aikaa. Ihmissuhteessa on vuorovaikutuksessa aina kaksi osapuolta, en vain minä. Jos tärkeä ihmissuhde ei ilahduta, kysymys kuuluu, mitä minä voisin tehdä tai ajatella toisin.

Marie Kondosta toteaisin, että hulluuden ja nerouden raja on tunnetusti häilyvä. Hän on asiassaan niin ehdoton, että suomalaisen korvaan paatos kuulostaa jokseenkin liioitellulta. Arvelen sen johtuvan ainakin osaltaan Kondon japanilaisuudesta. Tietääkseni japanilaiset ovat todella kokonaisvaltaisesti asiassaan mukana, kun jostain innostuvat tai johonkin paneutuvat. Koen myös, että suomalaisena minun on vaikea erottaa, milloin Kondo vitsailee ja milloin hän on tosissaan. Mutta onko sillä väliäkään loppupeleissä, jos asian ydin on ymmärretty ja monetkin jutut huvittaa.

Miten Konmari on vaikuttanut ajatteluuni?

Olen nykyään itsevarmempi sen suhteen, mitä haluan ja mitä en halua. Tunnistan paremmin ne asiat, jotka ilahduttavat minua - sekä ne jotka eivät ilahduta. Panen siis tunteeni merkille herkemmin erilaisten asioiden suhteen.

Joka kerta kaupassa ollessa pääsen harjoittamaan uutta tapaani ajatella tavarasta. Voin ostaa turhia tavaroita, jotka ilahduttavat minua (jos olen valmis uhraamaan siihen rahat, paikan kotoa sekä huolenpidon), enkä osta välttämättömiä tavaroita, jolleivät ne ilahduta. Tutkin tarkkaan minua houkuttavat tavarat ja voin varmuudella sanoa, että tämän haluan, tätä en. Tai, tätä tarvitsen, tätä en. 

Olen myös konmarittanut ajankäyttöäni. Tiedän oman arvojärjestykseni elämässä ja tahdon elää arvojeni mukaisesti. Tiedostan vahvasti, että päätän itse omasta ajankäytöstäni - siitä, kenen kanssa olen vuorovaikutuksessa, miten ja milloin. Mitä teen työkseni, mitä harrastan, miten laiskottelen. Aiemmin kolkuttelivat sotkuiset nurkat ja tekemättömät kotityöt takaraivossa, nyt olen niistä vapaa. Voin käyttää vapautuneen ajan ja energian niinkuin tahdon. Mutta esimerkiksi liikunnan suhteen arvoni ja todellisuus eivät vielä kohtaa... 

Näen kotityöt tätä nykyä uudessa valossa: pöydän pyyhkiminen siivoaa myös mieltä, vaatteiden laskostaminen rentouttaa, järjestyksessä oleva kaappi ilahduttaa. Ne ovat kyllä "pakollisia kotitöitä", mutta oma suhtautumiseni niihin on toisenlainen, en koe niitä pakkona vaan tavallaan hyvinvointiani edistävinä harrastuksina. 

Pidän huolta tavaroista, joiden kanssa olen valinnut elää, ja pidän omalta osaltani kunnossa kotia, jossa meidän perhe elää. Ajattelen, että esimerkiksi lasten tavaroiden järjestäminen on huolenpitoa lapsista. Siisteys on tärkeä elämäntaito, joka olisi lasten hyvä oppia jo kotona - harjoittelemme sitä yhdessä. Kehun Kaisaa joka kerta, kun hän laittaa jonkun tavaran takaisin paikoilleen! Ja Kerttu ja Jaakko saavat 20snt joka kerta kun viikkaavat pyykkinsä, tuplaten jos pyykkiä on paljon.

Olen siis tällainen Konmari-hörhö ja ylpeä siitä! Voi olla että päällimmäinen huuma tästä hiipuu, mutta en olisi siitä lainkaan vakuuttunut. Konmari on niin perustavasti muuttanut suhdettani tavaraan, että tuskinpa se palaa entisiin uomiinsa.

...on ohi. Mutta uusi ajattelutapa jatkuu.

Opetellaan kodinhoitoa, Marjaanan 986 346. oppitunti

Sitä voisi  kuvitella, että on arjenhallinnan mestari oltuaan kotona yli kuusi vuotta lasten kanssa. Meidän arki oli Saksassa kuitenkin tosi eri näköistä ja nyt vauvan synnyttyä kuvio meni taas kerran uusiksi.

Syksyllä huomasin, että kolmen lapsen kanssa arjen sujuminen ei salli äidin "omaa" aikaa monta kertaa viikossa. Olin sillä viikolla kyläilemässä pariin kolmeenkin otteeseen, skypetin yhden kaverin kanssa ja kirjoitin blogia. Viikon lopulla asunto näytti aika sotkuiselta ja pyykit oli kokonaan pesemättä. Sitten tuli syysloma ja menimme vanhempieni luo pariksi yöksi lasten kanssa. Siellä taas havaitsin, kuten monta kertaa aiemminkin, että mun äidin arkipäivä pyörii pitkälti keittiössä. Varsinkin kun on isompi sakki ruokittavana.

Tästä seurasi - vihdoinkin - kauan odotettu Marjaanan valaistuminen kodinhengettärenä. Luulen että muutos on tapahtunut enimmäkseen päänupin sisällä, mutta tuloksetkin kyllä alkavat näkyä. Olen jotenkin myönteisessä mielessä tajunnut, että kotityöt tulevat tehdyksi vain tekemällä. Ja että tekeminen on kivaa, kun ei ota aikataulupaineita eikä edes kuvittele tekevänsä mitään muuta kuin kotitöitä.

Viimeiset viikot olen pelkästään huolehtinut kodin siisteydestä ja lasten hyvinvoinnista. Tietysti pitää olla omaa aikaa, ja vaikka hinta on välillä kova, sitä tarvitaan. Niinkuin nyt kirjoittaessani. Tämä aika on onneksi pois vain kodinhoidosta, ei lapsilta. Pääasia että tiedostaa niiden hommien odottavan juuri minua.

Jaakolla oli synttärit viime viikolla. Maanantaina päätin viikon tavoitteeksi siivota kodin "lattiasta kattoon" sekä valmistella juhlat. Eikä siis millään sotilasmeiningillä vaan rennosti ja vauvantahtisesti. Mutta voitte uskoa, että siinä on tavoitetta enemmän kuin kyllin yhdelle viikolle. Jaakon synttäreiden alkaessa minulla oli kuitenkin elämäni ensimmäistä kertaa rento fiilis, tarjottavat suht valmiina (joista suuren osan teki mun äiti - kiitos siitä!) ja koti kunnossa - kaikki yhtaikaa.

Keskiviikko oli ehkä kaikkein tiukin päivä, kun siivosin yläkerran lattiat. Tahdoin lasten itse keräävän ja järjestävän tavaransa pois lattialta. Jaakolta tämä sujui, mutta Kertulta ei niinkään. Jaakon huoneessa olemme kerran "tehneet Konmarit", eli käytiin hänen lelunsa yksitellen läpi niin, että hän päätti mikä tuottaa hänelle iloa. Ja samalla järjestettiin tavarat paikoilleen. No, sen jälkeen Jaakon huoneesta on lähtenyt yksi kokonainen hylly, mikä tietysti sotki järjestyksen. Mutta Jaakolla on kuitenkin käsitys, kuinka siivoaminen tehdään.

Kertun huoneessa ja Kertun kanssa en ole Konmaria tehnyt, joten hänelle siivous näyttäytyy vielä hieman ylitsepääsemättömältä projektilta. Tarkoitukseni on ennen joulua käydä Kertunkin kanssa hänen tavaransa läpi, niin että hän oppii hyvän siivous- ja järjestämistekniikan. Ja pääsee eroon ylimääräisestä roinasta.

Lasten työtahdin ja osittaisen vastahakoisuuden sietäminen, homman keskeytyminen vauvan hoitoon sekä oma suuri vastentahtoisuus lattioiden pyyhintään tekivät koko projektista vähän pitkän ja raskaan. Mutta nyt kun olen sen kerran tehnyt (raskausaikanani ja vauvan synnyttyäkin Jani huolehti siivoamisesta, koska mä en oikein pystynyt tai jaksanut), on paljon helpompi ryhtyä hommaan uudelleen.

Ostin Konmari-kirjan itselleni ihan paperiversiona ja suomeksi. Sen lukeminen varmaan osaltaan auttoi tämän valaistumisen syntymiseen. Konmarihan perustuu siihen, että tavarat käydään läpi kerran ja sitten niille valitaan paikka, jossa ne "asuvat". Tätä työtä olen muutosta asti tehnyt ja aion vielä tehdä. Ja kuten tiedämme, siivoaminen ja järjestyksen ylläpitäminen on monin verroin helpompaa, kun kaikilla tavaroilla on oma paikkansa.

Seuraavana tavoitteena on jouluvalmistelut. Ja henkireikänä toivottavasti myös konmaritusta ja bloggailua. Jaakko taannoin toivoi, että jouluna koko koti olisi siisti. Minustakin siisti koti on osa joulun tunnelmaa, joten tahdon panostaa siihen. Nyt on vielä kuukausi aikaa. Joitain joululahjoja olen jo ostanut ja Janin kanssa ollaan suunniteltu meidän perheen joulunviettoa. En kuitenkaan ole vielä tehnyt listaa joulumuistamisista tai pöydän antimista, mutta uskoisin tässä olevan vielä hyvin aikaa sekä suunnitelmien tekemiseen että toteuttamiseen.

Piti tähän loppuun laittamani parisen kuvaa siististä olkkarista. Mutta uudellakin kännykkäkamerallani kuvat olivat niin surkeita, etten niitä tahdo julkistaa. Ehkäpä seuraava päivitys onkin sitten pelkkiä kuvia!

Vihdoinkin varasto järjestyksessä!

Nykyään valo pääsee sisään meidänkin varastoon!

Meidän varaston ikkuna oli ollut jo pitkän aikaa ollut peitossa eikä päivä ollut paistanut sisälle. Siitä asti kun muutimme, olen halunnut saada varastomme järjestykseen. Muutossa se lastattiin täyteen suuria laatikoita ja nopea tarkastus paljasti, että ehkä jopa suurin osa tavaroista kuuluu kaatopaikalle tai kierrätykseen. Joitakin yksittäisiä tavaroita olen varastosta tarvinnut, mutta etsiminen on ollut tosi hankalaa suurien pahvilaatikoiden ja yleisen sotkun takia.  Halusin siihen muutosta. 

Viime lauantaina suunnitelmistamme poiketen olimme koko päivän vapaalla kotona ja sain houkuteltua Janin mukaan varastonsiivousprojektiin. Vihdoinkin oli aika saada tuo rytöläjä hallintaan!

Kuten kuvasta näkyy, varastossa ei juuri ollut enää lattiatilaa. Eikä juuri mitään muutakaan tilaa, johon olisi vielä voinut tavaroita kädestään laskea.

Laidat oli ladottu vaarallisen näköisesti täyteen tavaraa. Minähän en noihin ylimpiin tavaroihin edes yltänyt, ja tuon oikealla puolella näkyvän pikkutavaran takaa olisi ollut hankala ottaa pahvilaatikoita esiin. Tosin en kyllä edes tiennyt, mitä niissä pahvilaatikoissa on... Saatuani paikkoja järjestykseen sisällä asunnossa, olin roudannut tyhjät säilytyskorit ja -laatikot ulkovarastoon. Ne vievät tosi paljon tilaa!

Aloitimme projektin tyhjentämällä koko varaston. Tai no, talvirenkaat saivat jäädä nurkkaan kököttämään, koska ne olivat jo järjestyksessä ja hyvässä paikassa. Kaikki loput tavarat kannettiin pihalle. Samalla lajittelimme niitä takaisin varastoon, sisälle, Konttiin tai kaatopaikalle meneviin. Tässä kuvassa on osa tavaroista jo päässyt takaisin varastoon, mutta siitä saa silti käsityksen työskentelytavasta.

Meillä on ollut yksi iso muovinen tilpehöörilipasto ruuveja, taulukoukkuja, valaisinpistokkeita ja muuta sellaista sälää varten. Lipasto näkyykin tuolla ikkunassa, keittiön pöydällä. Näitä "rautatavaroita" (Onko sanalle "hardware" jotain järkevää käännöstä?!) meillä oli silti vähän siellä sun täällä. Ja lipastoonkin päätyneet olivat pienissä muovipusseissa niin, että laatikoita oli hankala avata. Lastasimme kaikki tällaiset pikkutavarat sekä sekalaiset pullot ja purtelit keittiön pöydälle tarkempaa selvittelyä varten. 

Illalla, kun olimme saaneet lapset nukkumaan, selvittelimme kaiken tuon pikkukrääsän. Siinä oli aika lailla hommaa, se oli likaista ja ärsyttävää puuhaa, mutta lopputulos oli sen arvoinen. 

Heitimme pois lähes kaikki käyttöohjekirjat (kaikki löytyy nykyään netistä) ja tyhjensimme rautatavaran pusseista lipaston laatikoihin. Heitimme pois varaosia, joita emme tunnistaneet tai joita emme enää tarvitse. Jani kävi läpi yhden laatikkonsa, jossa oli tietokonesälää ja muistoesineitä. Jani löysi myös joitakin esineitä myyntiin ja tutuille toimitettaviksi.

Nyt kaikki rautatavara on ihan oikeasti tuossa lipastossa, isommat varaosat ja tilpehöörit yhdessä laatikossa ja nesteet ja aineet yhdessä korissa. Tässä prosessissa tuli järjesteltyä myös yksi eteisen kaappi, koska siellä oli samanlaista tavaraa kuin varastossa. Halusin saada nekin tavarat lajiteltua ja selkeästi yhdenlaiset tavarat yhteen paikkaan. Nyt kaapissa on, ylhäältä alas, 

• jatkojohtoja (ja nykyisen nettiboksin laatikko), 
• jätesäkkejä ja picnic-peitto, 
• ompelukone, 
• lamppuja ja pattereita (ja jumppakuminauha?!?),
• usein tarvittavia työkaluja, ruuveja ja ankkureita,
• sekä työkalupakki, jonka järjestys on Janin vastuulla, mutta kaipa siellä on nyt pääasiassa työkaluja. 

Tänään vielä roudasin tavarat kaatopaikalle ja Konttiin. Sitten sain ottaa kuvat tyhjemmästä ja paremmin järjestetystä varastosta. Vasemmalla seinällä on nyt Janin kokoama, Bauhausista ostettu varastohylly. Rengaspinon edessä näkyy vielä paketoitu sängynpääty. Se oli menossa Konttiin, mutta en saanutkaan sitä mahtumaan autoon.

Vasemmalla hyllyn päällä on kaksi suurta pahvilaatikkoa, joissa on pestäviä mattoja. Keskimmäisellä hyllyllä on Sinin pussissa puhtaita mattoja. Hyllyn alla ja alimmalla hyllyllä on muun muassa lasten leluja. Sinimustassa laatikossa on rautatavara, joka oli liian suurta pikkulipastoon, ja sen vieressä olevassa harmaassa korissa kaikenlaisia pulloja ja purtiloita, kuten sytytysneste ja autovaha. Ylimmäisellä hyllyllä on lähinnä suuria työkaluja.

Oikeassa reunassa on nyt vain joitakin yksittäisiä tavaroita lattialla, kun aiemmin siinä oli kolme suurta pahvilaatikkoa ja epämääräinen tavararöykkiö. Iso vihreäkantinen muovilaatikko saa vielä lähteä Konttiin, kunhan olen pakannut sen täyteen kierrätykseen menevää tavaraa.

Erityisesti ylähylly tuli nyt paljon käyttökelpoisemmaksi. Alemmassa pahvilaatikossa on joulukoristeita, ylemmässä Janin muistoesineitä ja tietokonetavaroita. Oikeassa reunassa on pinottuna tyhjiä koreja ja laatikoita. Rautatavaralipasto näkyy hyllyllä keskellä ja vasemmasta reunasta löytyy kukkapurkkeja, Moccamaster, luistimet, lasten hiekkaleluja, uimapatja, kitaratelineet ja pressu. Vaikka kaikki tavarat ylähyllyllä eivät edelleenkään ole helposti saatavilla, ainakin tiedän täsmälleen mitä siellä on.

Jani vielä haaveili, että varastoon mahtuisivat myös lastenvaunut talvella. Eipä sinne pyörien jälkeen enää sellaista lattiatilaa jäänyt, joten vaunut täytynee säilyttää öisin tuulikaapissa. Toisaalta, tämä varasto ei ole lämpöeristetty, joten se ei välttämättä olisikaan ollut paras säilytyspaikka vaunuille.

Kaksi suurta autokuormallista varastosta lähti tavaraa pois. Vielä voisin vähentää säilytyskoreja sekä mattoja. Matot pitää kuitenkin pestä ensin, koska Kontti ei toivo lahjoitettavaksi likaisia tekstiilejä. Säilytyskoreista on hieman hankala luopua, koska ensinnäkin tykkään niistä ja toisekseen ei koskaan tiedä, minkälaista koria missäkin asunnon kolkassa tarvitsee. Ehkäpä säilytän niitä kunnes koko Konmari-projektini on tehty ja siten todelliset säilytystarpeet löytyneet.

Vaikka varasto ei vieläkään ole puhdas eikä tavarat ole viimeisen päälle järjestyksessä, siellä on nyt pelkästään meille tarpeellista tavaraa ja tiedän täsmälleen, mistä mitäkin tavara lähden etsimään. Hienoa! Ja suuret kiitokset Janille tästä yhteisestä projektista!

PS. Nyt kun Jani oli mukana järjestelyprojektissa ja heilui kameran kanssa jossain vaiheessa, myös meikäläisestä tuli kuva työn tiimellyksessä.

Konmarihdus ja vaatteiden viikkausta

Nyt se iski sitten tähänkin rouvaan ja blogiin, nimittäin KonMari -villitys.

Olen törmännyt sanaan jo monta kertaa nettikirjoituksia lukiessani, ja eräänä kauniina päivänä päätin tutustua ilmiöön. Tiesin kyseessä olevan jonkun järjestelytekniikan, johon monet tuntuvat hurahtaneen. En ole tällaisten "ihmedieettien" ystävä, liittyivät ne sitten mihin tahansa elämänalueeseen, enkä siksi ollut menetelmään aiemmin perehtynyt.

No niin, tutustuin netistä löytämääni infoon japanilaisesta organisointiammattilaisesta Marie Kondosta ja hänen kehittämästään KonMari-tekniikasta. Löysin yhden YouTube -videon, jossa nainen itse esiintyi, sekä lukuisia hänen siivoustekniikkaansa esitteleviä videoita. Blogeja, joissa kuvataan KonMari-tekniikan toimivuutta kotioloissa, löytyy paljon enemmän kuin mitä jaksaa lukea. 

Kondon elämäntarina teki minuun vaikutuksen. Hän on ollut kiinnostunut siivous- ja järjestelylehdistä jo pikkulapsena, harrastanut teininä lähinnä omien, perheenjäsenten ja kavereiden tavaroiden järjestämistä ja vihdoin 19-vuotiaana perustanut oman organisointibisneksen. Kondo on työskennellyt yrityksessään nyt yli kymmenen vuotta ja hänen palveluunsa on kolmen kuukauden jono.

Vuonna 2011 Marie Kondo kirjoitti kirjan "Jinsei ga Tokimeku Katazuke no Maho", joka käännettiin saksaksi vuonna 2013 ja englanniksi vuonna 2014, "The Life-Changing Magic of Tidying Up: The Japanese Art of Decluttering and Organizing". Englanninkielinen teos on suomennettu tänä vuonna ja sen nimi on "KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika". 

Blogikommenttien mukaan naisen mielipiteet, menetelmät ja kirjoitustyyli herättävät ihmisissä vahvoja reaktioita laidasta laitaan - kiehtovaa! Olen myös pitkään ollut kiinnostunut japanilaisesta tavasta sisustaa ja suhtautua asumiseen ja kirjan otsikointi väittää organisointitavan olevan nimenomaan japanilaisen. Ehkäpä kirja on siis mielenkiintoinen myös kulttuurisesta näkökulmasta.

Meidän kirjastossa teokseen oli kymmenen varausta, ja varauksia löytyi jokaisesta Pirkanmaan kirjastosta. En jaksa odottaa kuukausia päästäkseni käsiksi tuohon kirjaan, joten tilasin sen cdon:ilta hintaan 15,50 euroa postituskuluineen. En ole vielä saanut kirjaa, tilaus on käsittelyssä.

***

YouTube -haastattelussa Marie Kondo kehottaa aloittamaan pienten lasten siivouskasvatuksen vaatteiden viikkauksesta ja järjestämisestä. Kerttu katseli kanssani joitakin videoita, joissa siivottiin KonMari -tyyliin ja innostui ajatuksesta ruveta järjestämään vaatteitaan. Niinpä tiistaiaamuna ryhdyimme toimeen. Koko aamupäivä siinä meni, mutta lopputulos on herkullinen.

Kerttu tosiaan osallistui itse vaatteidensa viikkaamiseen ja koriin asetteluun, jonka vuoksi lopputulos ei ole ihan niin särmä kuin se voisi olla. Mutta koko jutun idea toimii silti ja näkyy myös kuvissa. Yhdellä silmäyksellä näet mitä vaatteita laatikossa on. Kun yhden vaatteen poimii käteensä, jäljelle jääneet pysyvät sievästi rivissä.

Jaakko ei jaksanut niin kovasti kiinnostua vaatteiden järjestämisestä, mutta opetteli kyllä viikkaamaan paitojaan. Ja myöhemmin hän valitti "Äiti, sä et ollenkaan opettanut taittelemaan housuja!" Lupasin opettaa, kun seuraavan kerran tulee vaatetta pyykistä.

Kokeilin laskostustekniikkaa myös jakkuihin ja huppareihin. Vaikka ne ovat paksumpia ja tavoitteena olevan suorakaiteen sijasta vaatemytyt muistuttavat enemmän palloja, ne kuitenkin järjestyvät mukavasti laatikkoon. Ja ihme ja kumma, pitävät muotonsa.

Jaakko totesi paidat laskostettuamme, että hänellä on paljon enemmän pitkähihaisia kuin lyhythihaisia paitoja. Lapsikin hahmottaa omistamansa vaatteet paljon paremmin tällä tavalla järjestettynä! Pukemisesta ei ole ollut mitään vääntöä sen jälkeen, kun saimme vaatekaapit järjestykseen.

Myös minä pysyn tällä tavalla paremmin kärryillä siitä, milloin on syytä hankkia uusia vaatteita tai totisesti käynnistää pyykkikone. Vaikka sen verran hurahtanut olen kyllä tällä hetkellä, että suorastaan odotan pääseväni viikkaamaan kuivanneet pyykit siististi omille paikoilleen vaatekaappiin...

***

Lapsilla on kivat laatikostot, jonne vaatteet oli näppärä järjestää. Systeemi toimii. Mutta minulla ja Janilla on perinteiset vaatekaapit. Ensin en edes meinannut järjestää meidän vaatteitamme, mutta päätin sitten kuitenkin kokeilla, jos tekniikka toimisi kaapissakin. Tällä kertaa sain ihan kunnon ennen-jälkeen-kuvatkin. Tältä vaatehyllyni näyttivät:

PItkähihaiset paidat

Topit

T-paidat (yksi takareunassa jo "oikein" viikattu)

Järjestyksen perustana ei niinkään ollut viikkaus vaan se, että tietynlaiset paidat oli heitetty tietylle hyllylle. Toki ne laskostinkin ensin, mutta eipä nuo pinot silti kovin siisteiltä näytä.

Sitten samoja hyllyjä viikkauksen jälkeen:

Pitkähihaiset paidat

Alahyllyllä T-paidat

Vaatteita ei tosiaan ollut niin näppärä järjestää kaappiin kuin laatikkoon. Vain keskimmäisillä hyllyillä vaatteet voi nähdä hyvin, ylä- ja alahyllyillä näkyvät vain etummaiset.

Alahyllylle, missä säilytän housujani ja joitakin jakkuja, on tietysti helpompi kurkkia kuin ylähyllyille. Kaikki jakut eivät suostuneet KonMari-viikkaukseen, koska ovat liian raskasta ja taipuisaa materiaalia. Onneksi niitä oli vain kaksi kappaletta. KonMari-oppien mukaan tällaiset vaatekappaleet olisi parempi ripustaa vaatehenkariin, mutta minulla ei ole henkarikaapissa tilaa.

Kokonaisuudessaan vaatekaappi näyttää nyt hyvin siistiltä. Tuntui hieman typerältä viikata jotain pikkusukkia nätisti sukkalaatikkoon. Mutta sen tehtyäni huomasin, että nyt tosiaan tiedän, millaisia sukkia minulla on, ja löydän ne sukkalaatikosta heti ilman penkomista. Viskasin samalla parittomat löydökset roskikseen.

KonMari-metodissa olennaista olisi hankkiutua eroon kaikista vaatekappaleista, jotka eivät herätä iloa ("spark joy"). Tuohon hommaan en kuitenkaan lähtenyt tällä kertaa, järjestin vain kaapissa olevat vaatteet. Ennen kuin ryhdyn tavaroiden vähentämiseen Kondon tapaan, haluan perehtyä hänen teoriaansa vähän paremmin.

Vielä yksi etu, jonka huomasin vaatteiden viikkausta seuraavana päivänä, oli pakkaamisen helpottuminen. Olimme lähdössä isovanhemmille yökylään. Tarvittavat vaihtovaatteet saattoi vain poimia hyllyltä ja pakata sellaisenaan kassiin. Homma oli niin helppo ja näppärä, että lapsetkin pakkasivat omat reppunsa käden käänteessä.

Haittapuolena tässä metodissa on se, että vaatteet on tunnistettava värin, materiaalin ja sijainnin perusteella. Minulla on esimerkiksi monta mustaa toppia, jotka ovat kaikki erimallisia, mutta KonMari -tyyliin niputettuna näyttävät samalta. Lastenvaatteiden kohdalla tämä ei ole ongelma, koska heillä on eri värejä ja kuoseja vaatteissaan.

***

Kaukaisena tavoitteenani on ollut jo pitkän aikaa, että tiedän jokaikisen tavaran ja sen sijainnin kodissamme. Huomasin, että KonMari-tekniikalla vaatteita laskostaessani aloin tiedostaa omistamani vaatteet. Näin vaivaa jokaisen vaatekappaleen eteen huolellisen laskostamisen verran ja tulin samalla tietoiseksi sen olemassaolosta (sekä siitä, tuoko se minulle iloa tai onko tarpeellinen). Ehkäpä tämä organisoijan ihmedieetti sittenkin tepsii ja pääsen lähemmäs tavoitettani? Odotan innolla, että pääsen käsiksi itse kirjaan.

PS. Isännän vaatteisiin en saanut lupaa koskea...

...Ja sitten leikkimään!

Tänään en voinut toteuttaa mitään sen suurempaa organisointiprojektia, koska heräsin aamulla kurkku ja pää kipeänä. On järkevämpää ottaa rauhallisesti, jos vaikka tauti menisi saman tien pois. Mutta haettuani lapset tarhasta ehdotin Kertulle kuitenkin, että siivoaisimme hänen laatikkonsa.

Molemmilla lapsilla on oma lipastonlaatikkonsa. Sinne saa laittaa ne tavarat, mitä muilla ei ole lupa käyttää. Jaakolla ei vielä kovin paljon tavaroita siellä ole, mutta Kertullahan on jo vaikka mitä. Aiemmin säilytimme kaikki lelut lastenhuoneen suuressa hyllyssä. Lasten kasvaessa lelut muuttuvat, ja sitä myöten myös säilytystarpeet.

Kerttu sai joululahjaksi pikku-Barbien autoineen sekä Playmobil -tallin. Kummankaan lelun kanssa ei ole juuri leikitty, koska ne ovat olleet hänen lipastonsa kaaokseen uponneena. Lelujen lisäksi lipastossa on ties mitä muutakin.

Olen tiedostanut järjestämistarpeen siitä alkaen, kun tällaiset romulaatikot lapsille perustin. Olen vienyt lipastolle sattumanvaraisia laatikoita ja purkkeja, joihin Kerttu voisi näppärästi ja omatoimisesti tavaransa järjestää. No eihän hän sellaiseen tietenkään ryhtynyt, kun en asiasta mitään maininnut. Yksinäni en laatikkoa halunnut järjestää, koska se on Kertun aluetta. Tänään homma tuli mieleeni hetkellä, jolloin minulla oli aikaa ja Kerttu oli vielä energinen. Kysyin, josko häntä kiinnostaisi järjestää laatikko minun kanssani - ja häntä kiinnosti.

Tyhjensimme ensin laatikon ja lipastonpäällisen lattialle, ja minä näppäsin tästä kuvan, jonka näette tämän kirjoituksen alussa. Kaksi laatikkoa ja valkoinen kori olivat täynnä epämääräistä pikku tavaraa. Kerttu sai itse poimia eri leluihin kuuluvat pienosat, ja innostuikin sitten kokoamaan Lego-Barbien taloa. Minä haastattelin Kerttua hänen rakennellessaan, mitkä kaikki tavarat ovat hänelle tärkeitä, mitkä kuuluvat samaan laatikkoon, mitkä eri laatikkoon. Ehdottelin myös mielestäni hyviä säilytysratkaisuja.

Eipä siinä edes kovin kauan mennyt, kun tavarat oli lajiteltu. Päätin kuitenkin päällystää pari laatikkoa niin, että ne miellyttävät Kerttua. Siinä sitä aikaa sitten vierähtikin. Nämä on päällystetty osittain Washi-teipillä, osittain lahjapaperilla. Liimajäljet jäivät vähän rumasti näkyviin, olisi pitänyt käyttää kaksipuolista teippiä.

Sitten olikin aika järjestellä kaikki liikkuvat osat takaisin lipastonlaatikkoon. Kerttu sai järjestellä ne haluamallaan tavalla.

Laatikossa vasemmalla ovat askartelu- ja piirustustarvikkeet, keskellä tehtäväkirjoja ja päiväkirja ja etualalla laatikot hamahelmille sekä pienille nukeille. Oikealla on romulaatikko, jossa olevat tavarat ovat lähinnä yksittäiskappaleita.

Lipaston päälle laitettiin nyt talli aitoineen kaikkineen, sekä Kertun rakentama Lego-katos. Vihreässä laatikossa säilytetään talliin kuuluvia tarvikkeita, pinkissä taas tarroja, pieniä papereita sekä Lego-Barbien tarvikkeita. Kerttu oli mielellään mukana kuvassa ihailemassa lopputulosta.

Kysyin Kertulta, olenko minä vähän hassu kun tykkään tällaisesta järjestämisestä. Siltä nimittäin tuntui, kun kävin kolmatta kertaa katsomassa järjestyksessä olevaa laatikkoa. Hän vastasi "et oo", joten ehkä hänestä kasvaa toisen (vai äiti kolmannen?) polven organisoija.

Tavoitteeni oli saada lipasto Kertun järkevään järjestykseen sekä lelut mukaan leikkeihin. Paras palkinto tästä hommasta olikin se, että Kerttu ja Jaakko leikkivät ainakin tunnin uudesti löydetyillä leluilla.