Vuorten yli - visit to Ellensburg

Read in English at the end of the post.

Kävimme päiväretkellä Ellensburgissa koko perheen voimin. Tahdoimme ajaa vuorten yli katsomaan, mitä toiselta puolelta löytyy. Matkan varrella törmäsimme talveen. Oli hassua joutua räntäsateeseen ja lumisiin maisemiin, kun Redmondissa on jo kirsikkapuut ja alppiruusut osittain kukassa.

Minulle oli uutta tien viereen kertyneet korkeat lumivallit. Sellaisia kuulemma on Lapissa, mutta minä en ole siellä koskaan käynyt. Vallit olivat kyllä aika rumia tässä kohtaa, kun saaste- ja pölykerrostumat näkyivät selvästi. Vasta sataneen lumen peittämänä ovat varmasti paljon kauniimmat.

Kun lähestyimme Ellensburgia, maisema muuttui tasaisemmaksi. Lukioaikainen retkeni Lontooseen ja sitä ympäröivälle maaseudulle on jättänyt lähtemättömän kaipuun haikean kauniille sumuisille nummille. Näissä maisemissa oli karuudessaan jotain samaa. Mutta taustalla pilkottaa korkeat, lumihuippuiset vuoret, jotka taas tuovat mieleen alppimaisemat. Mielenkiintoinen yhdistelmä.

Taloja oli matkan varrella siellä täällä, suurin osa matalia yksikerroksisia omakotitaloja ulkorakennuksineen. Ne näyttivät tosi pieniltä ja vaatimattomilta, kun laajat pelto- ja aroalueet sekä korkeat vuoret ympäröivät niitä. Tuli sellainen fiilis, että olisi varmasti rauhallista ja perusasioihin palauttavaa asua näillä seuduilla. Jos vain keksii, kuinka ansaita elantonsa.

Matkan varrella ajoimme ainakin yhden intiaanireservaatin ohi. Olen ihmetellyt, miksi alkuperäisväestön hienoa kulttuuriperintöä ei ainakaan Redmondin seudulla mitenkään pidetä esillä katukuvassa. Ravintoloita löytyy joka lähtöön, mutta eipä löydy intiaanien pitämiä ravintoloita. Tai käsityökauppoja.

Käydessäni Texasissa ja ympäristössä teininä, pääsin käymään useammassakin "intiaanipaikassa": käsityötoreilla, vanhassa kylässä, Pueblo Pow-wow-esityksessä ja kallioilla säilyneissä entisissä luola-asumuksissa. Oli upeaa nähdä, miten kulttuuria vaalitaan. Aion ottaa selvää, pääsisikö täälläkin päin sitä kulttuuriperintöä jossain ihastelemaan.

Wikipedia (suomeksi) selvitti melko nopeasti, miksi intiaanien kulttuuriperintö ei ole kukoistuksessaan. 1970-luvulle saakka alkuperäisväestö pyrittiin sulauttamaan uusien amerikkalaisten joukkoon. Pitkään jatkuneen alisteisen aseman vuoksi monet alkuperäisväestön yhteisöt kärsivät tänä päivänä terveydellisistä ja sosiaalisista ongelmista. Tosin viime vuosikymmeninä heille on ymmärretty antaa enemmän päätäntävaltaa omissa asioissaan sekä mahdollisuus ansaita elantonsa kasinotoiminnalla.

Oli surullista tajuta, että alkuperäisväestön tilanne on niin surkea. Voisinko minä tehdä jotain heidän hyväkseen, kysyi heti sisäinen sosiaalityöntekijäni. Olisipa jännää tehdä sosiaalityötä alkuperäisväestön parissa! Siinä sitä olisi amerikkakokemusta.

Kävimme Ellensburgissa museossa, jossa löytyi alkuperäisväestön tekemää käsityötä. Oikealla on helmistä tehtyjä kirjailtuja pussukoita. Helmet ovat tuontitavaraa Euroopasta, samoin eläin- ja kukka-aiheet. Vasemmalla näkyy perinteistä alkuperäisväestön geometristä koristelukuviota. Ei voi muuta sanoa kuin WAU!

Native American handicrafts before and after the European influence.

Museossa oli paljon muutakin hauskaa nähtävää, esimerkiksi vanhoja autoja ja nukkeja. Alimpana olevassa kuvassa on oikeasti permanenttikone, vaikka aluksi katsoin sen olevan jonkinasteisen sähkötuolin! Kyllä olisi saanut maksaa, että olisin tuollaiset rullat päähäni huolinut.

Our family visited Ellensburg as a day trip. We wanted to drive through the mountains for the scenery and to see how it is on the other side. On the way we saw a lot of snow - so high walls on the roadside that I've never seen such! Jani told me there is as much or more snow in Lapland in the winter but I've never visited there.

On the other side, the scenery in its bareness reminded me of that in the English moor. But, the mountains in the backround, of the Alps in Germany. It was an interesting combination. I was in awe since I love the misty moors as well as the mighty mountains.

On the way we passed by atleast one Native American Reservation. I have been wondering why Native American culture is not showing on the streets of Redmond even though the area is surrounded by reservations. In Texas and around it wasn't like that - I got to visit a lot of different Native American sights when I traveled there as a teenager. I love all the beautiful handicrafts and different ways of living and celebrating that the Natives once had and still retain to some extent.

The answer should be obvious and I learned it right away as I checked Wikipedia. Because of the wars and endeavours to assimilate the Native Americans to the new white American population has left the people with a lot of social problems and health issues. Only in the last decades have they acquired back some of their independence as a community.

It is sad how things have turned out for the Natives, despite of some progress made in the recent years. As I am a social worker by profession and calling, I couldn't help but thinking if I could be of help for the local Native Americans. I think there are some reservations nearby Redmond too. It sure would be interesting to do social work among them.

We visited a museum in Ellensburg that had many beautiful and interesting items, like dolls and cars. There's also a picture of some Native American handicrafts before and after the European influence. On the right-hand side there are beaded bags with animal and flower motifs: glass beads were imported from Europe and the motifs are found in European folk crafts. The geometric designs are more of the original style of the Natives.

In the last picture there is a hair dresser chair where women got their permanent curls done. I wouldn't have been the first in line to sit there and get my hair burned..!

Bullet journal - luettelopäivyri

My bullet journal - nykyinen luettelopäivyrini.

Read in English in cursive text!

Mikä bullet journal on? What is a bullet journal?

Bullet journal on amerikkalaisen Ryder Carrollin kehittämä menetelmä muistiinpanojen tekemiseen. Voit lukea kaiken olennaisen bullet journaliin liittyen englanniksi tästä linkistä. Lyhyesti sanottuna, se on muistikirja, jota täytetään tietyllä menetelmällä siten, että se palvelee kalenterina. Tarkoituksena on pitää kirjaa omista tapahtumista ja tavoitteista.

Googlaamalla löytyy paljon erilaisia esimerkkejä bullet journalin sisällöstä, mutta kirjoitan tähän alkuun perusasiat suomeksi. Kuvat ovat omista bullet journaleistani.

Bullet journal aloitetaan sisällysluettelolla (Index). Siihen merkitään kaikkien sivujen otsikot ja sivunumerot, niin että ne on koko ajan helppo löytää. Sisällysluetteloa täytetään sitä mukaa, kun päivyriin kirjoitetaan uusia sivuja. Kun päiväkirjaan tulee samankaltaisia sivuja, esimerkiksi tehtävälistoja (To do), uusi sivunumero merkitään samalle riville sisällysluettelossa. Näin on helppo seurata, millä sivuilla löytyy muistiinpanoja samasta aiheesta.

Bullet journal is a system for logging your thoughts, events and goals on a plain note book. It was developed by Ryder Carroll. You can find all the basic information in here. Below I have explained the basics, using my own pictures.

The bullet journal starts with an index page. It is filled up along with the journal as you write more pages. When you have the same kind of pages in different places in the journal, they are easy to locate when you write the page numbers on the same line with the original heading.

Sisällysluettelo - Index

Seuraavalle aukeamalle tulee tulevaisuusloki (Future log), johon merkitään kaikki kuluvan kuukauden jälkeen tiedossa olevat tapahtumat.

In future log you can write all the happenings that will happen later than in this month.

Tulevaisuusloki - Future Log.

Hups, Tuohikuu on saanut kesäkuun päivät...

Sitten, kuluvan kuukauden kuukausiloki (Monthly log) kirjoitetaan omalle aukeamalleen siten, että vasemmalle allekkain luetellaan kaikki päivät ja oikealle kerätään kuukauden tehtävälista. Alla olevassa kuvassa suunnittelin kuukauden tehtävälistan oheen toistuvia päivä-, viikko- ja kuukausitehtäviä. Nämä eivät siis yleensä tähän kuulu.

In the monthly log spread, you write the dates and the first letters of the weekdays on the left, one row per day. On the other page you write the tasks to accomplish this month. Here I have also planned what I should be doing every day, week or month. But it is not actually a part of the monthly log spread.

Kuukausiloki - Monthly Log

Alkuun voi tehdä myös avainsivun (Key), jossa luetellaan, minkälaisia symboleja kirjassa käytetään erilaisten merkintöjen luokittelemiseksi. Bullet journal -sivustolla on luettelo perussymboleista, jotka suomensin alla olevaan kuvaan. Kehottaisin aloittamaan näistä Ryderin kehittämistä luettelomerkeistä perustekniikan oppimiseksi. Itse lähdin heti soveltamaan eikä se ollut kovin järkevää, koska en oppinut selkeää alkuperäistä tekniikkaa pohjaksi omille kokeiluille.

You can also add a key page on your journal. There you show which kind of bullets you use in your diary. In the picture below are the original ones described by Ryder Carrol. I recommend to start with these to get the basic idea of bullet journaling internalized.

Luettelomerkit alkuperäisen idean mukaan minun listaamanani.

Bullets drawn by me as described by Ryder Carroll.

Näiden aukeamien jälkeen voi aloittaa päivälokin (Daily log), johon kirjoitetaan kaikki sinä päivänä tehtävät työt, tärkeät ajatukset, tapahtumat, tapaamiset... Eli kaikki se, mitä päiväkirjassasi haluat päivittäin seurata. Itse laitan myös päiväkirjamaisia merkintöjä, jotka voivat olla useita lauseitakin. Alkuperäisen ajatuksen mukaan päivälokin merkinnät ovat lyhyitä, vain pari sanaa.

The flesh of the bullet journal is the daily log. There you jot down all the things you want to remember. The bullet points should be short but I use also (several) sentences to make diary-like notes.

Päiväloki - Daily log.

Lisäksi voi vielä kehitellä seurantasivuja (Tracker), joihin merkitään, kun joku tietty asia tapahtuu - esimerkiksi merkki jokaisesta juoksulenkistä, jos tavoitteena on juoksennella. Merkittävä osa päiväkirjaa on myös erilaiset kokoelmat (Collections), joihin listataan tietyn aihepiirin asioita.

Omia kokoelmiani:

• Ruokalista
• Vinkkejä retkeilykohteista
• Hankinnat
• Bujo-suunnitelmia
• Blogi-suunnitelmia
• Iloja ja nautintoja nyt

You can also create trackers on your journal to see how much you do a certain thing, for example jogging. I don't have any trackers but you can find many examples on the internet by googling bullet journal tracker.

A big part of the fun of bullet journaling are different kind of collections. You list things on a certain theme on the collection page. My own collections include for example

• Our family menus
• Tips on nice hiking places
• Things to buy
• Plans for the next bullet journal
• Plans for the blog
• Joys and pleasures right now

...ja kuinka minä sen löysin? And how did I find it?

Olen vuodesta 1994 saakka pitänyt päiväkirjaa, ja suurimman osan aikaa sen rinnalla jonkinlaista kalenteria. Tästä voit lukea enemmän aiemmasta blogipostauksestani. Tuon blogipostauksen jälkeen yritin guugletella ratkaisuja pitkäaikaisiin haasteisiin päiväkirjan pidossa ja törmäsin bullet journaliin. Ja nyt en varmaan ikinä enää käänny minkään muun systeemin puoleen. Ei enää kahta kirjaa kirjoitettavaksi ja arkistoitavaksi samalle ajanjaksolle, vaan kaikki kätevästi yksien kansien välissä. Ja vieläpä niin, että sitä on mukava lukea jälkeenpäin.

Ensinnäkin, minua on tavallisessa kalenterissa aina harmittanut se, että jokaiselle päivälle on tietty tila, johon omien merkintöjen pitäisi mahtua. Bullet journalissa ei ole tätä ongelmaa, koska päivälokiin kirjoitetaan muistiinpanot yksi päivä kerrallaan. Siten yksi päivä voi viedä puoli sivua, toinen päivä taas vain pari riviä.

Toisaalta, jos jonakin päivänä ei tule kirjoitettua yhtään mitään, bullet journaliin ei jää aukkoa kertomaan laiskuudesta. Seuraavan päivän voi aloittaa nimittäin siitä, mihin viimeksi jäi.

I have written a diary and some kind of calender accompanying it since 1994. You can see some pictures and read the history of my diary writing on a previous blog post. I did that when I was going thru my diaries as a part of the Konmari Project.

Having to go back to my old diaries and calenders, I strongly felt that my personal history recordings need some approvement. I had double books for most of the time periods: diary for random ideas and flow of thought, calender for daily occurences and short notes on thoughts and events. That makes a lot of books to store and also makes it difficult to see the whole picture on a certain period of time.

Now that I write bullet journal, I can make notes and write my diary on the same book. No doubles to store or read for the same time period anymore. Also, in bullet journal I have the little events and huge ideas all on the same page and it is easy to look back and remember what I was going thru at that time.

In a typical calender you can find in the store, there is a certain amount of space for each day. It is ruthless: you can not write down any more than the space allows, no matter what. And you see right away if one day you have been lazy and skipped writing.

In bullet journal, you can take as much space for your daily log as you like. The next day hits your journal only when it arrives in real life. Also, if you miss a day, you won't even notice it unless you look carefully.

Päivä voi jäädä välistä, mutta se ei jätä tyhjää aukkoa. Anteeksi sotkut, suttasin nimet ja liian henkilökohtaiset merkinnät.

Daily log - but it doesn't matter if you miss a day. Sorry for the mess... 

Tavallisessa päiväkirjassa, jota kirjoitetaan kuin siltä tuntuu, on tietysti sivukaupalla tilaa kertoa ajatuksistaan. Niin olen aina tehnytkin. Mutta sitten minua on harmittanut se, että "kehyskertomus" puuttuu. Elämäni kehyskertomus on kalenterin pienissä arkipäiväisissä merkinnöissä, mutta niitä en koskaan kirjoita perinteiseen päiväkirjaan. Päiväkirjallani ei ole rakennetta eikä siitä näe, mitä elämässäni on ollut menossa samaan aikaan.

Sen sijaan bullet journalissa asioita kirjoitetaan sivu sivulta ja aukeama aukeamalta ylös sitä mukaa, kun ne tapahtuvat ja mieleen juolahtavat. Päiväkirjamerkinnät soljuvat matkassa mukana ja päivälokimerkinnöistä voin nähdä aika tarkkaan, minkälaisessa tilanteessa olen arkielämässäni. Elämäntilanne on helpompi palauttaa mieleen, kun arkiset yksityiskohdat ja maailmoja syleilevät pohdinnat ovat kauniisti yhteen punoutuneet.

Bujon takasivulta löytyvään taskuun aion arkistoida kaikki päiväkirjan aikana saapuneet tärkeät kortit, kirjeet ja muut muistoja herättävät paperit. Ihanan järjestelmällistä! Nuorempana liimasin tärkeitä papereita päiväkirjan sivuille, mutta se oli hieman hankalaa. Nyt voin säilyttää irtopapereita lipaston laatikossa, kunnes tulee aika arkistoida ne luettelopäivyrin takataskuun.

In addition to having my own writings all in one page, I'm going to archive all the important letters, cards and papers with my bullet journal. I crafted a back pocket on my bullet journal since it didn't have one. When I'm done with this journal, I put all the little pieces of paper into this pocket and so I have my whole personal history of a certain period of time in this one place. Awesome!!! The only type of list that is not on my bullet journal is a shopping list. For that I use an app on my phone or a small piece of paper. The book would be too impractical in the grocery store.

Bujon takatasku. I made a back pocket on my bullet journal since it didn't have one.

Minulla ei myöskään enää ole itse kirjoittamiani lippulappusia seikkailemassa ympäriinsä, sillä kirjoitan kaiken tarpeellisen luettelopäivyriini. Sieltä myös löydän kaikki tiedot helposti. Ostoslista on ainut listatyyppi, jota en kirjoita bujoon. Olisi liian hankala selata bujoa ruokakaupassa. Käytän tähän tarkoitukseen joko appia kännykässä tai pientä käsinkirjoitettua lappusta.

Otin bullet journalin käyttöön 26.11.2016 ja muutimme Yhdysvaltoihin 8.12.2016. Löysin tämän tekniikan aivan kreivin aikaan, sillä nyt minulla oli koko muuton ajan kaikki tarpeelliset muistiinpanot yksien kansien välissä. Käytännöllisyyden lisäksi luettelopäivyri lepuutti hermojani: tiesin löytäväni kaiken muistettavan tästä yhdestä paikasta, eikä minun tarvinnut kerrata asioita mielessäni muistaakseni ne.

The timing of me finding the bullet journal system was perfect. I started bullet journaling on the 26th of November and we moved from Finland to the States on the 8th of December. I had all the necessary notes in my bullet journal and the move went very smoothly. It also relieved my nerves: I didn't have to stress about remembering things but could be content of having everything easily accessible in one place.

Muuttoon liittyvä tehtävälista sekä listat ennen lähtöä siirreltävistä tavaroista.

Before move to-dos and stuff to relocate 

Käsimatkatavara, matkalaukkuun, lentokonttiin.

For moving, I had three lists for packing: hand luggage, suitcase and air container.

Seuraavaksi aion ottaa käyttöön Leuchtturm 1917 -muistikirjan pisteruudukolla, jota monet bullet journalin käyttäjät kehuvat. Nyt minulla on ollut käytössä Paper Sourcen muistikirja, jossa on ruudut. Paper Sourcen kirja on pehmeäkantinen ja suuri, uusi Leuchtturmini on pieni, kovakantinen ja varustettu sulkijakuminauhalla. Arvelen, että näiden ominaisuuksien ansiosta sitä on helpompi kantaa mukana.

Olen tosi innoissani tästä systeemistä, koska sovellusmahdollisuudet ovat aivan loputtomat. Millaisia kokoelmia ja päiväkirjamerkintöjä vielä keksinkään tehdä! Kuten kuvista näkyy, toiminnallisuus on päivyrini tärkein ominaisuus, mutta kyllä minä välillä innostun vähän taiteilemaankin...

I have already bought my next bullet journal. It is the Leuchtturm 1917 with dots, hard covers and an elastic closure. Many bullet journal writers say it is the best one. My current journal is soft-cover with squares and quite big. I think the new one will be more practical to carry with me, although I have been able to carry the big Paper Source one in my bag too.

I'm so excited about the endless possibilities to personalize my journal and do different kind of plans and collections on it. For me bullet journal means good organization of my notes but time to time I also give some attention on its visual attractiveness.

Tackling the new continent - Uudella mantereella

Read it in English in the end of the post!

Terveisiä Redmondista!

Perheemme muutti Yhdysvaltoihin joulun alla. Paljon on tapahtunut muutamassa kuukaudessa. Nyt tuli aika, että jaksoin ajatella blogin kirjoittamista uudelleen. Sain myös hyvän idean siitä, millaisia asioita haluan blogissani jatkossa pohdiskella.

Olen tähän asti kirjoittanut kodin ja arjen järjestämisestä. Koko blogin aloittamisen alkuperäinen tavoite oli kirjoittamisen ja kuvien avulla motivoida itseä ja ehkäpä innostaa toisiakin saamaan koti järjestykseen. Löydettyäni ja toteutettuani Konmari-metodin mukaisen kodin siivouksen, en enää koe tarvetta tällaisten asioiden pohtimiseen. Tämä Ameriikan koti on jo melkein järjestyksessä - ja niiltä osin kun ei ole, tiedän täsmälleen mitä minun pitää tehdä. Ei ole mitään tarvetta prosessoida sitä kirjallisesti.

Eräs täkäläinen, muualta muuttanut tuttava sanoi, että Yhdysvaltoihin muutto oli toteutunut unelma. Aloin miettiä, että olihan se minullekin ollut unelma pitkän aikaa, jollain tasolla. Olin Texasissa teini-ikäisenä Lions Clubin tarjoamassa nuorisovaihdossa ja se jätti lähtemättömän jäljen sydämeeni. Olen sen jälkeen aina ajatellut, että olisi mukava asua Yhdysvalloissa ja kokea jenkkiläistä arkielämää.

Ajatus kuitenkin jäi opiskelun ja työn, avioliiton ja lasten syntymisen myötä jonnekin taka-alalle. Nyt kun tilaisuus tuli - ja meillä on kolme pientä lasta - tilaisuuteen tarttuminen ei ollutkaan aivan helppoa. Mutta niin me lopulta teimme ja täällä ollaan. Minulle pelkkä muuttaminen ei kuitenkaan vielä tunnu siltä, että unelma toteutui. Tahdon kokea amerikkalaista elämää, niin että osaan kuvailla millaista se on, ja peilata sitä suomalaiseen ja saksalaiseen elämään.

Tähän asti täällä olen keskittynyt siihen, että saan arjen perusasiat pyörimään. Niitä ovat esimerkiksi lasten koulu, seurakunta, ruuan ostaminen ja laittaminen, kodin järjestys ja siivous, roskien kierrätys, omat harrastukset ja sosiaalinen verkosto. Nämä ovat toki vielä alussa, mutta kuitenkin sen verran hyvällä alulla, etteivät vie kaikkea ajatuskapasiteettia ja energiaa.

Niinpä päätin jatkaa blogiani kuvailemalla kohtaamiani asioita, esineitä, ilmiöitä, tilanteita - ihan kaikkea vastaantulevaa, minkä haluan muistaa tai mikä panee ajattelemaan. Tavoitteenani on siis kirjoittaa ylös ja pohdiskella asioita, jotka saattaisivat muuten jäädä huomiotta ja unohtua viiden hengen arjen pyörityksessä. Tarkoitukseni on kirjoittaa melko lyhyitä tekstejä muutamalla kuvalla. Aion myös käyttää englantia, mikäli siltä tuntuu. Tekstien pitäisi tapahtua Kaisan ollessa päiväunilla, joten mitään kovin mahtipontista en aio yrittää.

Kuitenkin, saatan toisinaan myös jakaa asioita, jotka ovat minulle tärkeitä riippumatta asuinpaikastani. Esimerkiksi, viime tekstini kommentissa lupasin kirjoittaa bullet journalista. Ja niin aion tehdä. Bullet journal - jonka joku näppärästi suomensi luettelopäivyriksi - oli hyvin keskeisessä osassa siinä, että muuttomme sujui niin mukavasti kaikkine muistettavine asioineen. Ja lisäksi se ratkaisi iänikuisen ongelmani siitä, että pitää kirjoittaa sekä päiväkirjaa että kalenteria. Mutta jatkan hehkutusta omassa postauksessaan.

***

Greetings from Redmond!

We moved to the US in December 2016 and the blog has been on a break for a few months. Up until now this blog has been about organizing the house and everyday life. Now I don't have a need for that anymore. I did a house organizing project in Finland according to the Konmari method and know exactly how to proceed in organizing the house. And it is almost done already.

I've had a dream to move to the US to experience the American everyday life ever since I visited Texas for six weeks as a teenager. Through the years of studying, work and family life I haven't actively thought about it. But now that the opportunity came to us, we wanted to take it. Although it is not easy with three little kids.

So far I've had put my mind into getting the everyday things rolling. Now that I have an idea on the boundary conditions of our life here, I finally can concentrate on thinking about my new, exotic experiences. This blog will be about that - I want to write down and analyze all things interesting in this new neighborhood and land.

That said, I do once in a while drop in to the old well-loved subjects of mine. One of which is keeping a diary. I started recording my thoughts and events on a bullet journal right before our move here and it was a great help. I love the system! But I will write more about that in another post.

Signs of spring at Perrigo Park, Redmond.

Kaikki kauniit paperini sekä Marjaanan itsereflektiomenetelmien lyhyt historia

Olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti vuodesta 1994 alkaen. Ensimmäisen päiväkirjani sain jo seitsenvuotiaana, mutta kirjoittaminen oli hyvin satunnaista tuohon vuoteen -94 saakka.

Monta monituista vuotta täytin rinnakkain kahta kirjaa - päiväkirjaa ja kalenteria. Päiväkirjaan kirjoitin ajatukset ja tapahtumaselostukset, kalenteriin suunnitelmat sekä tapahtumat lyhyesti. Konmarituksen aikana minua ärsytti, että saman ajanjakson asioita on kahdessa paikassa. 

Nyt minulla on pohdinnassa, mitä tekisin vanhoille päiväkirjoille, joiden lukeminen ei ilahduta. Olen ylpeä siitä, että olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti niin pitkään. Mutta monet nuoruusvuosien muistiinpanot eivät ilahduta lainkaan, jos kohta joukossa on paljon myös hyviä muistoja. Ilman kaikkia kokemuksiani en olisi juuri sellainen kuin nyt olen, mutta onko kasvuprosessista säilytettävä todistusaineistoa..? 

Iskä oli sitä mieltä, että kirjat pitää ehdottomasti säilyttää. Itse ajattelisin, että ne olisi hyvä säilyttää, kunnes kykenen lukemaan ne läpi. Ehkä. Laitoin marittaessani muutaman päiväkirjan roskiin pelkästään siksi, että kirjan käteen ottaminen ei tuonut hyviä fiiliksiä. Olen katunut sitä jälkeenpäin, mutta en tiedä silti vieläkään, oliko se hyvä vai huono ratkaisu.

Alhaalta vasemmalta: ihka ensimmäinen päiväkirjani, vuonna 1994 aloitettu päiväkirja, päiväkirja Texasin reissustani.
Ylhäällä keskellä Janilta huomenlahjaksi saamani päiväkirja. Pari muuta ovat vain hienon ulkonäkönsä takia tässä.

Kaikki kalenterini.
Vasemmalla yliopiston kalenteri, johon olen ommellut vanhoista kesähousuistani kannensuojukset. Kisumisu on alun perin ollut äidin housuissa joskus hänen nuoruudessaan.

Kaikki päiväkirjani. Kaikissa ei ole aikalappua, koska toin osan vasta vanhempieni luota.

Ostin Hämeenkadun vihkokaupasta hauskan ja hurmaavan "The Domestic Goddess" -kalenterin ensi vuodelle. On muuten ihana kauppa kaikille, jotka tykkäävät muistikirjoista ja kalentereista! Kävimme siellä taannoin Kertun kanssa ihastelemassa kaikkea kaunista. Uuden hankinnan myötä suunnittelin myös uuden tavan elämäni kokemusten ylöskirjaamiseen.

Uusi kalenterini odottaa nyt tuolla kaapissa, tämän vuoden kalenterin vieressä. Se ilahduttaa minua jo nyt joka kerta, kun näen sen. Haluan täyttää sen vain harkituilla sanoilla ja lauseilla, niin että siihen on mukava tai muuten arvokasta palata myös jälkeenpäin.

Kirjoitan "muuten arvokasta" siksi, että eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä kalenteri ei tulekaan täyttymään mukavista asioista ja ajatuksista. Mutta arvokasta elämänkokemusta se sisältää varmasti, jos Herra elon päiviä suo.

Ajatuksenani on kirjoittaa uuden kalenterini sivuille tapahtuneet merkittävät tai ilahduttavat asiat SEKÄ ajatukset ja tunteet. Muutamalla sanalla olennaisin siitä päivästä. En siis kirjoita ajatuksen virtaa, vaan ensin ajattelen läpi päivän tapahtumat, ajatukset ja tunteet ja sitten kirjaan olennaisen kalenteriin. Kirjoitan ylös myös rukousaiheita, koska rukousvastaukset huomaa helpommin sillä tavalla.

Tällaisen ajatteluhetken yritän pitää joka ilta. Koota ajatukseni ja "tallentaa" päivän niin, että siihen on helppo palata uudelleen päiväkirjaa lukemalla. Olen yrittänyt tehdä niin jo nyt, vanhan kalenterini kanssa, mutta minun on kyllä tosi vaikea oppia tätä uutta tapaa kirjoittaa. Unohdan ajatella ensin, kirjoitan ylös vain tapahtumat, monisanaisesti ja tylsästi. Vaatii harjoittelua!

Tässä uudessa systeemissä on hyvää myös se, että minulle jää säilytettäväksi vain yksi kirja per vuosi. Aiemmin olen voinut kirjoittaa vaikka kolme päiväkirjaa täyteen vuoden aikana. Viime aikoina päiväkirja ei kyllä ole täyttynyt tällaista tahtia - uudelle tavalle on siis ehkä kysyntää, koska tiedän kuitenkin nauttivani kirjoittamisesta.

Uusi päiväkirjani.

Visio kirjan täyttämisestä sekä tammikuun kuva.

Nykyinen päiväkirjani...

...jonka sisäsivutkin on tuunattu.

Kun kirjoitan listoja tai pidempiä kirjoituksia ajatuksistani, liitän ne uuteen päiväkirjaan joko teipillä tai sitten kirjekuoreen kirjan sisäkanteen. Mutta vain ne, jotka ovat oikeasti ilahduttavia ja säilyttämisen arvoisia, minun mielestäni. Näin yksi ajanjakso säilyy yhdessä paikassa.

Lapsena keräsin muistilehtiöitä. Suurimman osan siitä aarteesta olen jo luovuttanut pois, mutta kauneimmat tai rakkaimmat ovat vielä tallessa. Aion nyt käyttää niitä sekä kirjeiden että noiden päiväkirjan väliin talletettavien pidempien kirjoitusten kirjoittamiseen. Jos kirjoittaa ajatuksella, tai pienemmällä käsialalla, ei tarvitse välttämättä hirveän suurta paperia sanoakseen paljon.

Listat

Tärkeimmät ja perinteiset ajattelun apuni ovat kynä ja mikä tahansa paperi. Sellainen paperi, jolle voi tehdä listan. Teen listoja erilaisista aiheista. Tai sitten kaikenkattavan listan, jota kutsun nimellä braindump - siihen listataan kaikki asiat, jotka sillä hetkellä pyörivät päässä. Tämä on tehokas keino pään tyhjentämiseen surraavista ja pörräävistä ja kehää kiertävistä ajatuksista. Ennen vanhaan braindump täyttyi pitkälti tekemättömistä töistä. Nyt Konmarin jälkeen olen tehnyt vain yhden braindumpin, ja siinä oli enemmän tuntemuksia sekä asioita joita tahtoisin tehdä. Hyvä niin.

Muutto lähestyy uhkaavasti - jo ensi kuun puolivälissä meillä pitäisi olla jalat tukevasti Yhdysvaltain länsirannikon maan kamaralla. Tällainen muutos on oiva tilaisuus kaikenlaisten listojen tekemiseen. Minulla on lista pois annettavista ja myytävistä kodinkoneista (rapakon takana kun käyttävät meidän laitteisiimme sopimatonta sähköä!!! 😲), maa- tai lentokonttiin pakattavista tavaroista, matkalaukkuun tai käsimatkatavaraan pakattavista tavaroista sekä ennen muuttoa hoidettavista asioista.

Yritin tehdä Janin kanssa muuttoon liittyvää yhteistä listaa sekä tietokoneella että käsinkirjoitettuna, siten että hän toimi sihteerinä. Huomasin, etteivät minun ajatukseni järjestyneet listan teosta juuri lainkaan. Tarvitsen siis ehdottomasti oman kynän ja oman paperin oman nenäni eteen, jotta voin järjestää omat ajatukseni. Eilen teimme juuri tuon listan ennen muuttoa hoidettavista asioista meikäläinen kirjurina, ja se helpotti välittömästi päänuppini sisäistä hajaannusta.

Olen kyllä miettinyt oman läppärin hankkimista. Auttaisiko se luovempaan ajatusprosessiin ruudun äärellä, kun olisi laite, joka tuntuisi omalta ja yksityiseltä, ehkä jopa näyttäisi kauniilta.

Löysin Marimekon outletin ystäväpäiviltä tämän penaalin.
Olen haaveillut tällaisesta penaalista pitkään ja nyt hinta oli sopiva.

Ruskeassa Janilta saamassani kansiossa on papereita muistiinpanojen ja kirjeiden kirjoittamista varten.
Taskuissa on viimeisimmät kirjeet ja omat kirjoitukseni, kunnes arkistoin ne.

Uudessa ihanassa penaalissani on muun muassa Kuretaken kiva sininen ja ohutkärkinen kirjoitustussi, pieni lyijytäytekynä, Mujin ohutkärkinen kirjoitustussi sekä Mujin viivotin ja mittanauha. I💖Muji!

Kirjeet ja kortit

Jo jonkin aikaa sitten päivitin listan, jossa on kaikkien läheisten osoitteet. Olen siitä omituinen, että kirjoitan mieluummin kirjeen kuin sähköpostin. Toki ajankäytöllisistä syistä sähköpostia tulee silti naputeltua, tai nykyaikana jopa Whatsappeja sähköpostin sijaan. Tavoitteeni on kuitenkin kirjoittaa kirjeitä tai kortteja aina kun mahdollista, koska niitä on omasta mielestäni niin mukava saada. Ehdotin tässä syksyllä vanhalle ystävälle perinteistä kirjeenvaihtoa, ja hän innostui ajatuksesta. Kivaa!

Kun kirjoittaa kirjeen, väistämättä ajattelee kirjoittamaansa vähän huolellisemmin kuin näppiksellä tai puhelimella naputtaessa. Se että kirjoittaa jollekulle tietylle henkilölle omista ajatuksista, voi myös antaa näkökulmaa omaan tilanteeseen eri tavalla kuin pelkästään itselleen kirjoittaminen. Kirjettä kirjoittaessa kun väistämättä ajattelee, miten toinen ymmärtää kirjoittamani sanat.

Jokunen vuosi sitten löysin kauniiden tai hauskojen postikorttien suoman ilon. Nykyään käyn aina välillä katselemassa kauppojen korttivalikoimia, ja ostan itseäni ilahduttavat. Kotona on sitten valikoimaa, kun tekee mieli jolle kulle kortti postittaa. Laitan löytämiäni kortteja myös näkyviin kotonani, niin että voin iloita niistä kunnes lähetän ne jonkun toisen iloksi. Postikortissakin pystyy ilmaisemaan paljon, jos miettii etukäteen, mitä siihen kirjoittaa.

Kaikki nämä kauniit, käytössä olevat paperit ja kirjat ovat kotona keittiön kaapissa, Spark joy -kirjan ohjeen mukaisessa ikiomassa iloa tuottavassa paikassani. Ilokulmauksessani on lasten kuvat kastelahjakehyksissään, mun ja Janin Raamatut iltateeraamiksia varten, tuoreita hedelmiä sekä äidin antama keittiövaaka. Kaapissa lintukuvan takana on kaikki kirjepaperit, lehtiöt, kortit ja kirjekuoret - pystyviikattuna!

Onpas kiva kirjoittaa postaus asiasta, johon voi liittää kuvia omista kauniista ja tärkeistä tavaroistani! Thank you KonMari for letting me realize this. Tämän postauksen kaikki kuvat otti Jani, minä muokkasin ne sitten Lightroomilla sopiviksi blogiini. Oli tosi mukavaa tehdä tällaista hommaa yhdessä!

Ajatuksia Marjaanan Konmari-projektin jälkeen

Aloitin Konmari-projektin heinäkuussa vuosi sitten. Useimmat kategoriat olen nyt käynyt läpi kahdesti - minun kohdallani projekti vaati yhden harjoittelukierroksen sekä yleistä tavaran vähentämistä siinä ohessa. Nyt on jäljellä enää osan muistoesineitä läpikäyminen ja järjestäminen. Kirjoitan kuitenkin nyt väliarvion, koska olen mielestäni jo sisäistänyt Konmarin toimintaperiaatteen ja hyvin pitkälti soveltanut sitä oman elämäni elementteihin.

Miltä nyt tuntuu? Mikä on muuttunut minussa tai kodissani? Laitan tähän alkuun lainaukseksi tekstin, jossa esittelen itseni blogini lukijoille. Siitä kuvastuu hyvin tilanne ennen Konmaria, sillä olen kirjoittanut sen joskus vuoden 2015 keväällä. Taivaan kiitos alkuosa pitää edelleen paikkansa sellaisenaan - kristitty, vaimo, äiti.

Tästä lähdettiin

Olen yli kolmekymppinen nainen ja työni on ollut jo usean vuoden ajan kotiäitinä palveleminen. Asuin mieheni ja kahden lapsemme kanssa kolme ja puoli vuotta Saksassa - ensin Ulmissa ja sitten Münchenissä - ja palasimme Suomeen tämän vuoden helmikuussa.

Olen Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä uskova kristitty ja tahdon elää Jumalan tahdon mukaan. Lempikohtani Raamatussa on:

Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:4-7)

Olen pienestä asti rakastanut huonekalujen siirtelyä paremmille paikoille sekä tavaroiden järjestämistä. Iskä ja äiti kutsuivat sitä huonekaluvalssiksi. Lapsuudenkodissani on edelleen kirjahylly, jonka syrjässä on sekä minun että iskän allekirjoittama sopimus, ettei hyllyä siirretä minnekään ennen kuin se mahdollisesti siirretään omaan kotiini. En enää muista tapauksen yksityiskohtia, mutta ilmeisesti olin pyytänyt iskää siirtämään hyllyn uuteen paikkaan yhden kerran liikaa... Nyttemmin raskaiden esineiden siirtelystä vastaa tietysti rakas mieheni Jani. Koska hänkään, isäni tavoin, ei ole innostunut huonekalujen edestakaisin siirtelystä, olen oppinut pohtimaan siirtoja tarkasti etukäteen ja keskustelemaan Janin kanssa siirtämisperusteista.

Siivouksesta - lattioiden imuroinnista, pölyjen pyyhkimisestä, luuttauksesta ja sen sellaisesta - en ole oikein koskaan välittänyt. Ehkä jonain päivänä löydän omaan tyyliini sopivan siivousrutiinin, jolla koti pysyy jatkuvasti siistinä. Vielä sitä ei ole löytynyt ja kärsinkin kroonisesti pölyisestä ja roskaisesta lattiasta. Ulmissa asuessamme meillä kävi siivooja kerran viikossa. Maanantaiaamupäivisin minä järjestin kaikki tavarat paikoilleen, iltapäivällä siivooja tuli ja siivosi kaiken. Se oli hienoa. Tanssahtelin ilosta joka kerta kun kiitin Frau Predkaa ja sain taas nauttia siististä kodista.  Valitettavasti siivouspalvelun ostaminen täällä Suomessa on kallista. Ja koen, että tämä 96 neliön koti minun on itse opittava pitämään siistinä.

Innostuin sisustuksesta ja kodin visuaalisesta ilmeestä vasta muutama vuosi sitten Suomessa ostettuamme oman kodin. Sen innostuksen myötä olen ahminut sisustuslehtiä ja -blogeja ja opetellut näkemään, mitkä värit, muodot ja materiaalit sopivat yhteen niin, että ne miellyttävät minua. Kun uusia, pienehköjä, sisustuselementtejä kotiimme hankitaan, minä yleensä pohdin minkälaista tarvitaan ja teen esivalinnan, mutta Jani sitten osallistuu pohdintaan ja hyväksyy tai hylkää ehdotuksiani. Isot huonekalut, kuten sohvan, sängyn ja olohuoneen lipaston, olemme valinneet kaikin puolin yhdessä. Huomaan että oman näköisen sisustuksen tekeminen ei ole kovin nopea prosessi - vasta tässä neljännessä sisustuskärpäsen pureman jälkeisessä kodissa esimerkiksi olohuone alkaa näyttää minun mieleni mukaiselta. Tosin Saksassa ollessa minua ei niin huvittanut sijoittaa rahaa sisustusjuttuihin, koska arvelin asumisen siellä olevan väliaikaista.

Tämä blogi syntyi helmikuussa 2014 innostuksesta vähentää kodista turhia tavaroita ja kehittää toimivia ja kauniita säilytysratkaisuja. Tämä blogi keskittyy siis järjestämisen teemaan. Pääsääntöisesti kodin ja arjen järjestämiseen, mutta välillä saattaa mielen päällä olla myös muita asioita, jotka kaipaavat järjestystä. Toivon, että kirjoituksistani voisi olla iloa ja hyötyä teille, jotka tahdotte luoda kotiinne järjestystä ja kauneutta.

Järjestys tekee arjesta toimivaa. Itse tarvitsen järjestystä ympärilleni myös siksi, että ajatukseni kulkisivat vapaasti ja pystyisin luomaan uutta. Jos näen ympärilläni epäkohtia, mieleni alkaa askaroida niiden järjestämisen parissa. Sitten keskitynkin siihen yhteen asiaan ja työstän sitä, kunnes saan sen hyvään vaiheeseen. Tavaroiden lisäksi tämä intohimoni ulottuu myös asioiden, tilanteiden, yhteisöjen ja rutiinien järjestämiseen: jos näen jonkin asian voivan olla paremmin, en voi muuta kuin yrittää muuttaa sitä parhaaksi katsomaani suuntaan. Mikäli siis katson asian tärkeäksi ja koen muutoksen olevan minun käsissäni.

Tykkään postata kauniita kuvia, mutta olen surkea dokumentoimaan järjestelyprojektejani valokuvin - yleensä inspiraatio iskee ja sitten on päästävä heti käsiksi toimintaan, ei kameraan. Siihen on tyssännyt useampikin blogikirjoituksen tekeminen. Ehkäpä keskitynkin jatkossa ottamaan kauniita kuvia vasta sitten, kun kaikki on valmista.

Alun perin ajattelin kirjoittaa tänne myös käsityöprojekteistani. Vaikka minulla on lähes koko ajan jokin käsityö työn alla, on niistä kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Mutta kauniiden valokuvien vuoksi taidan niitä edelleen välillä dokumentoida. 

Konmarin myötä osaan nyt sanoa, että huonekalujen siirtely uusille paikoille sekä kauniiden kuvien postaaminen blogiin ovat asioita, jotka ilahduttavat minua. 

On sykähdyttävää nähdä kotinsa hieman uudessa valossa, kun vaihtaa huonekalujen järjestystä. Kauniit kuvat ovat minulle tärkeitä - olen huomannut mielelläni ostavani kauniita postikortteja ja ripustavani niitä seinälle. Koristelen päiväkirjan sivut ja tykkään lähettää kaunista postia.

Alareunan kortin on taiteillut Penny Gaj Iso-Britanniasta
ja kaksi muuta korttia Susan Wheeler Texasista.
Askartelut ovat Kertun kätösistä.

Vasta nyt kun luin tuon tekstin, tajusin että tämä blogi tosiaan voisi olla kauniiden valokuvien paikka. Arjen kauniiden valokuvien... Jos ne tosiaan ovat niitä minua ilahduttavia, kannattaa niihin satsata aikaa ja yritystä! Ehkä saisin vielä aikaiseksi "kauneimmat kuvat" -kavalkadin tästä kodistamme. Niin tämä blogi lähentyisi nimeäänkin - Luovia.

Haaveilin vielä puolitoista vuotta sitten toimivasta siivousrutiinista. Koen, että Konmarin myötä olen löytänyt ratkaisun siivoamiseen, vaikkakaan en toimivaa siivousrutiinia. Tai voiko sitä kutsua rutiiniksi, että siivotaan, kun on sotkua? Nykyään tavaroiden saaminen paikalleen alakerrassa kestää ihan maksimissaan vartin. Ja siinä taitaa jo olla keittiötavaroidenkin paikalleenlaitto. Sitten on helppo aloittaa varsinainen siivoaminen.

Sisustuksesta taas kirjoitin siitä näkökulmasta, että uusia juttuja pitää hankkia löytääkseen oman tyylinsä. Konmarin myötä olen tehnyt päinvastoin: vähentänyt, kunnes oma tyyli on paljastunut kaiken roinan alta. Jo visiointivaiheessa tajusin sisustuslehtiä Konmarin ohjeen mukaisesti selatessani, että minua miellyttää suuren tyhjät alueet sekä hurmaavat, värikkäät, pienet yksityiskohdat. Ehkä tila ja yksityiskohdat eivät ole aivan vielä balanssissa kodissamme, mutten enää ehdi tuunaamaan, kun kohta muutamme.

Miten arvioin Konmari-metodia juuri nyt?

Mielestäni Konmari on hieno teoria. En kutsuisi sitä pelkästään metodiksi, vaan teoriaksi, jota voi soveltaa monella eri tasolla. Voit ottaa periaatteista käyttöön vain pienen osan - kuten viikkauksen - ja se helpottaa arkeasi. Toisaalta voit soveltaa teoriaa koko elämääsi, ja se saattaa mullistaa koko ajattelusi. Sosiaalityöntekijän silmin ajattelen, että Konmari-metodi on hyvä väline länsimaiselle ihmiselle oman elämänhallinnantunteen palauttamiseen tai vahvistamiseen.

Ajatus siitä, että ihminen ja tämän ympäristö ovat vuorovaikutuksessa, ei todellakaan ole Marie Kondolta lähtöisin. Mutta hän on ihastuttavan ihmislähtöisesti, kätevän kompaktisti ja kutkuttavan kajahtaneesti kirjoittanut ihmisen suhteesta tavaroihinsa sekä kehittänyt menetelmän, jolla tätä suhdetta voi muuttaa. Menetelmä on niin konkreettinen ja esitetty niin kansantajuisesti, ettei normaalijärjellä varustettu ihminen olla periaatetta ymmärtämättä: Ilahduttaako tämä esine minua?

Marie Kondo kehottaa käymään joka ikisen tavaran lävitse ja kysymään, ilahduttaako se. Tavaroiden suhteen tämä on ihan käypä kysymys - yksikään tavara ei loukkaannu, vaikka laitat sen pois kodistasi (toki Kondo on tästä seikasta päinvastaista mieltä, hänhän suhtautuu tavaroihin olentoina). Miksi ihmeessä olla suhteessa sellaisiin tavaroihin, jopa päivittäin, jotka aiheuttavat stressiä tai pahaa mieltä? Tavarat ja niiden määrä ovat erittäin helposti muutettavissa oleva reunaehto omassa elämässä.

Monet ovat soveltaneet metodia myös muihin elämänsä reunaehtoihin. Minun mielestäni se on monessa asiassa, kuten ruokavaliossa ja harrastuksissa, hyvä ja järkevää. Mutta mitä tulee ihmissuhteisiin, tätä periaatetta ei voi sellaisenaan soveltaa. Ihmissuhteet ovat luonteeltaan sellaisia, että toisinaan tulee kielteisiä tunteita, jopa pitkäksikin aikaa. Ihmissuhteessa on vuorovaikutuksessa aina kaksi osapuolta, en vain minä. Jos tärkeä ihmissuhde ei ilahduta, kysymys kuuluu, mitä minä voisin tehdä tai ajatella toisin.

Marie Kondosta toteaisin, että hulluuden ja nerouden raja on tunnetusti häilyvä. Hän on asiassaan niin ehdoton, että suomalaisen korvaan paatos kuulostaa jokseenkin liioitellulta. Arvelen sen johtuvan ainakin osaltaan Kondon japanilaisuudesta. Tietääkseni japanilaiset ovat todella kokonaisvaltaisesti asiassaan mukana, kun jostain innostuvat tai johonkin paneutuvat. Koen myös, että suomalaisena minun on vaikea erottaa, milloin Kondo vitsailee ja milloin hän on tosissaan. Mutta onko sillä väliäkään loppupeleissä, jos asian ydin on ymmärretty ja monetkin jutut huvittaa.

Miten Konmari on vaikuttanut ajatteluuni?

Olen nykyään itsevarmempi sen suhteen, mitä haluan ja mitä en halua. Tunnistan paremmin ne asiat, jotka ilahduttavat minua - sekä ne jotka eivät ilahduta. Panen siis tunteeni merkille herkemmin erilaisten asioiden suhteen.

Joka kerta kaupassa ollessa pääsen harjoittamaan uutta tapaani ajatella tavarasta. Voin ostaa turhia tavaroita, jotka ilahduttavat minua (jos olen valmis uhraamaan siihen rahat, paikan kotoa sekä huolenpidon), enkä osta välttämättömiä tavaroita, jolleivät ne ilahduta. Tutkin tarkkaan minua houkuttavat tavarat ja voin varmuudella sanoa, että tämän haluan, tätä en. Tai, tätä tarvitsen, tätä en. 

Olen myös konmarittanut ajankäyttöäni. Tiedän oman arvojärjestykseni elämässä ja tahdon elää arvojeni mukaisesti. Tiedostan vahvasti, että päätän itse omasta ajankäytöstäni - siitä, kenen kanssa olen vuorovaikutuksessa, miten ja milloin. Mitä teen työkseni, mitä harrastan, miten laiskottelen. Aiemmin kolkuttelivat sotkuiset nurkat ja tekemättömät kotityöt takaraivossa, nyt olen niistä vapaa. Voin käyttää vapautuneen ajan ja energian niinkuin tahdon. Mutta esimerkiksi liikunnan suhteen arvoni ja todellisuus eivät vielä kohtaa... 

Näen kotityöt tätä nykyä uudessa valossa: pöydän pyyhkiminen siivoaa myös mieltä, vaatteiden laskostaminen rentouttaa, järjestyksessä oleva kaappi ilahduttaa. Ne ovat kyllä "pakollisia kotitöitä", mutta oma suhtautumiseni niihin on toisenlainen, en koe niitä pakkona vaan tavallaan hyvinvointiani edistävinä harrastuksina. 

Pidän huolta tavaroista, joiden kanssa olen valinnut elää, ja pidän omalta osaltani kunnossa kotia, jossa meidän perhe elää. Ajattelen, että esimerkiksi lasten tavaroiden järjestäminen on huolenpitoa lapsista. Siisteys on tärkeä elämäntaito, joka olisi lasten hyvä oppia jo kotona - harjoittelemme sitä yhdessä. Kehun Kaisaa joka kerta, kun hän laittaa jonkun tavaran takaisin paikoilleen! Ja Kerttu ja Jaakko saavat 20snt joka kerta kun viikkaavat pyykkinsä, tuplaten jos pyykkiä on paljon.

Olen siis tällainen Konmari-hörhö ja ylpeä siitä! Voi olla että päällimmäinen huuma tästä hiipuu, mutta en olisi siitä lainkaan vakuuttunut. Konmari on niin perustavasti muuttanut suhdettani tavaraan, että tuskinpa se palaa entisiin uomiinsa.

...on ohi. Mutta uusi ajattelutapa jatkuu.

Osa XV. Valokuvat ja muistot

Olen tässä viime kirjoituksen jälkeen marittanut toisen kierroksen ja päässyt muistoesineet melkein loppuun. Sekä liittynyt Facebookin Konmari Suomi -ryhmään, mikä on ollut tosi antoisaa. Valokuvien ja muistojen läpikäyminen sai sysäyksen juuri tuosta ryhmästä - tähän asti olin vältellyt muistoesineiden marittamista.

Meidän muuttoajankohta on myös suunnilleen tiedossa. Noin marras-joulukuun vaihteessa varmaankin pääsemme lentämään ison meren yli. Tuleva muuttokin on tietysti osittain motivoinut marittamaan huolella, sillä en todellakaan tahdo löytää muuttolaatikoista "mitä ihmettä mulla tällainenkin on mukana" -tavaroita.

Valokuvat

Muovikassillinen vanhoja albumeita lähti roskiin...

...ja vielä vähän lisää.

Ajatella sitä onnea ja iloa, että voisi katsoa valokuvia albumista, joka ei ole rikki. Onko se kollektiivinen kokemus, että vanhojen albumien muovit hapertuvat ajan kuluessa ja valokuvat tipahtelevat syliin kansiota katsellessa?

Albumien lisäksi heitin myös valokuvia pois varmaan noin muovikassillisen. Muinaiseen maailmanaikaan paperikuvia sai aina tuplat samalla hinnalla, kun niitä tilasi. Heitin nyt kaikki tuplat menemään. Toisaalta, minulla oli paljon samantapaisia kuvia samasta tilanteesta, jolloin valkkasin niistä vain ne parhaimmat otokset. Esimerkiksi poseerauksia tuoreena ylioppilaana minusta oli varmaan yli kymmenen, nyt vähensin ne kuuteen (joka sekin on vielä aika paljon).

Luonnollisesti kaikki negatiivit saivat lähtöpassit. Ihmeen paljon minulla olikin niitä tallella, vaikken IKINÄ ole yhtäkään negatiivia tarvinnut.

Tähän keräsin kuvat albumeista.

Kyllähän kenkälaatikko periaatteessa toimivalta vaikuttaakin.

Yksi kenkälaatikollinen riitti hyvin kymppikuville, mutta nuo isot eivät siihen tietenkään mahdu. Marie Kondo vissiin jättäisikin valokuvat tällaiseen pahvilaatikkoon. Mutta minä tahdon katsella valokuviani kansiossa. Nämä vanhat valokuvat ainakin haisevat pahalle ja ovat likaisia sormissa, ei ole kiva selata. Netin ihmeellisestä maailmasta löysin sitten ratkaisun meidän valokuvasäilytykseen.

Uusi säilytysjärjestelmä valokuville

Kansiot ovat "panorama" -kansioita, suht ohuita. Ja valokuville on olemassa erikseen tuollaisia muovitaskuja, joihin sopii neljä valokuvia puoleensa, eli kahdeksan yhteensä. Aloin järjestellä kuvia siten, että selkeät kokonaisuudet ensin taskuihin - yksi aihe per sivu molemmin puolin. Kun kokonaisuudet olivat paikoillaan, laitoin "täytteeksi" samana ajankohtana otettuja yksittäisiä kuvia.

Suuret valokuvat on tarkoitus laittaa tavallisiin muovitaskuihin (A4), kunhan saan ensin kymppikuvat järjestykseen.

Ainakin toistaiseksi tämä systeemi kovasti puhuttelee ja ilahduttaa minua. Sekä inspiroi teettämään kymppikuviksi meidän tietokoneellakin olevia kuvia. Mielestäni on hienoa, että kuvatekstit on "pakko" kirjoittaa joko kuvan päälle tai taakse. Sivujen järjestystä voi vaihdella tarvittaessa, myös kansiosta toiseen. Yksittäisiä kuvia saa myös pois valikoimista, jos ne eivät enää miellytä. Tähän panorama-kansioon saa kanneksi ujutettua myös jonkun kuvan tai muun kauniin paperin, mikä on minusta erityisen hauska yksityiskohta!

Ainoastaan harmittaa se, että minulla on ennestään tosi hienoja, huolella koostettuja albumeja, joihin kuvat on liimattu ja joita en tahdo raadella pakottaakseni kaikki kuvat tähän uuteen arkistointisysteemiin. Ehkäpä opin elämään tämän seikan kanssa. :p

Joka tapauksessa jo nyt tuntuu siltä, että muistot ovat paljon käyttökelpoisemmassa muodossa ja on mukava kaivaa esiin mikä tahansa vanhoista tai uusista albumeista. Miksi olinkaan pitänyt kiinni valokuvista, jotka vain ärsyttävät? Projektia on kyllä vielä jäljelläkin, kaikki kuvat eivät ole vielä kansioissa. Eikä kaikkia iloa tuottavia kuvia edes tulostettu paperille...

Valokuvien läpikäyminen oli henkisesti mielenkiintoinen projekti. Muistelin menneita kertarytäkässä monelta vuosikymmeneltä. Läheskään kaikki muistot eivät olleet mukavia. Nyt kun olen järjestellyt valokuvia, on se myös omanlaisensa prosessi. Kun saan kuvat järjestykseen omille paikoilleen albumiin, tuntuu että menneisyys järjestyy samalla. Kuulostaa varmaan siltä, kuin olisin kopioinut ajatuksen kirjasta, mutta kyllä se ihan omakohtainen kokemus on.

Merkittävin esimerkki on se, kun tulin uskoon vuonna 2000. Ennen tätä ja tämän jälkeen otetut kuvat ovat hyvin erilaisia. Minä näytän erilaiselta, kuvia on otettu erilaisista tilanteista ja kanssaihmisetkin ovat toisia. Minut yllätti, että muutos oli niinkin selkeä ja nopea. Mutta kyllähän se koko minun loppuelämäni muuttikin!

Päiväkirjat, kortit, kirjeet

Valokuvien lisäksi kävin läpi myös muistopapereita, kuten kortteja ja kirjeitä. Kortit luin läpi, mutta kirjeet niputin ja siirsin niiden lukemisen myöhempään ajankohtaan. Säilytin korteista vain iloa tuottavat. Siinä eräänä iltana tätä tehdessäni Jani katsoi myös omat muistopaperinsa läpi ja plokkasi säilytettävät!

Laitoin muistopaperit sekä ylisuuret valokuvat hauskaan kenkälaatikkoon, jonka olen joskus päällystänyt. Se on aikojen saatossa jo ottanut aika lailla osumaakin, joten vaihdan laatikon toiseen, kun löydän kivan. 

Vanhoja päiväkirjoja en lukenut läpi, vaan valitsin säilytettävät kirjat käteen ottamalla fiilispohjalta. Joistain kirjoista muistin, että se on joltain erityiseltä ajalta, ja säilytin sillä perusteella. Vähän on jälkeenpäin harmittanut, että en vilkaissut mitä juttuja pois laittamissani oli. Lisäksi nyt on kaanon poissa: minulla ei ole enää kaikkia päiväkirjojani vuodelta 1994 alkaen. 

Toisaalta, ikinä en ole vanhoja päiväkirjoja lukenut, sen sijaan monta kertaa harmitellut niiden suurta määrää ja monimuotoista ulkonäköä. Nyt olen kyllä edellistä päiväkirjaa silmäillyt, kun olen pohtinut näitä meidän muutto- ja sitä myöten elämänjärjestämiskuvioita.

Osa päiväkirjoistani taitaa myöskin olla vielä vanhempieni luona, täällä näytti olevan vain suunnilleen avioliiton aikana kirjoittamani. Vanhoissa päiväkirjoissa on ainakin kolme, jotka haluan säilyttää. Täytyy tsekata ne ensi kerralla, kun menen käymään porukoilla.

Nykyään kirjoitan tavallaan kahta päiväkirjaa. Toiseen merkitsen muutamalla sanalla päivän tärkeimmät tapahtumat, mikäli niitä on ollut. Toiseen kirjoitan ajatuksen virtaa. Ajattelen, että tuo kalenterityyppinen palvelee, kun tahdon palauttaa myöhemmin mieleen jonkun aikakauden elämässäni, tai tarkan tapahtuman tyyliin "Kaisa oppi kävelemään". Jälkimmäinen taas palvelee juuri tätä hetkeä, kun on saatava selvää omista ajatuksistani. Niin, ja onhan sitten tämä blogikin.

Uskon, että harmitus päiväkirjoista menee kyllä ohi. Olen vaan kirjoittanut ja hillonnut kirjoituksiani niin kauan, että niistä luopuminen tuntuu huonolta. Vaikka ne kirjat itsessään eivät iloa tuotakaan. Hmm. Ehkä pitää odottaa, kunnes koko prosessi on plakkarissa. Jos nyt mietin tätä muistopapereiden, päiväkirjojen ja valokuvien määrää, niin onhan se minun historiani aika hyvin dokumentoitu ilman noita muutamia pois pantujakin päiväkirjoja...

Olen pohtinut, pitäisikö iloa tuottavat muistot pakata mukaan rapakon taakse. Valokuvien osalta olen jo päättänyt, että mukaan lähtevät. Niitähän on tarkoitus katsella, ja tahdon näyttää niitä myös lapsilleni. Vanhat kortit ja päiväkirjat sen sijaan voisivat ehkä jäädä lomahuviksi vanhempieni taloon. Mutta jos en niitä tahdo katsella kuin kerran vuodessa, kannattaako niitä säilyttää ollenkaan... Mille jälkipolville ne oikein olisi tarkoitettu? Toisaalta tällainen sukellus omaan menneisyyteen on hyväkin olla kertaluontoinen temppu, vaikka kerran vuodessa.

Olen samaa mieltä Marie Kondon kanssa siitä, että muistoesineet kannattaa laittaa järjestykseen viimeisenä. Sitten, kun mitään ei ole enää pakko säilyttää minkään tapojen vuoksi, vaan on oppinut huomaamaan, mikä tuottaa itselle iloa. Tai sitten, kun on valmis kohtaamaan oman menneisyytensä. Tähän kategoriaan kannattaa varata riittävästi aikaa ja varsinkin sitkeää kärsivällisyyttä, ettei sorru "antaa mennä vaan" -mentaliteettiin tavaran poistamisen hurmiossa. 

Kondo sanoi jossain haastattelussa, että useimmiten hänen asiakkaansa päätyvät pitämään lähes kaikki muistoesineensä. Siinä ei siis ole mitään pahaa, jos tämä kategoria ei vähene radikaalisti. Niinkuin ei muuten minkään muunkaan kategorian säilyttämisessä laajana ja rönsyilevänä, jos huolellisesti valitsee vain jokaisen iloa tuottavan esineen!