Nov 19, 2016

Kaikki kauniit paperini sekä Marjaanan itsereflektiomenetelmien lyhyt historia



Olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti vuodesta 1994 alkaen. Ensimmäisen päiväkirjani sain jo seitsenvuotiaana, mutta kirjoittaminen oli hyvin satunnaista tuohon vuoteen -94 saakka.

Monta monituista vuotta täytin rinnakkain kahta kirjaa - päiväkirjaa ja kalenteria. Päiväkirjaan kirjoitin ajatukset ja tapahtumaselostukset, kalenteriin suunnitelmat sekä tapahtumat lyhyesti. Konmarituksen aikana minua ärsytti, että saman ajanjakson asioita on kahdessa paikassa. 

Nyt minulla on pohdinnassa, mitä tekisin vanhoille päiväkirjoille, joiden lukeminen ei ilahduta. Olen ylpeä siitä, että olen kirjoittanut päiväkirjaa säännöllisesti niin pitkään. Mutta monet nuoruusvuosien muistiinpanot eivät ilahduta lainkaan, jos kohta joukossa on paljon myös hyviä muistoja. Ilman kaikkia kokemuksiani en olisi juuri sellainen kuin nyt olen, mutta onko kasvuprosessista säilytettävä todistusaineistoa..? 

Iskä oli sitä mieltä, että kirjat pitää ehdottomasti säilyttää. Itse ajattelisin, että ne olisi hyvä säilyttää, kunnes kykenen lukemaan ne läpi. Ehkä. Laitoin marittaessani muutaman päiväkirjan roskiin pelkästään siksi, että kirjan käteen ottaminen ei tuonut hyviä fiiliksiä. Olen katunut sitä jälkeenpäin, mutta en tiedä silti vieläkään, oliko se hyvä vai huono ratkaisu.


Alhaalta vasemmalta: ihka ensimmäinen päiväkirjani, vuonna 1994 aloitettu päiväkirja, päiväkirja Texasin reissustani.
Ylhäällä keskellä Janilta huomenlahjaksi saamani päiväkirja. Pari muuta ovat vain hienon ulkonäkönsä takia tässä.

Kaikki kalenterini.
Vasemmalla yliopiston kalenteri, johon olen ommellut vanhoista kesähousuistani kannensuojukset. Kisumisu on alun perin ollut äidin housuissa joskus hänen nuoruudessaan.

Kaikki päiväkirjani. Kaikissa ei ole aikalappua, koska toin osan vasta vanhempieni luota.

Ostin Hämeenkadun vihkokaupasta hauskan ja hurmaavan "The Domestic Goddess" -kalenterin ensi vuodelle. On muuten ihana kauppa kaikille, jotka tykkäävät muistikirjoista ja kalentereista! Kävimme siellä taannoin Kertun kanssa ihastelemassa kaikkea kaunista. Uuden hankinnan myötä suunnittelin myös uuden tavan elämäni kokemusten ylöskirjaamiseen.

Uusi kalenterini odottaa nyt tuolla kaapissa, tämän vuoden kalenterin vieressä. Se ilahduttaa minua jo nyt joka kerta, kun näen sen. Haluan täyttää sen vain harkituilla sanoilla ja lauseilla, niin että siihen on mukava tai muuten arvokasta palata myös jälkeenpäin.

Kirjoitan "muuten arvokasta" siksi, että eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä kalenteri ei tulekaan täyttymään mukavista asioista ja ajatuksista. Mutta arvokasta elämänkokemusta se sisältää varmasti, jos Herra elon päiviä suo.

Ajatuksenani on kirjoittaa uuden kalenterini sivuille tapahtuneet merkittävät tai ilahduttavat asiat SEKÄ ajatukset ja tunteet. Muutamalla sanalla olennaisin siitä päivästä. En siis kirjoita ajatuksen virtaa, vaan ensin ajattelen läpi päivän tapahtumat, ajatukset ja tunteet ja sitten kirjaan olennaisen kalenteriin. Kirjoitan ylös myös rukousaiheita, koska rukousvastaukset huomaa helpommin sillä tavalla.

Tällaisen ajatteluhetken yritän pitää joka ilta. Koota ajatukseni ja "tallentaa" päivän niin, että siihen on helppo palata uudelleen päiväkirjaa lukemalla. Olen yrittänyt tehdä niin jo nyt, vanhan kalenterini kanssa, mutta minun on kyllä tosi vaikea oppia tätä uutta tapaa kirjoittaa. Unohdan ajatella ensin, kirjoitan ylös vain tapahtumat, monisanaisesti ja tylsästi. Vaatii harjoittelua!

Tässä uudessa systeemissä on hyvää myös se, että minulle jää säilytettäväksi vain yksi kirja per vuosi. Aiemmin olen voinut kirjoittaa vaikka kolme päiväkirjaa täyteen vuoden aikana. Viime aikoina päiväkirja ei kyllä ole täyttynyt tällaista tahtia - uudelle tavalle on siis ehkä kysyntää, koska tiedän kuitenkin nauttivani kirjoittamisesta.

Uusi päiväkirjani.

Visio kirjan täyttämisestä sekä tammikuun kuva.

Nykyinen päiväkirjani...

...jonka sisäsivutkin on tuunattu.

Kun kirjoitan listoja tai pidempiä kirjoituksia ajatuksistani, liitän ne uuteen päiväkirjaan joko teipillä tai sitten kirjekuoreen kirjan sisäkanteen. Mutta vain ne, jotka ovat oikeasti ilahduttavia ja säilyttämisen arvoisia, minun mielestäni. Näin yksi ajanjakso säilyy yhdessä paikassa.

Lapsena keräsin muistilehtiöitä. Suurimman osan siitä aarteesta olen jo luovuttanut pois, mutta kauneimmat tai rakkaimmat ovat vielä tallessa. Aion nyt käyttää niitä sekä kirjeiden että noiden päiväkirjan väliin talletettavien pidempien kirjoitusten kirjoittamiseen. Jos kirjoittaa ajatuksella, tai pienemmällä käsialalla, ei tarvitse välttämättä hirveän suurta paperia sanoakseen paljon.




Listat


Tärkeimmät ja perinteiset ajattelun apuni ovat kynä ja mikä tahansa paperi. Sellainen paperi, jolle voi tehdä listan. Teen listoja erilaisista aiheista. Tai sitten kaikenkattavan listan, jota kutsun nimellä braindump - siihen listataan kaikki asiat, jotka sillä hetkellä pyörivät päässä. Tämä on tehokas keino pään tyhjentämiseen surraavista ja pörräävistä ja kehää kiertävistä ajatuksista. Ennen vanhaan braindump täyttyi pitkälti tekemättömistä töistä. Nyt Konmarin jälkeen olen tehnyt vain yhden braindumpin, ja siinä oli enemmän tuntemuksia sekä asioita joita tahtoisin tehdä. Hyvä niin.

Muutto lähestyy uhkaavasti - jo ensi kuun puolivälissä meillä pitäisi olla jalat tukevasti Yhdysvaltain länsirannikon maan kamaralla. Tällainen muutos on oiva tilaisuus kaikenlaisten listojen tekemiseen. Minulla on lista pois annettavista ja myytävistä kodinkoneista (rapakon takana kun käyttävät meidän laitteisiimme sopimatonta sähköä!!! 😲), maa- tai lentokonttiin pakattavista tavaroista, matkalaukkuun tai käsimatkatavaraan pakattavista tavaroista sekä ennen muuttoa hoidettavista asioista.

Yritin tehdä Janin kanssa muuttoon liittyvää yhteistä listaa sekä tietokoneella että käsinkirjoitettuna, siten että hän toimi sihteerinä. Huomasin, etteivät minun ajatukseni järjestyneet listan teosta juuri lainkaan. Tarvitsen siis ehdottomasti oman kynän ja oman paperin oman nenäni eteen, jotta voin järjestää omat ajatukseni. Eilen teimme juuri tuon listan ennen muuttoa hoidettavista asioista meikäläinen kirjurina, ja se helpotti välittömästi päänuppini sisäistä hajaannusta.

Olen kyllä miettinyt oman läppärin hankkimista. Auttaisiko se luovempaan ajatusprosessiin ruudun äärellä, kun olisi laite, joka tuntuisi omalta ja yksityiseltä, ehkä jopa näyttäisi kauniilta.

Löysin Marimekon outletin ystäväpäiviltä tämän penaalin.
Olen haaveillut tällaisesta penaalista pitkään ja nyt hinta oli sopiva.

Ruskeassa Janilta saamassani kansiossa on papereita muistiinpanojen ja kirjeiden kirjoittamista varten.
Taskuissa on viimeisimmät kirjeet ja omat kirjoitukseni, kunnes arkistoin ne.

Uudessa ihanassa penaalissani on muun muassa Kuretaken kiva sininen ja ohutkärkinen kirjoitustussi, pieni lyijytäytekynä, Mujin ohutkärkinen kirjoitustussi sekä Mujin viivotin ja mittanauha. I💖Muji!

Kirjeet ja kortit


Jo jonkin aikaa sitten päivitin listan, jossa on kaikkien läheisten osoitteet. Olen siitä omituinen, että kirjoitan mieluummin kirjeen kuin sähköpostin. Toki ajankäytöllisistä syistä sähköpostia tulee silti naputeltua, tai nykyaikana jopa Whatsappeja sähköpostin sijaan. Tavoitteeni on kuitenkin kirjoittaa kirjeitä tai kortteja aina kun mahdollista, koska niitä on omasta mielestäni niin mukava saada. Ehdotin tässä syksyllä vanhalle ystävälle perinteistä kirjeenvaihtoa, ja hän innostui ajatuksesta. Kivaa!

Kun kirjoittaa kirjeen, väistämättä ajattelee kirjoittamaansa vähän huolellisemmin kuin näppiksellä tai puhelimella naputtaessa. Se että kirjoittaa jollekulle tietylle henkilölle omista ajatuksista, voi myös antaa näkökulmaa omaan tilanteeseen eri tavalla kuin pelkästään itselleen kirjoittaminen. Kirjettä kirjoittaessa kun väistämättä ajattelee, miten toinen ymmärtää kirjoittamani sanat.

Jokunen vuosi sitten löysin kauniiden tai hauskojen postikorttien suoman ilon. Nykyään käyn aina välillä katselemassa kauppojen korttivalikoimia, ja ostan itseäni ilahduttavat. Kotona on sitten valikoimaa, kun tekee mieli jolle kulle kortti postittaa. Laitan löytämiäni kortteja myös näkyviin kotonani, niin että voin iloita niistä kunnes lähetän ne jonkun toisen iloksi. Postikortissakin pystyy ilmaisemaan paljon, jos miettii etukäteen, mitä siihen kirjoittaa.



Kaikki nämä kauniit, käytössä olevat paperit ja kirjat ovat kotona keittiön kaapissa, Spark joy -kirjan ohjeen mukaisessa ikiomassa iloa tuottavassa paikassani. Ilokulmauksessani on lasten kuvat kastelahjakehyksissään, mun ja Janin Raamatut iltateeraamiksia varten, tuoreita hedelmiä sekä äidin antama keittiövaaka. Kaapissa lintukuvan takana on kaikki kirjepaperit, lehtiöt, kortit ja kirjekuoret - pystyviikattuna!

Onpas kiva kirjoittaa postaus asiasta, johon voi liittää kuvia omista kauniista ja tärkeistä tavaroistani! Thank you KonMari for letting me realize this. Tämän postauksen kaikki kuvat otti Jani, minä muokkasin ne sitten Lightroomilla sopiviksi blogiini. Oli tosi mukavaa tehdä tällaista hommaa yhdessä!




Nov 7, 2016

Ajatuksia Marjaanan Konmari-projektin jälkeen



Aloitin Konmari-projektin heinäkuussa vuosi sitten. Useimmat kategoriat olen nyt käynyt läpi kahdesti - minun kohdallani projekti vaati yhden harjoittelukierroksen sekä yleistä tavaran vähentämistä siinä ohessa. Nyt on jäljellä enää osan muistoesineitä läpikäyminen ja järjestäminen. Kirjoitan kuitenkin nyt väliarvion, koska olen mielestäni jo sisäistänyt Konmarin toimintaperiaatteen ja hyvin pitkälti soveltanut sitä oman elämäni elementteihin.

Miltä nyt tuntuu? Mikä on muuttunut minussa tai kodissani? Laitan tähän alkuun lainaukseksi tekstin, jossa esittelen itseni blogini lukijoille. Siitä kuvastuu hyvin tilanne ennen Konmaria, sillä olen kirjoittanut sen joskus vuoden 2015 keväällä. Taivaan kiitos alkuosa pitää edelleen paikkansa sellaisenaan - kristitty, vaimo, äiti.

Tästä lähdettiin


Olen yli kolmekymppinen nainen ja työni on ollut jo usean vuoden ajan kotiäitinä palveleminen. Asuin mieheni ja kahden lapsemme kanssa kolme ja puoli vuotta Saksassa - ensin Ulmissa ja sitten Münchenissä - ja palasimme Suomeen tämän vuoden helmikuussa.

Olen Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä uskova kristitty ja tahdon elää Jumalan tahdon mukaan. Lempikohtani Raamatussa on:

Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:4-7)

Olen pienestä asti rakastanut huonekalujen siirtelyä paremmille paikoille sekä tavaroiden järjestämistä. Iskä ja äiti kutsuivat sitä huonekaluvalssiksi. Lapsuudenkodissani on edelleen kirjahylly, jonka syrjässä on sekä minun että iskän allekirjoittama sopimus, ettei hyllyä siirretä minnekään ennen kuin se mahdollisesti siirretään omaan kotiini. En enää muista tapauksen yksityiskohtia, mutta ilmeisesti olin pyytänyt iskää siirtämään hyllyn uuteen paikkaan yhden kerran liikaa... Nyttemmin raskaiden esineiden siirtelystä vastaa tietysti rakas mieheni Jani. Koska hänkään, isäni tavoin, ei ole innostunut huonekalujen edestakaisin siirtelystä, olen oppinut pohtimaan siirtoja tarkasti etukäteen ja keskustelemaan Janin kanssa siirtämisperusteista.

Siivouksesta - lattioiden imuroinnista, pölyjen pyyhkimisestä, luuttauksesta ja sen sellaisesta - en ole oikein koskaan välittänyt. Ehkä jonain päivänä löydän omaan tyyliini sopivan siivousrutiinin, jolla koti pysyy jatkuvasti siistinä. Vielä sitä ei ole löytynyt ja kärsinkin kroonisesti pölyisestä ja roskaisesta lattiasta. Ulmissa asuessamme meillä kävi siivooja kerran viikossa. Maanantaiaamupäivisin minä järjestin kaikki tavarat paikoilleen, iltapäivällä siivooja tuli ja siivosi kaiken. Se oli hienoa. Tanssahtelin ilosta joka kerta kun kiitin Frau Predkaa ja sain taas nauttia siististä kodista.  Valitettavasti siivouspalvelun ostaminen täällä Suomessa on kallista. Ja koen, että tämä 96 neliön koti minun on itse opittava pitämään siistinä.

Innostuin sisustuksesta ja kodin visuaalisesta ilmeestä vasta muutama vuosi sitten Suomessa ostettuamme oman kodin. Sen innostuksen myötä olen ahminut sisustuslehtiä ja -blogeja ja opetellut näkemään, mitkä värit, muodot ja materiaalit sopivat yhteen niin, että ne miellyttävät minua. Kun uusia, pienehköjä, sisustuselementtejä kotiimme hankitaan, minä yleensä pohdin minkälaista tarvitaan ja teen esivalinnan, mutta Jani sitten osallistuu pohdintaan ja hyväksyy tai hylkää ehdotuksiani. Isot huonekalut, kuten sohvan, sängyn ja olohuoneen lipaston, olemme valinneet kaikin puolin yhdessä. Huomaan että oman näköisen sisustuksen tekeminen ei ole kovin nopea prosessi - vasta tässä neljännessä sisustuskärpäsen pureman jälkeisessä kodissa esimerkiksi olohuone alkaa näyttää minun mieleni mukaiselta. Tosin Saksassa ollessa minua ei niin huvittanut sijoittaa rahaa sisustusjuttuihin, koska arvelin asumisen siellä olevan väliaikaista.

Tämä blogi syntyi helmikuussa 2014 innostuksesta vähentää kodista turhia tavaroita ja kehittää toimivia ja kauniita säilytysratkaisuja. Tämä blogi keskittyy siis järjestämisen teemaan. Pääsääntöisesti kodin ja arjen järjestämiseen, mutta välillä saattaa mielen päällä olla myös muita asioita, jotka kaipaavat järjestystä. Toivon, että kirjoituksistani voisi olla iloa ja hyötyä teille, jotka tahdotte luoda kotiinne järjestystä ja kauneutta.

Järjestys tekee arjesta toimivaa. Itse tarvitsen järjestystä ympärilleni myös siksi, että ajatukseni kulkisivat vapaasti ja pystyisin luomaan uutta. Jos näen ympärilläni epäkohtia, mieleni alkaa askaroida niiden järjestämisen parissa. Sitten keskitynkin siihen yhteen asiaan ja työstän sitä, kunnes saan sen hyvään vaiheeseen. Tavaroiden lisäksi tämä intohimoni ulottuu myös asioiden, tilanteiden, yhteisöjen ja rutiinien järjestämiseen: jos näen jonkin asian voivan olla paremmin, en voi muuta kuin yrittää muuttaa sitä parhaaksi katsomaani suuntaan. Mikäli siis katson asian tärkeäksi ja koen muutoksen olevan minun käsissäni.

Tykkään postata kauniita kuvia, mutta olen surkea dokumentoimaan järjestelyprojektejani valokuvin - yleensä inspiraatio iskee ja sitten on päästävä heti käsiksi toimintaan, ei kameraan. Siihen on tyssännyt useampikin blogikirjoituksen tekeminen. Ehkäpä keskitynkin jatkossa ottamaan kauniita kuvia vasta sitten, kun kaikki on valmista.

Alun perin ajattelin kirjoittaa tänne myös käsityöprojekteistani. Vaikka minulla on lähes koko ajan jokin käsityö työn alla, on niistä kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Mutta kauniiden valokuvien vuoksi taidan niitä edelleen välillä dokumentoida. 

Konmarin myötä osaan nyt sanoa, että huonekalujen siirtely uusille paikoille sekä kauniiden kuvien postaaminen blogiin ovat asioita, jotka ilahduttavat minua. 

On sykähdyttävää nähdä kotinsa hieman uudessa valossa, kun vaihtaa huonekalujen järjestystä. Kauniit kuvat ovat minulle tärkeitä - olen huomannut mielelläni ostavani kauniita postikortteja ja ripustavani niitä seinälle. Koristelen päiväkirjan sivut ja tykkään lähettää kaunista postia.

Alareunan kortin on taiteillut Penny Gaj Iso-Britanniasta
ja kaksi muuta korttia Susan Wheeler Texasista.
Askartelut ovat Kertun kätösistä.

Vasta nyt kun luin tuon tekstin, tajusin että tämä blogi tosiaan voisi olla kauniiden valokuvien paikka. Arjen kauniiden valokuvien... Jos ne tosiaan ovat niitä minua ilahduttavia, kannattaa niihin satsata aikaa ja yritystä! Ehkä saisin vielä aikaiseksi "kauneimmat kuvat" -kavalkadin tästä kodistamme. Niin tämä blogi lähentyisi nimeäänkin - Luovia.

Haaveilin vielä puolitoista vuotta sitten toimivasta siivousrutiinista. Koen, että Konmarin myötä olen löytänyt ratkaisun siivoamiseen, vaikkakaan en toimivaa siivousrutiinia. Tai voiko sitä kutsua rutiiniksi, että siivotaan, kun on sotkua? Nykyään tavaroiden saaminen paikalleen alakerrassa kestää ihan maksimissaan vartin. Ja siinä taitaa jo olla keittiötavaroidenkin paikalleenlaitto. Sitten on helppo aloittaa varsinainen siivoaminen.

Sisustuksesta taas kirjoitin siitä näkökulmasta, että uusia juttuja pitää hankkia löytääkseen oman tyylinsä. Konmarin myötä olen tehnyt päinvastoin: vähentänyt, kunnes oma tyyli on paljastunut kaiken roinan alta. Jo visiointivaiheessa tajusin sisustuslehtiä Konmarin ohjeen mukaisesti selatessani, että minua miellyttää suuren tyhjät alueet sekä hurmaavat, värikkäät, pienet yksityiskohdat. Ehkä tila ja yksityiskohdat eivät ole aivan vielä balanssissa kodissamme, mutten enää ehdi tuunaamaan, kun kohta muutamme.


Miten arvioin Konmari-metodia juuri nyt?


Mielestäni Konmari on hieno teoria. En kutsuisi sitä pelkästään metodiksi, vaan teoriaksi, jota voi soveltaa monella eri tasolla. Voit ottaa periaatteista käyttöön vain pienen osan - kuten viikkauksen - ja se helpottaa arkeasi. Toisaalta voit soveltaa teoriaa koko elämääsi, ja se saattaa mullistaa koko ajattelusi. Sosiaalityöntekijän silmin ajattelen, että Konmari-metodi on hyvä väline länsimaiselle ihmiselle oman elämänhallinnantunteen palauttamiseen tai vahvistamiseen.

Ajatus siitä, että ihminen ja tämän ympäristö ovat vuorovaikutuksessa, ei todellakaan ole Marie Kondolta lähtöisin. Mutta hän on ihastuttavan ihmislähtöisesti, kätevän kompaktisti ja kutkuttavan kajahtaneesti kirjoittanut ihmisen suhteesta tavaroihinsa sekä kehittänyt menetelmän, jolla tätä suhdetta voi muuttaa. Menetelmä on niin konkreettinen ja esitetty niin kansantajuisesti, ettei normaalijärjellä varustettu ihminen olla periaatetta ymmärtämättä: Ilahduttaako tämä esine minua?

Marie Kondo kehottaa käymään joka ikisen tavaran lävitse ja kysymään, ilahduttaako se. Tavaroiden suhteen tämä on ihan käypä kysymys - yksikään tavara ei loukkaannu, vaikka laitat sen pois kodistasi (toki Kondo on tästä seikasta päinvastaista mieltä, hänhän suhtautuu tavaroihin olentoina). Miksi ihmeessä olla suhteessa sellaisiin tavaroihin, jopa päivittäin, jotka aiheuttavat stressiä tai pahaa mieltä? Tavarat ja niiden määrä ovat erittäin helposti muutettavissa oleva reunaehto omassa elämässä.

Monet ovat soveltaneet metodia myös muihin elämänsä reunaehtoihin. Minun mielestäni se on monessa asiassa, kuten ruokavaliossa ja harrastuksissa, hyvä ja järkevää. Mutta mitä tulee ihmissuhteisiin, tätä periaatetta ei voi sellaisenaan soveltaa. Ihmissuhteet ovat luonteeltaan sellaisia, että toisinaan tulee kielteisiä tunteita, jopa pitkäksikin aikaa. Ihmissuhteessa on vuorovaikutuksessa aina kaksi osapuolta, en vain minä. Jos tärkeä ihmissuhde ei ilahduta, kysymys kuuluu, mitä minä voisin tehdä tai ajatella toisin.

Marie Kondosta toteaisin, että hulluuden ja nerouden raja on tunnetusti häilyvä. Hän on asiassaan niin ehdoton, että suomalaisen korvaan paatos kuulostaa jokseenkin liioitellulta. Arvelen sen johtuvan ainakin osaltaan Kondon japanilaisuudesta. Tietääkseni japanilaiset ovat todella kokonaisvaltaisesti asiassaan mukana, kun jostain innostuvat tai johonkin paneutuvat. Koen myös, että suomalaisena minun on vaikea erottaa, milloin Kondo vitsailee ja milloin hän on tosissaan. Mutta onko sillä väliäkään loppupeleissä, jos asian ydin on ymmärretty ja monetkin jutut huvittaa.


Miten Konmari on vaikuttanut ajatteluuni?


Olen nykyään itsevarmempi sen suhteen, mitä haluan ja mitä en halua. Tunnistan paremmin ne asiat, jotka ilahduttavat minua - sekä ne jotka eivät ilahduta. Panen siis tunteeni merkille herkemmin erilaisten asioiden suhteen.

Joka kerta kaupassa ollessa pääsen harjoittamaan uutta tapaani ajatella tavarasta. Voin ostaa turhia tavaroita, jotka ilahduttavat minua (jos olen valmis uhraamaan siihen rahat, paikan kotoa sekä huolenpidon), enkä osta välttämättömiä tavaroita, jolleivät ne ilahduta. Tutkin tarkkaan minua houkuttavat tavarat ja voin varmuudella sanoa, että tämän haluan, tätä en. Tai, tätä tarvitsen, tätä en. 

Olen myös konmarittanut ajankäyttöäni. Tiedän oman arvojärjestykseni elämässä ja tahdon elää arvojeni mukaisesti. Tiedostan vahvasti, että päätän itse omasta ajankäytöstäni - siitä, kenen kanssa olen vuorovaikutuksessa, miten ja milloin. Mitä teen työkseni, mitä harrastan, miten laiskottelen. Aiemmin kolkuttelivat sotkuiset nurkat ja tekemättömät kotityöt takaraivossa, nyt olen niistä vapaa. Voin käyttää vapautuneen ajan ja energian niinkuin tahdon. Mutta esimerkiksi liikunnan suhteen arvoni ja todellisuus eivät vielä kohtaa... 

Näen kotityöt tätä nykyä uudessa valossa: pöydän pyyhkiminen siivoaa myös mieltä, vaatteiden laskostaminen rentouttaa, järjestyksessä oleva kaappi ilahduttaa. Ne ovat kyllä "pakollisia kotitöitä", mutta oma suhtautumiseni niihin on toisenlainen, en koe niitä pakkona vaan tavallaan hyvinvointiani edistävinä harrastuksina. 

Pidän huolta tavaroista, joiden kanssa olen valinnut elää, ja pidän omalta osaltani kunnossa kotia, jossa meidän perhe elää. Ajattelen, että esimerkiksi lasten tavaroiden järjestäminen on huolenpitoa lapsista. Siisteys on tärkeä elämäntaito, joka olisi lasten hyvä oppia jo kotona - harjoittelemme sitä yhdessä. Kehun Kaisaa joka kerta, kun hän laittaa jonkun tavaran takaisin paikoilleen! Ja Kerttu ja Jaakko saavat 20snt joka kerta kun viikkaavat pyykkinsä, tuplaten jos pyykkiä on paljon.

Olen siis tällainen Konmari-hörhö ja ylpeä siitä! Voi olla että päällimmäinen huuma tästä hiipuu, mutta en olisi siitä lainkaan vakuuttunut. Konmari on niin perustavasti muuttanut suhdettani tavaraan, että tuskinpa se palaa entisiin uomiinsa.

...on ohi. Mutta uusi ajattelutapa jatkuu.

Oct 11, 2016

Osa XV. Valokuvat ja muistot



Olen tässä viime kirjoituksen jälkeen marittanut toisen kierroksen ja päässyt muistoesineet melkein loppuun. Sekä liittynyt Facebookin Konmari Suomi -ryhmään, mikä on ollut tosi antoisaa. Valokuvien ja muistojen läpikäyminen sai sysäyksen juuri tuosta ryhmästä - tähän asti olin vältellyt muistoesineiden marittamista.

Meidän muuttoajankohta on myös suunnilleen tiedossa. Noin marras-joulukuun vaihteessa varmaankin pääsemme lentämään ison meren yli. Tuleva muuttokin on tietysti osittain motivoinut marittamaan huolella, sillä en todellakaan tahdo löytää muuttolaatikoista "mitä ihmettä mulla tällainenkin on mukana" -tavaroita.

Valokuvat


Muovikassillinen vanhoja albumeita lähti roskiin...

...ja vielä vähän lisää.
Ajatella sitä onnea ja iloa, että voisi katsoa valokuvia albumista, joka ei ole rikki. Onko se kollektiivinen kokemus, että vanhojen albumien muovit hapertuvat ajan kuluessa ja valokuvat tipahtelevat syliin kansiota katsellessa?

Albumien lisäksi heitin myös valokuvia pois varmaan noin muovikassillisen. Muinaiseen maailmanaikaan paperikuvia sai aina tuplat samalla hinnalla, kun niitä tilasi. Heitin nyt kaikki tuplat menemään. Toisaalta, minulla oli paljon samantapaisia kuvia samasta tilanteesta, jolloin valkkasin niistä vain ne parhaimmat otokset. Esimerkiksi poseerauksia tuoreena ylioppilaana minusta oli varmaan yli kymmenen, nyt vähensin ne kuuteen (joka sekin on vielä aika paljon).

Luonnollisesti kaikki negatiivit saivat lähtöpassit. Ihmeen paljon minulla olikin niitä tallella, vaikken IKINÄ ole yhtäkään negatiivia tarvinnut.

Tähän keräsin kuvat albumeista.

Kyllähän kenkälaatikko periaatteessa toimivalta vaikuttaakin.
Yksi kenkälaatikollinen riitti hyvin kymppikuville, mutta nuo isot eivät siihen tietenkään mahdu. Marie Kondo vissiin jättäisikin valokuvat tällaiseen pahvilaatikkoon. Mutta minä tahdon katsella valokuviani kansiossa. Nämä vanhat valokuvat ainakin haisevat pahalle ja ovat likaisia sormissa, ei ole kiva selata. Netin ihmeellisestä maailmasta löysin sitten ratkaisun meidän valokuvasäilytykseen.

Uusi säilytysjärjestelmä valokuville

Kansiot ovat "panorama" -kansioita, suht ohuita. Ja valokuville on olemassa erikseen tuollaisia muovitaskuja, joihin sopii neljä valokuvia puoleensa, eli kahdeksan yhteensä. Aloin järjestellä kuvia siten, että selkeät kokonaisuudet ensin taskuihin - yksi aihe per sivu molemmin puolin. Kun kokonaisuudet olivat paikoillaan, laitoin "täytteeksi" samana ajankohtana otettuja yksittäisiä kuvia.

Suuret valokuvat on tarkoitus laittaa tavallisiin muovitaskuihin (A4), kunhan saan ensin kymppikuvat järjestykseen.

Ainakin toistaiseksi tämä systeemi kovasti puhuttelee ja ilahduttaa minua. Sekä inspiroi teettämään kymppikuviksi meidän tietokoneellakin olevia kuvia. Mielestäni on hienoa, että kuvatekstit on "pakko" kirjoittaa joko kuvan päälle tai taakse. Sivujen järjestystä voi vaihdella tarvittaessa, myös kansiosta toiseen. Yksittäisiä kuvia saa myös pois valikoimista, jos ne eivät enää miellytä. Tähän panorama-kansioon saa kanneksi ujutettua myös jonkun kuvan tai muun kauniin paperin, mikä on minusta erityisen hauska yksityiskohta!

Ainoastaan harmittaa se, että minulla on ennestään tosi hienoja, huolella koostettuja albumeja, joihin kuvat on liimattu ja joita en tahdo raadella pakottaakseni kaikki kuvat tähän uuteen arkistointisysteemiin. Ehkäpä opin elämään tämän seikan kanssa. :p

Joka tapauksessa jo nyt tuntuu siltä, että muistot ovat paljon käyttökelpoisemmassa muodossa ja on mukava kaivaa esiin mikä tahansa vanhoista tai uusista albumeista. Miksi olinkaan pitänyt kiinni valokuvista, jotka vain ärsyttävät? Projektia on kyllä vielä jäljelläkin, kaikki kuvat eivät ole vielä kansioissa. Eikä kaikkia iloa tuottavia kuvia edes tulostettu paperille...

Valokuvien läpikäyminen oli henkisesti mielenkiintoinen projekti. Muistelin menneita kertarytäkässä monelta vuosikymmeneltä. Läheskään kaikki muistot eivät olleet mukavia. Nyt kun olen järjestellyt valokuvia, on se myös omanlaisensa prosessi. Kun saan kuvat järjestykseen omille paikoilleen albumiin, tuntuu että menneisyys järjestyy samalla. Kuulostaa varmaan siltä, kuin olisin kopioinut ajatuksen kirjasta, mutta kyllä se ihan omakohtainen kokemus on.

Merkittävin esimerkki on se, kun tulin uskoon vuonna 2000. Ennen tätä ja tämän jälkeen otetut kuvat ovat hyvin erilaisia. Minä näytän erilaiselta, kuvia on otettu erilaisista tilanteista ja kanssaihmisetkin ovat toisia. Minut yllätti, että muutos oli niinkin selkeä ja nopea. Mutta kyllähän se koko minun loppuelämäni muuttikin!


Päiväkirjat, kortit, kirjeet


Valokuvien lisäksi kävin läpi myös muistopapereita, kuten kortteja ja kirjeitä. Kortit luin läpi, mutta kirjeet niputin ja siirsin niiden lukemisen myöhempään ajankohtaan. Säilytin korteista vain iloa tuottavat. Siinä eräänä iltana tätä tehdessäni Jani katsoi myös omat muistopaperinsa läpi ja plokkasi säilytettävät!

Laitoin muistopaperit sekä ylisuuret valokuvat hauskaan kenkälaatikkoon, jonka olen joskus päällystänyt. Se on aikojen saatossa jo ottanut aika lailla osumaakin, joten vaihdan laatikon toiseen, kun löydän kivan. 




Vanhoja päiväkirjoja en lukenut läpi, vaan valitsin säilytettävät kirjat käteen ottamalla fiilispohjalta. Joistain kirjoista muistin, että se on joltain erityiseltä ajalta, ja säilytin sillä perusteella. Vähän on jälkeenpäin harmittanut, että en vilkaissut mitä juttuja pois laittamissani oli. Lisäksi nyt on kaanon poissa: minulla ei ole enää kaikkia päiväkirjojani vuodelta 1994 alkaen. 

Toisaalta, ikinä en ole vanhoja päiväkirjoja lukenut, sen sijaan monta kertaa harmitellut niiden suurta määrää ja monimuotoista ulkonäköä. Nyt olen kyllä edellistä päiväkirjaa silmäillyt, kun olen pohtinut näitä meidän muutto- ja sitä myöten elämänjärjestämiskuvioita.

Osa päiväkirjoistani taitaa myöskin olla vielä vanhempieni luona, täällä näytti olevan vain suunnilleen avioliiton aikana kirjoittamani. Vanhoissa päiväkirjoissa on ainakin kolme, jotka haluan säilyttää. Täytyy tsekata ne ensi kerralla, kun menen käymään porukoilla.

Nykyään kirjoitan tavallaan kahta päiväkirjaa. Toiseen merkitsen muutamalla sanalla päivän tärkeimmät tapahtumat, mikäli niitä on ollut. Toiseen kirjoitan ajatuksen virtaa. Ajattelen, että tuo kalenterityyppinen palvelee, kun tahdon palauttaa myöhemmin mieleen jonkun aikakauden elämässäni, tai tarkan tapahtuman tyyliin "Kaisa oppi kävelemään". Jälkimmäinen taas palvelee juuri tätä hetkeä, kun on saatava selvää omista ajatuksistani. Niin, ja onhan sitten tämä blogikin.

Uskon, että harmitus päiväkirjoista menee kyllä ohi. Olen vaan kirjoittanut ja hillonnut kirjoituksiani niin kauan, että niistä luopuminen tuntuu huonolta. Vaikka ne kirjat itsessään eivät iloa tuotakaan. Hmm. Ehkä pitää odottaa, kunnes koko prosessi on plakkarissa. Jos nyt mietin tätä muistopapereiden, päiväkirjojen ja valokuvien määrää, niin onhan se minun historiani aika hyvin dokumentoitu ilman noita muutamia pois pantujakin päiväkirjoja...

Olen pohtinut, pitäisikö iloa tuottavat muistot pakata mukaan rapakon taakse. Valokuvien osalta olen jo päättänyt, että mukaan lähtevät. Niitähän on tarkoitus katsella, ja tahdon näyttää niitä myös lapsilleni. Vanhat kortit ja päiväkirjat sen sijaan voisivat ehkä jäädä lomahuviksi vanhempieni taloon. Mutta jos en niitä tahdo katsella kuin kerran vuodessa, kannattaako niitä säilyttää ollenkaan... Mille jälkipolville ne oikein olisi tarkoitettu? Toisaalta tällainen sukellus omaan menneisyyteen on hyväkin olla kertaluontoinen temppu, vaikka kerran vuodessa.

Olen samaa mieltä Marie Kondon kanssa siitä, että muistoesineet kannattaa laittaa järjestykseen viimeisenä. Sitten, kun mitään ei ole enää pakko säilyttää minkään tapojen vuoksi, vaan on oppinut huomaamaan, mikä tuottaa itselle iloa. Tai sitten, kun on valmis kohtaamaan oman menneisyytensä. Tähän kategoriaan kannattaa varata riittävästi aikaa ja varsinkin sitkeää kärsivällisyyttä, ettei sorru "antaa mennä vaan" -mentaliteettiin tavaran poistamisen hurmiossa. 

Kondo sanoi jossain haastattelussa, että useimmiten hänen asiakkaansa päätyvät pitämään lähes kaikki muistoesineensä. Siinä ei siis ole mitään pahaa, jos tämä kategoria ei vähene radikaalisti. Niinkuin ei muuten minkään muunkaan kategorian säilyttämisessä laajana ja rönsyilevänä, jos huolellisesti valitsee vain jokaisen iloa tuottavan esineen!

Aug 17, 2016

Long time no see!

Pike Place Market Seattlessa

Hei rakkaat ystävät ja kaikki pallontallaajat!

Pidin näköjään kesätauon blogin kirjoittamisesta. Vilkaistaanpa, mitä tämän hiljaisuuden aikana on tapahtunut...

Konmari-projekti on ollut jäissä, mitä tulee tavaran plokkaukseen. En ole saanut tsempattua itseäni valokuvien ja muiden tunne-esineiden läpikäymiseen, koska siinä tuntuisi olevan niin hirveän iso työ ja se tarvitsisi tehdä osittain yhdessä Janin kanssa. Lisäksi, Marie Kondo itse tunnustaa kirjassaan "Spark joy" tehneeensä tuon viimeisen askeleen vasta viime aikoina. Ja hän on sentään ollut järjestelyfriikki koko ikänsä!

Tavaran vähentyminen kotonamme näkyy siinä, että paikat on helppo saada järjestykseen, kunhan ryhtyy. Pois lukien eteistilat ja "kodinhoitohuone" - jota meillä ei ole, ja pyykkikassit odottavat uskollista viikkaajaansa välillä päivätolkulla. Viikkaaminen ei ole niin kivaa, kun ei ole tiettyä tilaa, jossa sen saisi helposti tehtyä, vaan pyykinhuoltotila täytyy erikseen perustaa joka kerta. Välillä olkkariin, välillä makkariin, välillä aulaan... Haaveilen kovasti omasta kodinhoitohuoneesta!

Eteisessä on vaan yksinkertaisesti liian vähän säilytystilaa kaikille meidän tavaroille. Toki esimerkiksi kenkälipasto auttaisi asiaa - näin Janin kummisedällä hienot, korkeat kenkälipastot aivan pienessä tuulikaapissa ja melkein lähdin siltä istumalta ostamaan meille vastaavia. Sain kuitenkin onneksi jarruteltua itseäni, koska meille on jälleen tulossa muutto.

Konmari on aiheuttanut minussa sen muutoksen, että tahdon siivota kotia. En tarkoita nyt järjestelyä, vaan nimenomaan siivoamista. Kuten olen paljastanutkin, siivous ja siihen liittyvät rutiinit eivät todellakaan ole vahvoja puoliani. Rutiini on edelleenkin hakusessa, mutta imuriin tarttuminen ei ole nykyään enää lainkaan niin vaikeaa kuin ennen. 

Merkittävä henkinen tekijä imuroinnin aloittamisessa on tyhjä lattia - jos lattialla on liikaa huonekaluja tai tavaroita, mielikuva imuroinnista on heti todella vastenmielinen. Konmari-projektin myötä olohuone on helposti järjestettävissä imurointikuntoon. 

Yläkerta ja keittiö ovat vielä hieman murheenkryynejä. Keittiö on liian pieni, tuolien siirtely pois imurin tieltä hankalaa. Yläkerran kaikki huoneet ovat pieniä, ja erityisesti lastenhuoneissa on paljon tavaraa. Ja meidän sängyn alunen on iso pinta-ala, joka on ärsyttävä imuroida.

Mitä ihmettä, siis syvällistä pohdintaa imuroinnista?! Siinä yksi asia, jonka Konmari on tuonut elämääni: pohdin omia valintojani syvällisemmin ja tiedostan paremmin oman vastuuni asioista.

***

Kesän aikana perheemme tulevaisuudensuunnitelmat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Jani jäi työttömäksi ja hänelle tarjottiin töitä rapakon takaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätimme tarjouksen hyväksyä.

On suru jättää sukulaiset ja ystävät pitkän matkan päähän. Harmillista on keskeyttää Kertun ja Jaakon vasta alkanut eskari- ja koulupolku sekä jättää tämä pihapiiri, jossa on mukavat naapurit ja lasten rauhallista leikkiä. Hulluna paperi- ja järjestelytyötä vaatii Yhdysvaltoihin muutto, puhumattakaan psyykkisestä työstä.

Kaikesta tästä huolimatta päätimme lähteä, koska ensinnäkin molempia meitä viehättää uudet kokemukset, erilaiset kulttuurit ja ihmisten tapaaminen. Lisäksi, jos Janilla riittää töitä pariksi vuodeksi, niin minä saan olla rauhassa kotona Kaisan kanssa tämän varhaiset vuodet ja Jani saa rauhassa tehdä mielekkäitä töitä innostavassa tiimissä. Kerttu ja Jaakko oppivat englannin sekä tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Arvelemme, että tämä on koko perheelle hyödyllinen ja jännittävä elämänkokemus.

***

Nyt siis on pöydällä viisumin hankkiminen sekä muuttoon orientoituminen. 

Tavaroiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että teemme listan pois laitettavista sähkölaitteista sekä kenelle ne kelpaisivat - meikäläiset koneethan eivät pääsääntöisesti toimi jenkkiläisessä sähköverkossa ilman kallista adapteria. Lisäksi tarkoitus on löytää säilytyspaikka parille huonekalulle, joita mielellämme vielä joskus Suomen kodissa katselisimme. 

Tavarat Jenkkeihin otamme mukaan näillä näkymin sillä ajatuksella, että isommat tavarat jäävät sille tielleen jos ja kun joskus Suomeen palaamme. Pikkutavaroiden kanssa tavoitteena on jättää Suomeen säilytykseen mahdollisimman vähän tavaroita, samoin ottaa mukaan mahdollisimman vähän tavaroita. Pienehköt tavarat on kuitenkin helppo postittaa tai kantaa matkalaukussa takaisin Suomeen. 

Tulevalla asuinseudullamme on tavallista, että talot ovat suuria. Siksi ajattelen nyt, että suurin osa tällä hetkellä omistamistamme huonekaluista kannattaa ottaa mukaan. Pääsee niistä sitten siellä eroon tarvittaessa, mutta on harmillista laittaa rahaa tarpeellisiin tai sisustuksen kannalta keskeisiin huonekaluihin, jotka yhtä hyvin voi nyt vaan pakata muuttokuormaan. Vaikken tykkääkään huonekalujen täyttämistä huoneista, luulen lähes tyhjän huoneen myös tuntuvan vähän kolkolta.

Tuntuu mukavalta ajatella, että tämän 96 neliön sijaan meillä olisikin rutkasti yli sata neliötä. Sen sijaan amerikkalaisittain tyypilliset kokolattiamatot eivät innosta pätkän vertaa... Kuulin kaverilta - Luojan kiitos meillä on uudessa asuinpaikassa Ulmin ajoilta tuttu perhe! - että heillä on kokolattiamaton puhdistamista varten erityinen imuri sekä höyrypesuri. Tehokkaista (?) puhdistuskeinoista huolimatta minua ällöttää ajatus kokolattiamatosta, joka tavallisesti on siellä vielä erityisen pitkänukkainen. Toivottavasti me löydämme talon, jossa on suomalaisittain normaali lattiapinta.

Kyllä nyt olisi tarkoitus niiden valokuvienkin kimppuun käydä, vielä ennen muuttoa. Sen verran sain aikaiseksi yhdessä Janin kanssa, että tilasimme vihdoinkin Kaisan ristiäiskuvat. Ei siinä mennyt edes vuottakaan..!

Apr 19, 2016

Konmari NIIN loppusuoralla! Eli osa XVI: Säilytys- ja koriste-esineet


Woohoo, siis oikeesti, enää pari kategoriaa jäljellä!! Kun ruuat ja muistot on maritettu, kaikki sisällä oleva tavara on käyty läpi!!

Nyt on esittelyvuorossa säilytys- ja koriste-esineiden konmaritus.

Säilytys


Kauhulla odotin tätä kohtaa konmariprojektissa, sillä organisointi-intoilijana minulle on tietysti kertynyt myös organisointivälineitä. Koreja, laatikoita, pussukoita ja sen sellaista. Olen roudannut sillä hetkellä käytöstä poistamani järjestelyvälineet vaan aina ulkovarastoon, mihin olen sattunut käsistäni laskemaan, joten ne olivat tukkineet varastosta aika monta tyhjää kohtaa. 

Jani tarvitsi varastosta talvirenkaat, sen perimmäisestä nurkasta. Päätin helpottaa hommaa hoitamalla omat sotkuni pois edestä. Niinpä eräänä aamuna roudasin laatikot ja korit sisälle konmaritettavaksi. 

Näistä kuvista puuttuvat ne laatikot, jotka ovat jo palvelemassa ympäri taloa. Tein niin, että kävin nämä virattomat läpi ensin ja sitten vaihdoin tylsät säilyttimet kivampiin. CD- ja DVD-levyt poistin kokonaan laatikoista (kuva löytyy tästä postauksesta), koska nuo vanhat Ikea-boksit eivät tuottaneet minulle mitään iloa. 

Säilytysesineiden plokkaaminen ei sitten kuitenkaan ollut niin helppoa, että säilytetään vain ne jotka tuottavat iloa. Sillä järjestys tuottaa minulle iloa, ja sen aikaansaamiseksi saattaa tarvita rumemmankin boksin. Toisaalta taas epäkäytännöllisen mallinen säilytysesine voi ilahduttaa.

Ylimääräisiä säilytysesineitä ei oikein ole järkeä säilyttää enää tässä vaiheessa projektia, kun lähes kaikki tavarat on läpikäyty ja järjestetty. Mutta olen varma, että pyrin optimoimaan säilytystä tulevaisuudessakin, jonka vuoksi tarvitsen pienen käsivaraston käteviä tai kauniita säilyttimiä. Päädyin sitten laittamaan pois rikkinäiset laatikot, pahvilaatikot sekä ilottomat säilytysesineet. 

Laitoin joitakin säilyttimiä tyhjänä ihan vain sisustuselementiksi. Onhan se ihan hyväkin, että on huoneeseen kuuluvaa säilytystilaa, joka ei ole piripintaansa täynnä tavaraa.

Näkymä ulko-ovelta päin eteiseen, johon kaiken ulkovarastosta kasasin.

Ja lähikuvaa läjästä.

Jaakko kerkesi plokkaamaan nämä pinosta itselleen ennen kuin otin nuo lähtötilannekuvat. Jaakko kertoi, että nämä ovat "ansoja" ja vakuutti niitä tarvittavan noin paljon.

Säilytettävät säilytysesineet...

...ja paremmin järjestettynä, osa lähti tässä välissä jo töihin jonnekin puolelle taloa.

Jaakon huoneen kaappiin lähti jemmaan vain vähän säilytysesineitä.

Häissämme ruusun terälehtiä sisältäneet korit vessan peilin päällä.



Kaikki paperini lokerikossa...
Lokerikko mahtuu kaappiin, jossa on kaikki muukin tilpehöörini.

Rikkinäinen mutta kaunis puutarjotin kehystää Ihanien tavaroiden kaupasta löytämiäni ihania kortteja,
jotka koristavat koruhyllyäni.

Dödö, kello ja hajuvesi majailevat tarjottimella.

Nämä korit aion myydä.

Nämä lahjoitin jo samana iltana tarvitsevalle, Tori.fi:n kautta.

Roskia sekä myyntiin Fidalle lähteviä.

Koriste-esineet


Menee vähän jankutukseksi, mutta keittiötavarat, säilytysesineet JA koriste-esineet ovat kaikki tosi ärsyttäviä kategorioita. Niihin kuuluu niin monenlaisia tavaroita. Koriste-esineet eivät taistele huomiosta käytännöllisyys-ilahduttavuus-asteikolla vaan ilahduttavuus-tunnepitoinen esine -asteikolla. Käytännöllisiähän ne eivät missään tapauksessa ole...

Vuosien saatossa olen laittanut koriste-esineitä tosi paljon pois, koska minua on ärsyttänyt nurkissa majaileva tarpeeton kama. Viimeksi syksyllä karsin rankalla kädellä koriste-esineitä, koska niille ei yksinkertaisesti ollut tilaa kodissamme. Meillä ei ole myöskään juurikaan hyllytilaa vapaana niin, että voisi mielinmäärin pikkuruisia esineitä niillä säilyttää.

Lajittelin ensin joulukoristeet. Taisin konmarittaa kyllä jo kaikki joulun jälkeen, koska en löytänyt juuri mitään pois pantavaa. Suurin muutos niiden osalta olikin se, että laitoin ne keskitetysti säilöön. Seuraavaksi kävin läpi kevät- ja pääsiäiskoristeet, sitten "koristeastiat", sitten loput koristeet ja viimeiseksi kynttilät.

Päättelin, että jos jokin koriste-esine tuottaa minulle iloa, silloin sen paikka on oltava esillä. En tietenkään keksinyt paikkoja ihan kaikille iloa tuottaville esineille saman tien, mutta monet tavarat löysivät jo paikkansa. "Ylimääräiset" ilahduttavat koriste-esineet jemmasin mummun vanhaan kaappiin. Tietysti näiden tavaroiden paikkoja voi vaihtaa mielin määrin, koska niitä ei tarvitse löytää käyttöä varten tietystä paikasta.

Kynttilät laitoin enimmäkseen säilöön maljakoihin: Vanilja-maljakossa on tuikut ja kakkukynttilät, pitkät kynttilät lasimaljakossa. Isot tuikut pinosin kauniisti kastekynttilöiden ja pikkukynttilöiden viereen kaappiin. 

En perinteisesti ole juuri koskaan kynttilöitä polttanut - se on tuntunut ylimääräiseltä kaiken muun roinan keskellä - mutta tämä asia saattaa muuttua nyt, kun nurkat eivät ole täynnä kamaa. Moni muukin asia on muuttunut Konmari-projektin myötä, miksei tämäkin. Kynttilät ovat kuitenkin ihania tunnelmanluojia.

No niin, eli tämä alkutilanne ei ole varsinainen alkutilanne vaan välitilanne, mutta kuitenkin ensimmäinen kerta, kun minulla on kaikki koriste-esineet kootusti yhdessä paikassa inventaarissa.

Pahvilaatikossa joulukoristeita, paperipussissa pääsiäiskoristeita.

...ja toisesta suunnasta. Punaisessa paperipussissa yhdet jouluvalot.

Tässä suunnilleen kaikki pussukat ja laatikot purettuna. Kuusenkoristeita en tähän levittänyt, koska maritin ne joulun jälkeen.

Säilytettävät joulukoristeet...

...kausisäilytystä varten järjestettynä.
Jouluvalot ja Playmobil -seimi yhdellä hyllyllä Kertun huoneen kaapissa.

Kun joulukoristeet poistuivat kuvasta, tavaramäärä tuntui jo paljon kohtuullisemmalta. Piparipurkin tuolta vasemmalta ja sydänlaatikon oikealta vein paikoilleen, koska eivät kuulu tähän kategoriaan.

Kylmään ulkovarastoon joulukoristeet, joulukuusen jalka ja pääsiäiskoristeet.
Kävin seuraavaksi läpi kaikki "!koristeastiat".
Maljakot laitoin tänne.
Laitoin tämän myyntiin...

...samoin nämä.

Koriste-esineitä ei sitten ollutkaan jäljellä enää niin paljon.

Koriste-esineet ja -astiat, jotka eivät löytäneet nyt paikkaansa kodista, ovat mummun kaapin alahyllyllä.

Kuvia koriste- ja säilytysesineistä paikoillaan.


Pikku kiviotukset taulun päällä olohuoneessa.

Olohuoneessa viuhka kellon päällä...
...ja kultainen kukkapurkki simpukka-amppelissa.

Kirjahyllyssä olohuoneessa risti ja hiekkakivi

Keittiössä ikkunariipus, lasilinnut, kolmen kuvan sarja.
Tähän vaikutelmaan en ole ihan tyytyväinen, täytyy miettiä muutoksia.

Hirvi, kristallienkeli ja ruusu keittiön ikkunalla - ja vakiosormenjäljet :) .

Vessassa ristipistotöitä ja pikkutaulu.
Asetelma vessan tason päältä.

TV-tasolla koristelautaset sekä maljakko ja tuikkulyhty.
Korealainen nukke säilytysrasioineen kaiuttimen päällä.

Janin pappan tekemät tulppaanit ja lahjaksi saamani kukka-asetelma olohuoneen isolla pöydällä.