Syyskuun kuulumisia

Kuukausikatsaus

Onpa pitkä aika kun viimeksi olen kirjoittanut. Ehkä siksi ettei blogillani oikein ollut funktiota tai suuntaa. Nyt liityin Ryder Carrollin luotsaamaan virtuaaliyhteisöön nimeltä BujoU, jonka tarjoaman sisällön innostamana pyrin tekemään säännöllisesti kuukausikatsauksen. Ajattelin, että tämä blogi voi helposti palvella sen katsauksen sijaintina. 

Carroll kehottaa tekemään katsauksen seuraavasti: '[Scan] through the last month and see notable trends, gaps, details. Then, journal about your month to reflect on what you noticed, perhaps what was life giving or depleting.' Vapaasti suomennettuna: Katso läpi viimeisen kuukauden muistiinpanot ja huomaa trendit, aukot ja yksityiskohdat. Kirjoita sitten huomioistasi, esimerkiksi mitä elämä antoi tai otti. Tämän ohjeen mukaan ajattelin nyt toimia, ja kirjoitella tänne mitä bujoni paljastaa tarkemmin tarkasteltuna.

Syyskuun tavoitteet

Syyskuussa tavoitteenani oli saada omat sekä koko perheen rutiinit järjestykseen. Pitkän pandemia-ajan hiljaiselon jälkeen siinä on haastetta kyllikseen, kun taas pitää ajella paikasta toiseen aikataulun mukaisesti - ja silti pitäisi hoitaa ruokailut, iltahartaudet ja nukkuminenkin. Kun lasten harrastusaikataulut selvisivät, kehittelin omaa päivä- ja viikkorutiinia bujoon. Harmikseni en ole vielä päässyt testaamaan sen toimivuutta, koska reilu viikko sitten sain syysflunssan. Sen jälkeen tietysti myös kaikki muut perheenjäsenet sairastuivat, ja päiväohjelmaan kuului koronatestissä käymistä ja tulosten odottamista. Luojan kiitos nyt koko perhe tuntuu taas olevan toimintakunnossa.

Unettomia öitä...

Rutiinien ja aikataulun suunnittelun lisäksi pandemiarajoitteet ja lähipiirini suhtautuminen niihin aiheutti päänvaivaa. Olen tällä hetkellä rauhassa siinä asiassa eikä mieleni johdu vähän väliä pohtimaan rokotuksia, kieltoja ja mandaatteja. Meitä on niin moneksi näissäkin asioissa, ja kaiken lisäksi täällä rapakon takia kaikki koronapandemiaan liittyvä on politisoitunutta. On vaikea ottaa asioita puheeksi, kun ei tiedä kuinka herkkä aihe mikäkin virukseen liittyvä teema kenellekin on.

Kolmas asia, joka aiheutti unettomia öitä oli kotiutuminen takaisin tänne Seattlen kupeeseen pitkän Suomi-loman jälkeen. Jäin kovasti kaipaamaan vanhempiani ja kaikkia muita rakkaita Suomessa. Isällä ja äidillä oli lähtöni aikaan haasteita arjessa, ja minua suretti etten pystynyt jäämään pidemmäksi aikaa heidän avukseen. Päätin sitten soitella heille useammin täältä käsin ja sillä tavalla olla tukena, vaikka käteni eivät nyt voikaan auttaa. Näin reilu kuukausi lähtöni jälkeen olen vihdoin ihan hyvällä mielellä ja rauhassa taas täällä omassa kodissani.

...ja mukavia kokemuksia

Monia mukaviakin asioita tapahtui tässä kuussa. Saimme tutustua paremmin naapureihimme, kun elokuun lopussa oli naapuruston 'meet and greet' tuossa kadulla. Mahdottoman ihanaa, kun tässä asuu ihmisiä niin monista eri maista ja taustoista! Sen sai tapahtumassa jopa maistaakin - monet olivat tuoneet omalle kulttuurilleen tyypillisiä, itsetehtyjä naposteltavia. Naapuriin muutti kesällä kanadalais-ranskalais-meksikolainen perhe, jonka kolme lasta ovat ystävystyneet meidän kolmen lapsen kanssa. Mikä ihana siunaus - kiitos Jumala!

Lisäksi pääsin syyskuussa palaamaan vapaaehtoistyöni pariin eli suunnittelemaan ja toteuttamaan kirkon toimintaa yhdessä toisten kanssa. Minulla on fiksuja ja mielenkiintoisia ihmisiä työkavereina, joiden kanssa on ilo tehdä yhteistyötä. Tässä kuussa minua kohtasi myös haaste, mitä mukavuudenhalussani olen aina pyrkinyt välttämään. Teen nyt nimittäin ensimmäistä kertaa budjettia, vaikka mieluummin jättäisin raha-asiat ja numerohommat muille. Oli pakko ottaa härkää sarvista, koska se kuuluu toimenkuvaani kristillisen kasvatuksen komitean puheenjohtajana. Onneksi olen siihenkin saanut apua ja tukea osaavilta ihmisiltä!

Oman positiivisen lisänsä kuukauden kulkuun toi se, että Kerttu ja Kaisa muuttivat huoneita päittäin, ja siinä samalla saatiin käytyä läpi heidän tavaroitaan ja vähän muidenkin. Koti pysyy paremmin järjestyksessä, kun tavaraa on vähemmän. Saimme myös uuden kaluston makuuhuoneeseen, kun ystävä muutti Suomeen ja luovutti huonekalunsa meille. Yksi lipasto siitä setistä liikeni olohuoneeseenkin, mikä ratkaisi olohuoneen pitkäaikaiset säilytysongelmat ainakin toistaiseksi.

Tavoitteita ensi kuulle, syksylle ja vuodelle

Tykkään asettaa itselleni tavoitteita, ja koen että ilman niitä en juuri mitään saakaan aikaan. Kokonainen päivä tai viikko tai jopa kuukausi voi valua hukkaan, jollen ole suunnitellut mihin tahdon aikani käyttää. Syksyn alku inspiroi minua suunnittelemaan, mitä tahdon saada aikaiseksi ja mitä rutiineja harjoitella osaksi arkea. Hiljattain myös hoksasin, että rentoutuminen ja minua ilahduttavien asioiden tekeminen tulisi myös olla yksi tavoitteistani.

Minulla on bujossani pitkä rotla tavoitteita ja rutiineja, mutta tähän kuukausikatsaukseen tahdon sisällyttää ainoastaan erityisesti lokakuulle asettamani tavoitteet. Niitä on sitten helppo arvioida, kun kuun lopussa taas teen tämän katsauksen.

Lokakuun tavoitteet

• Laskentatoimen kurssi
• Ensimmäisen osan tehtävät verkko-ohjaukseen (14.10.) mennessä
• Loput kolme tehtävää kuun loppuun mennessä
• Päästä kiinni rutiineihin
• Henkilökohtaiset: Liikunta ja joka-aamuinen hartaus- ja bujohetki
• Työ: Ruuan suunnittelu, kodin siivous ja sähköpostiin vastaaminen
• Saada kristillisen kasvatuksen komitean suunnitelmat ja budjetti valmiiksi ensi vuodeksi

Evästä

Tähän loppuun laitan vielä syyskuun 'memory versen', jota olemme seurakunnan kanssa jumalanpalveluksessa joka sunnuntai ulkoa opetelleet. Tämä on uusi rutiini, jonka pastori toi mukaan seurakuntamme elämään. Olemme tietysti opetelleet sitä englanniksi, mutta laitan sen tähän suomeksi blogini kielen mukaisesti. On hyvä opetella Sanaa ulkoa, mutta valitettavan harvoin sitä tulee oma-aloitteisesti tehtyä.

Sitten vielä, veljet! Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. 1. Tess. 4:1-2

Juoksulenkillä!

Herra on uskollinen!

Herran vuonna 2021, maaliskuun 27. päivä, olin juoksulenkillä. Enkä edes kevään ensimmäisellä. Mitäs merkillistä kyseisen päivän juoksulenkissä on? Minulle se oli erittäin merkittävä virstanpylväs...

Eilen päivälleen vuosi sitten menin ensimmäisen kerran päivystykseen koronaoireiden vuoksi. Olin toipunut kotona kymmenisen päivää ihan tavallisen oloisista nuhaoireista, ja luulin jo olevani parantumassa, kun oireet kävivätkin pahemmaksi. Makasin aamulla sohvalla ja yhtäkkiä sydämensyke nousi korkeaksi eikä laskenut. Päätimme lähteä päivystykseen. Siitä alkoi ahdistuksen, pelon ja tuskan kevät.

Taudin aikana oireeni olivat lukuisat, mutta eniten minua huoletti sydämen ja verisuonten toiminta. Sydämeni tykytteli ja särki tykytellessään, pelkästään huoneen poikki kävely aiheutti tukalan ja kivuliaan tykytyskohtauksen. Pääni tuntui siltä kuin se räjähtäisi, veri virtasi suonissa valtavalla voimalla kohisten ja aiheutti ennenkokematonta kipua. En voinut nukkua kivun ja epämukavuuden takia. Vartalon verisuonet tykyttelivät, kuumottivat ja särkivät.

Lukuisista tutkimuksista huolimatta lääkärillä ei ollut mitään sanottavaa oireistani – ei hoito-ohjeita, ei diagnoosia, ei lohdutuksen sanaa. Parasetamoli auttoi vähän, ibuprofen pahensi oireita.

Epätietoisuus ja pelko olivat todella raskaita kokemuksia. Minun piti itse ymmärtää, miten hoitaa itseäni. Se on vaikeaa, kun kenelläkään ei ollut kokemusta vastaavanlaisista oireista. Lehdessä luki jatkuvasti, kuinka ihmiset kuolevat tuohon tautiin. Ja minusta todella tuntui, että ruumiini elintoiminnot pettävät kokonaan minä hetkenä hyvänsä.

Kevään pitkien sängyssä vietettyjen päivien aikana ehdin rukoilla paljon, ja lukea Raamattua. Yhtenä päivänä rukouksessa omistin kaikki verisuoneni, jokaisen sydämensykkeeni, jokaisen hengenvetoni Jeesukselle. Niinhän se on, että meidän jokainen henkäyksemmekin on lahja Jumalalta, uskoimmepa tai tiesimme sen tai emme. Päivin ja öin anoin Herralta hädissäni ‘Paranna, Herra paranna!’ Välillä en muuta voinut rukoilla kuin noita sanoja, koska olin niin onneton ja peloissani. Kiitos kaikille jotka rukoilitte kanssani! Rukoukset ja siunaukset kantoivat monen epätoivoisen hetken yli.

Eräänä päivänä kevätauringon paistaessa ulkona Herra vastasi rukoukseeni. ”Kaikki ajallaan” sanoi Hän hymyillen. En tiennyt varmasti, oliko se Herra, vai jokin oman ajatteluni tuote. Nyt kun mietin taaksepäin, tuo lausahdus on kuitenkin aivan linjassa Raamatun sanoman kanssa. Saarnaajan kirjassa Jumala toistaa monta kertaa, miten kaikille asioille taivaan alla on oma aikansa. Samoin Hän paransi täällä maan päällä kulkiessaan kaikki, jotka hyväksi näki, Isän hyvän suunnitelman mukaan. ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Roomalaiskirje 8:28

Nyt kun tästä kaikesta on vuosi aikaa, olen saanut nähdä Jumalan sanojen tulleen todeksi. Ymmärrän jopa miksi Hän hymyili sanoessaan tuon “Kaikki ajallaan!”, sillä vuosi myöhemmin minä olin juoksulenkillä. Juoksulenkillä! Herralla on hyvä huumorintaju! Minä joka olin aina luokan huonoin liikunnassa ja kylkeä alkoi pistää heti ensimmäisen puolen kilometrin hölkkäilyn jälkeen. Nuo samat verisuonet ja se sama sydän, jotka vuosi sitten tuskissani pyhitin Herralle, ovatkin nyt minulle suuri ilon aihe. Minun vartaloni pystyy juoksemaan! En kuollutkaan vielä, vaan saan iloita juoksemisesta ja tästä uudestä keväästä, jota minun ei tarvitse viettää sängynpohjalla ikkunasta ulos katsellen.

Herra on uskollinen. Minä olisin halunnut parantua heti – heti 10 sairaspäivän jälkeen, tai edes heti kahden kuukauden sairastamisen jälkeen. Se ei kuitenkaan ollut Jumalan suunnitelma. En tiedä onko verenkiertoni vieläkään täysin kunnossa, mutta koska voin liikkua ongelmitta, niin teen! Hänen suunnitelmansa oli siunata minua ilolla ja kiitoksella, jonka ruumiillinen terveys ja hyvä kunto minussa tänä päivänä aiheuttaa.

Se ulkoinen Jumalan lahja, jonka avulla olen päässyt tähän pisteeseen, on aviomieheni kannustamana aloittamani käynnit personal trainerilla. Pitkän sydän- ja verisuonisairauden myötä minua pelotti kovasti ryhtyä rasittamaan kroppaani, varsinkin kun lääkärit eivät pystyneet yhtään neuvomaan mikä on viisasta, mikä ei. Liikunnan ammattilaisen ohjauksessa uskalsin ottaa sen askeleen ja ryhtyä treenaamaan sydäntäni ja vartaloani tavoitteellisesti. Sillä polulla olen vieläkin, ja ensimmäistä kertaa elämässäni koen raskaan (joo, minulle se on hölkkä 😊) liikunnan iloa.

Jumala ei pelkästään parantanut minua, vaan antoi minulle paremman kunnon kuin minulla ikinä ennen on ollut. Ja nyt voin minäkin hymyillä yhdessä Jeesuksen kanssa, kun mietin mitä Hänellä oli suunnitelmissa minun varalleni jo silloin kun osasin rukoilla vain ”Herra paranna!”

Terveisiä keväiseltä lenkkipolulta Redmondista!