Dec 19, 2014

...Silloin joulu luonamme on.


Piparkakun tuoksuiset terveiset Münchenistä!

Meidän perhe viettää tämän joulun keskenään Münchenissä. Olemme kaikki innoissamme siitä, että joululoma merkitsee tänä vuonna rauhallista kotona oloa perheen kesken. Samalla se merkitsee sitä, että minä ensimmäistä kertaa elämässäni olen vastuussa jouluvalmisteluista.

Lahjat peittyi kääröihin


Lahjojen hankkimista olen tietysti harjoitellut jo aiempinakin vuosina, eikä se aiheuttanut tänä vuonna kovin paljon päänvaivaa. Joka vuosi kylläkin harmittelen sitä, etten aloita joululahjojen kutomista ajoissa - lankaa ja intoa löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta kutomisprojekteihin havahtuminen on joulukuussa jo hieman myöhäistä. Ehkä ensi vuonna jo vaikkapa elokuussa? 

Meidän perheessä joululahjoja annetaan oman perheen ja isovanhempien lisäksi kummilapsille. Minulla on myös tapana muistaa omaa kummitätiäni. Tänä vuonna nämä kaikki hoidettiin postitse. Tänään olisi tarkoitus vielä lähteä tutkimaan, josko kaupasta löytyisi jotain kivaa 4-vuotiaalle pojannassikalle.

Leivotaan ja siivotaan I


Joululeivonnaisista suunnittelin tekeväni piparkakkuja, Kentuckyn kakkua, pullaa ja joulutorttuja. Piparkakut syntyivät eilen illalla yhteistyössä lasten kanssa. Niistä sain myös kivan muistiaisen lastentarhan väelle ja Kertun parhaan kaverin perheelle - finnische Pfefferkuchen! Kakunkin leivoin jo aiemmin tällä viikolla, koska se säilyy ihan hyvin viileässä. Kakkuun tulee vielä paahtosokerikuorrutus, mutta teen sen sitten vasta lähempänä tarjoilua.





Testasimme myös täkäläisen joulutorttuainestarjonnan tällä viikolla. Löysin ihan käypää lehtitaikinaa ja luumumarmeladia. Vein vuokraemännälle maistiaiset ja hän oli niistä aivan innoissaan. Niin kauniita! Lupasin viedä "reseptin" hänelle, eli leikkaus- ja taitteluohjeet.

Joulupullien vuoro olisi sitten huomenna, jos viitsin ja jaksan. Huomenna kun on edessä myös kaupassa käynti ja kuusen haku. Meidän väki kyllä kovasti tykkää pullasta enkä leivo sitä juuri koskaan. Toisaalta, tykkäämme kaikki myös suklaasta, jota saa näppärästi kaupasta, joten eiköhän se makiahampaan kolotus näilläkin jo tule hoidettua.

Kystä kyllä


Joulupöydässä joulupäivänä meillä on tarjolla kinkkua, porkkana- ja maksalaatikkoa, puolukkahilloa, kylmäsavulohta, piimäjuustoa, sienisalaattia, nuudelisalaattia, herneitä, silliä, keitettyjä kananmunia mätitahnalla, lihapullakastiketta ja keitettyjä perunoita. Tämä on siis suunnitelma. 

Kinkku ja kylmäsavulohi tulevat lihakauppiaalta, josta sain vinkin Facebook-ryhmän "Suomalaiset Münchenissä" -kautta. Kehuivat, että tuo "Metzgerei" osaa tehdä suomalaisen joulukinkun. Toivottavasti ovat hyviä molemmat, kinkku ja lohi.

Porkkana- ja maksalaatikot ovat jo valmiina pakastimessa. Niitä olikin yllättävän helppo tehdä. Mätitahnaa ja edes vähän hapanta puolukkahilloa olen onnistunut löytämään lähikaupastamme. Ystäväni Emily lupasi tehdä suomalaisen sienisalaatin tapaninpäivän aterialle. Sillin kohtalo on vielä auki - löytyykö sitä lähikaupoista vai pitäisikö ihan Ikeaan asti lähteä ostoksille.

Piimäjuusto on perinteinen ruoka omalta synnyinseudultani. Yritän nyt tehdä sitä itse ensimmäistä kertaa. Se ei säily edes kylmässä kovin hyvin, joten tarkoitus olisi tehdä se aatonaattona illalla tai aattoaamuna.

Tänään teen lihapullat valmiiksi pakastimeen. Kuvitelkaas, naudan jauheliha maksoi lähikaupassa 5,96 euroa kilo!

Lanttulaatikko ja rosolli eivät joulupöytäämme pääse. Lanttua on täällä hieman hankala löytää. Kumpikaan ruokalaji ei myöskään kuulu meidän suosikkeihin, joten jätin ne suosiolla pois. Myös perunalaatikko sai jäädä, koska tykkään vaan imelletystä, jonka tekeminen on vähän pidempi projekti.

Ehkäpä jotakuta tässä kohtaa jo hengästyttää. Minua ainakin. Mutta täytyy sanoa, että olen nauttinut täysillä, kun minulla on aikaa valmistella joulua kaikessa rauhassa ja omilla ehdoilla. En tiedä onko tällaiseen enää koskaan mahdollisuutta uudestaan. Oman viehätyksensä valmisteluihin tuo myös se, että tapaninpäivänä saan meille vieraaksi amerikkalais-saksalais-kanadalaisen sakin, joille mielelläni tarjoan suomalaisia makuelämyksiä. Toivottavasti he tykkäävät!

Leivotaan ja siivotaan II


Joulusiivouksesta ja koristeista minulla ei sitten olekaan mitään sanottavaa. Siivous aloittamatta ja koristetilanne tarkistamatta. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen meillä on taas tarkoitus hankkia oma joulukuusikin. Mahtavatkohan sähkökynttilät vielä toimia... Tällaisen kauniin tähtiköynnöksen ostin alennuksesta jo hyvissä ajoin ennen sesonkia. Se sulostuttaa ruokailuhuonettamme.


Lapsilla on tänään viimeinen päivä tänä vuonna lastentarhassa. Saan heidät siis apulaisiksi joulusiivouksiin ja koristeluihin. Täällä ei ole kovin jouluinen sää, kymmenen astetta plussalla ja auringonpaistetta. Mukavaa, kun ei tarvitse ulkona palella. Tänä iltana menemme Janin kanssa viime tipan jouluostoksille ja ehkäpä pistäydymme Glühweinillakin joulumarkkinoilla.

Sua halajan, sua odotan!


Olen saanut tänä vuonna nauttia jouluhässäkästä täysin rinnoin ja ajan kanssa. Aaton joulurauhan julistuksen myötä saamme laskeutua joulun rauhaan. Juhlapyhinä voimme rauhassa laulaa joululauluja, leikkiä lasten kanssa, käydä kävelyllä ja hiljentyä Raamatun äärellä. Tänä jouluna olen pohdiskellut ja aion vielä tutkia sitä, että Jeesus syntyi maan päälle ihmiseksi. Ei siis joksikin henkiolennoksi, vaan lihaa ja verta olevaksi pieneksi avuttomaksi vauvaksi, joka kasvoi aikuiseksi samojen lainalaisuuksien vallitessa kuin meistä jokainen. Minun on sitä vaikea ymmärtää.

"Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Hepr. 4:15

Siunattua ja rauhallista joulua!

Dec 2, 2014

Blogin uusi suunta? Vanhempainraadista.

On mennyt pitkä aika siitä, kun viimeksi olen kirjoittanut. Kun sain kellarivaraston selvitettyä ja autokuormallisen rompetta pois nurkista, polte paikkojen järjestämiseen hävisi. Tai sitten muut asiat ovat vieneet ajatukseni niin kokonaan, etten ole tavaroiden järjestämiseen asti päässyt.

Juttelin erään ystäväni kanssa tästä blogista ja kerroin, ettei viime aikoina ole tuntunut olevan kirjoitettavaa. Hän ehdotti, tai keskustelun aikana keksin, että voisin kirjoittaa organisoinnista ja järjestämisestä yleensä.

Se on hyvä idea, ainakin yhden blogikirjoituksen arvoinen.

Ne muut asiat, jotka ovat vieneet ajatuksiani viime aikoina, ovat olleet lasten päiväkodin vanhempainraati (Elternbeirat) sekä sitkeä flunssa. Molemmista olisi sanottavaa organisoinnin näkökulmasta, mutta tällä kertaa kerron pelkästään tuosta Kindergartenin vanhempainraadista.

***

Liityin syksyn alussa lastentarhan vanhempainraatiin. Olin aluksi tosi innoissani, koska tykkään järjestää tapahtumia ja miettiä miten asiat voisi tehdä paremmin. Tiesin, että raadilla on viime vuonna ollut pahoja henkilöiden välisiä ongelmia, mutta ajattelin selvittää ne käden käänteessä sosiaalityöntekijän taidoillani. 

Aina ei käy niinkuin haaveillaan. Tänä vuonna puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana jatkoivat samat henkilöt. Ei siinä mitään, mutta heidät oli jo valittu ennen kuin raati istahti kertaakaan yhteisen pöydän ääreen.

Ensimmäinen yhteinen ponnistuksemme oli lyhtyjuhla lokakuussa. Huomasin muutaman asian, jotka olisi helposti voinut järjestää paljon paremmin. Esimerkiksi, noin kuukausi ennen lyhtyjuhlaa oli kokouksessa todettu, että "myyminen on kivaa, vanhempainraati hoitaa sen". Päivää ennen lyhtyjuhlaa puheenjohtaja lähetti mailin, että olettehan huomenna tulossa ja vanhempainraati, viisi naista, hoitaa sitten myymisen. Vanhempainraati myi juhlassa Glühweinia (vähän niinkuin glögiä), Kinderpunschia (kuumaa mehua) ja nakkisämpylöitä, viidellekymmenelle lapselle perheineen ja lastentarhanopettajineen.

Yksi meistä vanhempainraatilaisista ilmoitti juuri ennen juhlan alkua, ettei voi auttaa, koska on keskenään lasten kanssa ja pitää vahtia heitä. Tämä tarkoitti siis sitä, että me loput neljä rouvaa lämmitimme juomat, tarjoilimme ne sekä sämpylät, ja rahastimme. Ehkä voitte kuvitella, että siinä oli paljon hommaa neljälle ihmiselle. Lopulta tarjoilimme lämmittämätöntä juomaa, koska emme vain ehtineet lämmittää sitä tarpeeksi ja arvioimme väärin kulutuksen määrän.

Tämän olisi voinut järjestää paljon paremmin siten, että hyvissä ajoin ennen juhlaa olisimme kokouksessamme selvittäneet:
1. Miten monta henkilöä tarvitaan lämmittämään juomia ja myymään?
2. Miten kauan yhden henkilön on mukava olla tiskin takana?
3. Kuka meistä haluaa olla tiskin takana?
4. Kuka vanhempainraadin ulkopuolisista vanhemmista tahtoo tulla myymään?

Samalla olisi ehkä tullut puhuttua läpi, paljonko juomia ja nakkeja kannattaa lämmittää, niin että ne riittävät koko sakille.

Jo ennen lyhtyjuhlaa olin niin pettynyt raatimme kommunikaatioon ja vastuunjakoon, että puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan luvalla kutsuin raadin kokoon meille. Mielestäni meidän piti puhua yhteisistä pelisäännöistä, ja lyhtyjuhlan jälkeen tarve oli entistäkin selvempi. Ajattelin yrittää parantaa kommunikaatiota sen sijaan, että löisin hanskat tiskiin heti kättelyssä.

Kokouksessa yritin sitten selvittää saksaksi, miksi esityslista, asioiden perusteellinen läpikäyminen, huolellinen suunnittelu sekä selkeä vastuun jakaminen ovat tärkeitä asioita. Tämä oli minulle tosi iso haaste, koska olen tottunut ohjaamaan ryhmiä puheenjohtajan paikalta. Nyt olen rivijäsenenä, ilman aseman tuomaa turvaa ja auktoriteettia. Minun piti miettiä, kuinka tuon asiat esille rakentavasti ja rakkaudella, astumatta puheenjohtajan tai kenenkään muunkaan varpaille.

Kokouksen jälkeen minulla oli sellainen tunne, että kaikki kyllä ymmärsivät mitä puhuin ja olivat samaa mieltä, mutta emme kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen.

Vanhempainraadin toiminta ei kokouksemme myötä ole juurikaan muuttunut. Nyt on tullut jo vastaan pari juttua, joista ei sovittukaan kokouksessa. Tai sitten osapuolet eivät ole pitäneet kiinni sovitusta. Myös se on on tärkeää, että jos kokouksessa jotain sovitaan, kaikkien voidaan luottaa soittelevan yhteisesti valittujen nuottien mukaan.

Olen nyt yrittänyt miettiä, miksi minulla on Elternbeiratista edelleen huono fiilis, vaikka kokouksessa olimme yksimielisiä kaikesta tärkeästä.

En ole siinä mielessä "tekijä", että nauttisin spontaanista tekemisestä ja tilanteisiin reagoimisesta, kuten lyhtyjuhlassa piti tehdä. Ilman luovaa suunnittelua ja "hyvin" tekemisen meininkiä vanhempainraadista ei ole minulle mitään iloa. Sen sijaan, jos olen itse ollut suunnittelemassa ja organisoimassa juttua, olen ihan mielelläni mukana myös käytännön työssä. Viime hetken muutoksiinkin on helppo reagoida, kun on olemassa suunnitelma niiden varalle.

Luulen siis, että vastaus piilee asenteessa. Vanhempainraadin asenne on, että kaikki on hyvin, mitään ei tarvitse korjata tai kehittää. Tehdään niinkuin ennenkin. Minulle taas on tärkeää, että pääsen keskustelun kautta luomaan uutta, kehittämään olemassa olevaa ja analysoimaan, mitä voisi tehdä toisin ja paremmin. Tai että asiat puhuttaisiin edes sen verran selväksi, että homma sujuisi vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin. 

Toisaalta on kyllä hyvä ja hyödyllistä, että raadin jäsenyyden myötä joudun reflektoimaan omia toimintatapojani, tunteitani ja ajatuksiani. Nyt minun on syytä miettiä, onko raatimme asennemuutos haaveilua vai toteuttamiskelpoinen tavoite, ja miten paljon työtä olen valmis tekemään muutoksen saavuttamiseksi? Miten kauan pitäisi yrittää ja minkälaisia keinoja käyttää? Ja ennen kaikkea, miksi (ihmeessä) jatkaisin raadissa?