Kuntosalilla

Ryhdyin tällä viikolla treenaamaan tavoitteellisesti. Tavoitteeni on saada sydän takaisin kuntoon pitkän sairastamisen ja vuodelevon jäljiltä. Sydämeni on nyt suunnilleen heinäkuun lopusta alkaen ollut siinä kunnossa, että olen uskaltanut harrastaa hikiliikuntaa. Syke kuitenkin nousee tosi nopeasti vähänkin kovemmasta rasituksesta, joten katsoin parhaaksi ottaa treenin aloittamisen tueksi kuntosaliohjaajan. Toivon että hän pystyy tarjoamaan turvallisen mutta tavoitteellisen liikuntaohjelman.

Olin tänään ensimmäistä kertaa kuntosaliohjaajan tunnilla. Olen kyllä kuullut että vuodelevossa lihasmassa häviää nopeasti, mutta nyt tiedän omakohtaisesti sen pitävän paikkansa. Vaikka arkiaskareeni sujuvatkin nykyään jo ilman suurempia vaikeuksia - jopa rakastamani huonekalujen siirtely! - mutta varsinainen lihaksia rasittava kuntoilu näyttääkin olevan luku sinänsä. Treeni jonka ohjaaja minulla teetti olisi vielä puolisen vuotta sitten käynyt alkulämmittelystä, mutta nyt tein töitä joka solullani niin paljon kuin pystyin. Oli suuri järkytys huomata, miten surkeassa kunnossa lihakseni ovat! 

Liikuntaohjelmaani kuuluu tuon viikoittaisen lihastreenin lisäksi kävelyä puoli tuntia jokaisena arkipäivänä. Syke ei saisi nousta yli 140 noiden kävelyiden aikana. Olen nyt käynyt pari kertaa kävelyllä niin, että I on ollut pyöräillään mukana. Se on hyvä juttu, että hän saa liikuntaa nyt tämän etäkoulun aikana. On myös hauska katsella, kun hän innoissaan polkee niin kovaa kuin pystyy!

Kävely raikkaassa ulkoilmassa luonnon keskellä virkistää myös mieltä. Ja sen kamalan savusumun jälkeen raitista ilmaa todella osaa arvostaa! Tällä viikolla meitä myös hemmotellaan vielä hellelukemilla täällä Yhdysvaltojen luoteisosassa.

Savun keskellä

Maisema eilen noin klo 14 iltapäivällä.

Täällä on Seattlen kupeessa on viimeiset pari viikkoa ollut savua ilmassa Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin maastopaloista. Savu on ahdistanut kroppaa ihan konkreettisesti, ja mieltä taas se ettei voi ulkoilla.

Normaalisti pidän ikkunoita auki vähintään pari kertaa päivässä, ja sopivalla säällä voivat olla auki koko päivänkin. Nyt on pari viikkoa pidetty kaikki ikkunat ja ovet suljettuna. Illalla nukkumaan mennessä ilma tuntuu tosi raskaalta. Useana päivänä pääni on särkenyt. Lapset ovat valittaneet painajaisia ja nukahtaminen on vaikeampaa. Seisova ilma tuntuu seisauttavan myös pään toiminnan. Ja jotta pääsisi haukkaamaan raitista ilmaa, pitäisi ajaa parin osavaltion yli...

Meillä on kaikissa huoneissa kokolattiamatot, joiden vuoksi normaalikin tuuletus ja siivous tuntuu välillä riittämättömältä. Eilen illalla sängyssä pötkötellessäni tajusin, että imuroinnilla voisi ehkä saada jotain pientä apua tämänhetkiseen huonoon sisäilmaan. Edes tuollainen perusasia ei tullut mieleeni aiemmin, kun tämä ongelma on minulle niin uusi. Kaikeksi onneksi muistin sen homman tänään niin ajoissa, että rakas aviomieheni ehti kammarimme lattian puhdistaa! ;c)

Eilen mentiin lasten kanssa meidän kuntosalin kahvilaan vähäksi aikaa hengittelemään puhdasta ilmaa. Kyseinen sali on korona-ajan alusta asti mainostanut erinomaisia ilmanpuhdistusmenetelmiään. Kätevämpi äiti olisi varmaan varannut lapsille pariksi tunniksi sisätilan juoksenteluun ja pelaamiseen... No tämä latte mama vei lapset ihan vaan kahvilaan, jossa sitten juotiin chaita ja kylläkin pelattiin, mutta korttia. Lapsille tuntui olevan ihan virkistävä visiitti - korona-aikana ei ole kertaakaan kahvilassa käyty - ja oma päänsärkyni loppui ja olo tuntui kevyeltä hetken aikaa.

Viime viikolla kun hoksasimme, ettei tämä ilmanlaatu välttämättä ihan parissa päivässä parane, tilasimme meille Dysonin ilmanpuhdistimen. En ole ikinä ennen ollut tekemisissä ilmanpuhdistimen kanssa (olen ehkäpä pitänyt sellaista jopa turhana hössötyksenä). Nyt lueskelin laitteen tuotetiedoista, että se poistaa ilmasta sen ja sen kokoisia partikkeleita, kuten allergeeneja ja viruksia, ja ilmanpuhdistimen käyttö alkoi yhtäkkiä tuntua jopa välttämättömyydeltä. Mitä kaikkea savusumussa ja koronaeristyksessä eläminen saakaan ymmärtämään...Valitettavasti vehje saapuu vasta huomenna, jos nyt UPS:n kaverit sen aikataulussa ovellemme toimittaa. Huomenna pitäisi saapua myös ukkosmyrsky, eli saadaan sitten varmaan kertaheitolla puhdasta ilmaa sekä sisälle että ulos!

Tänään 17.9.2020 ilmanlaatu on enää 'epäterveellinen' (punainen) erittäin epäterveellisen sijaan. Paikoitellen näkyy jo oranssiakin, mikä merkitsee ilmanlaadun olevan epäterveellinen vain riskiryhmille.

Jumalan kämmenellä vuonna 2020

Jos sosiaalista mediaa seuraa, paljon on tätä vuotta 2020 jo päivitelty. Eikä ihme, kun täällä Washingtonin osavaltiossa on kärsitty koronasta ja siitä johtuvista eritystoimista maalikuusta alkaen, alkukesästä mellakoista Black lives matter -liikkeen vanavedessä, ja nyt vielä savusumuista etelästä ja idästä puhaltavien tuulien mukana. Jälkimmäinen on silti tosi pieni ongelma verrattuna tulipaloihin Kaliforniassa ja itäisessä Washingtonissa, joiden vuoksi ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja kuolonuhrejakin on.

Jännitystä lisää tuleva presidentinvaali, joka kärjistää jo ennestään liian jakautuneen kansan rivejä. Tämä kaksipuoluejärjestelmä on lähes käsittämätön systeemi - minun on hyvin vaikea ymmärtää mitä hyötyä siitä on kenellekään. Vaikuttaa siltä, että ihmiset syntyvät joko republikaaneiksi tai demokraateiksi, ja puolue on erottamaton osa omaa identiteettiä ja persoonaa. Sen lisäksi vaalikampanjat keskittyvät toisen osapuolen lokaamiseen. Mitenkä tämä kansa voisi olla yhtä, kun politiikka perustuu kahtiajakamiseen.

Tämän kaiken keskellä voisi olla vaikea pitää lippu korkealla ja mieli kevyenä. Itsellenikin se on haaste aina uutisten lukemisen jälkeen. Siksi en yleensä altistakaan itseäni uutisille. Miksi hankkia itsellensä nuo hankalat fiilikset, kun selvää on kuitenkin se, ettei ole mitään uutta auringon alla. Sodat, ihmisten pahuus, taudit ja luonnonmullistukset ovat kuuluneet maailmanhistoriaan lähes koko sen ajan kun ihmisiä on ollut. Eikä siihen tule muutosta ennen kuin tämä maailmanaika loppuu.

***

Päätin kirjoittaa myös siitä, mitä uutta minulla tai meidän perheellämme on elämässämme tämän oudon vuoden siunauksina. Jumala sanoo Raamatussa: 

"Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan." Jesaja 43:18-19

Joten mietinpä nyt mitä uutta minun olisi hyvä panna merkille.

1. Ensimmäinen kiitoksen aihe on se, että minä olen melkein terve. Sen jälkeen kun kolmisen kuukautta olin pois pelistä ja suurelta osin petipotilaana, tätä terveyttä ja toimintakuntoa osaa arvostaa. Vielä odotan sitä hetkeä, kun tunnen oloni täysin terveeksi, mutta arjessa pärjääminen on jo suuri lahja.

2. Sitten tulee mieleen tuo Isännän moottoripyöräharrastus, johon minäkin olen saanut ensimmäistä kertaa osallistua. Toivon, että siitä kasvaa meidän yhteinen harrastuksemme. Kun lapset kasvavat ja voivat olla kotona pidempiä hetkiä keskenäänkin, voimme tehdä pidempiä retkiä. Mutta nämä pienetkin retket ovat olleet tosi virkistäviä.

3. Keväällä sängyn pohjalla ollessani ja sieltä selvittyänikin pohdin kovasti, mikä olisi paikkani meidän kirkossa. Kirjoitin ajatukseni paperille ja annoin pastorillemme. Oman viestintätiimini kanssa (johon pastorikin kuuluu) sitten vähän vanhingossa johkaannuin puhumaan toiveistani, ja tuon kokouksen seurauksena 'Spiritual Gifts Coordinator' -rooli (hengellisten lahjojen koordinaattori) oli syntynyt. Nyt olen juuri saanut luvan ostaa meidän kirkolle nettitestin, jonka avulla jokainen kirkon jäsen voi helposti selvittää, minkälaisia tehtäviä Pyhä Henki heitä yleensä kehottaa ja varustaa tekemään. Toivon että voin olla rohkaisemassa seurakuntalaisiamme lahjojensa käyttöön sopivalla palvelupaikalla.

4. Tälläkin hetkellä I istuu tuossa vieressäni ja osallistuu Kindergartenin Teams-kokoukseen. Etäkouluopiskelu on yksi uusi asia tältä vuodelta, joka on parempi laskea siunaukseksi kuin vastoinkäymiseksi. Lapset oppivat itsenäistä työskentelyä, sekä työskentelyä virtuaaliympäristössä - molemmat taidot ovat varsin tarpeellisia elämäntaitoja. Kaupanpäällisenä he oppivat arvostamaan niitä hetkiä, kun saavat tavata ihmisiä ihan kasvoista kasvoihin. Eivätkä pelkästään lapset - itsekin todella kaipaan vanhanaikaisia kokouksia, joissa ihmiset istuvat saman pöydän ympärillä.

5. Tähän etäkouluun ja -työhön liittyen, suuri siunaus on ollut se, että perhe on saanut olla paljon yhdessä. On ihanaa, että ehdimme joka päivä syömään lounaan ja päivällisen yhdessä, sekä pitämään iltahartauden. Lisäksi olen päässyt kävelyille Isännän ja/tai lasten kanssa. Varsinkin tuon pienimmän pitäminen kotona on tuntunut oikein hyvältä. 5-vuotias on niin pieni menemään kouluun yli kuudeksi tunniksi.

Viisi juttua tuli mieleen helposti. Mitäs uutta sitten vielä olisi tullut vastaan tänä vuonna..? Hyvä kun ihmiset oppivat pitämään huolta käsihygieniastaan... ja naapurin hyvinvoinnista... Hmmm....

Henkilökohtaisesti olen kiitollinen siitä, että tänä vuonna olen saanut opetella syvällisempää luottamusta Jumalaan. Jo vuosia sitten sain oppia sen, että Jumalan kädessä on kulloinenkin asuinpaikkamme ja työmme. Nyt olen saanut oppia, että jokainen hengenvetoni on Jumalan kädessä - oli se sitten koronaoireiden tai savun vaikeuttama. Isän sylissä on hyvä olla tämän kaiken maailman ahdistuksen keskellä.

***

PS. Tuli vielä yksi siunaus mieleen. Monet kirkot ovat alkaneet lisätä opetus- ja jumalanpalvelusvideoita nettiin. Itselleni ne olivat tärkeitä varsinkin sairauteni aikana. Isäntä on muuten tehnyt kaikki All Saintsin videonauhoitukset! Tsekkaapa nämä linkit: 

- All Saints Lutheran Church - Bellevue, WA. Sermons.

- Turun Lutherin kirkon YouTube -kanava

- Tampereen Lutherin kirkon YouTube -kanava

Etäkoulussa

Oi pienten opettajat, kiitos!

***

Huom! Päätin viitata meidän lapsiin täällä blogissa kirjaimilla E, A ja I. Ja isäntä on Isäntä. :)

***

Täällä Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa lapset menevät kouluun sinä vuonna, kun elokuun loppuun mennessä täyttävät viisi vuotta. Ensimmäisen koululuokan nimi on Kindergarten, ja tavoitteena on sekä alkeellinen luku-, kirjoitus- että laskutaito lukuvuoden loppuun mennessä.

Tänään meidän pikku I aloitti Kindergartenin. Jännittävä hetki niin pikkuiselle kuin vanhemmillekin! Joskin äidille paljon kauheampaa olisi ollut, jos hän olisi oikeasti lähtenyt kouluun yli kuudeksi tunniksi joka päivä. Nyt hän istuu tuossa keittiön pöydän vieressä, ja opettajat tulevat hänen luokseen Microsoft Teamsin välityksellä. Täällä Washingtonin osavaltiossa ei ole monta koulua, jotka olisivat aloittaneet lähiopetuksella - käsitykseni mukaan kaikki julkiset koulut ovat pelkästään verkossa.

 Tänään olen ollut äimistynyt kahdesta asiasta.

1. Miten opettajat osaavatkin opettaa tärkeimmät asiat ensin ja säilyttäen lasten mielenkiinnon?

2. Miten lapset oppivatkin niin nopeasti käyttämään Teamsiä, ja jaksavat keskittyä ruudun kautta tulevaan vuorovaikutukseen?

Vain yhden päivän jälkeen I osaa jo itse liittyä kokoukseen, käyttää mikrofonia, videokuvaa, viittaamista sekä taustakuvan vaihtoa, ja onnistuipa jopa itse kiinnittämään opettajien kuvan aina näkyviin. Hän on myös oppinut, että tietyn äänen kuullessaan pitää laittaa kädet pään päälle, ja kuinka näytetään peukkua niin että se näkyy videokuvassa. Ihmeellistä miten nopeasti tuollaiset pienet oppivat!

I on ollut aivan innoissaan ja tohkeissaan, vähän ujostellutkin, mutta hienosti osallistunut. Ensimmäisenä päivänä hänellä on neljä kokousta, joista ensimmäinen kesti yli tunnin! Ensi viikolla on vielä poikkeava aikataulu, mutta sen jälkeen alkaa varsinainen etäkouluaikataulu, joka on viisi parinkymmenen minuutin tapaamista päivässä kaikenikäisille alakoululaisille.

Olen helpottunut, ettei minun tarvinnut päästää nuorimmaistani vielä kouluun fyysisesti, ja iloinen että virtuaaliopetus näyttäisi toimivat ihan hyvin sittenkin. Etukäteen odotin hieman kauhulla, kuinka sataprosenttisesti koko juttu vaatii vanhemman osallistumista. Kuulin kauhutarinoita keväältä, kun ystävät olivat istuneet kindergartenilaisensa kanssa koko päivän tehtäviä tehden... Ja ihmettelin ääneen lukuisat kerrat, kuinka nuo opettajat voivat saada homman toimimaan virtuaalisesti viisivuotiaiden kanssa, vaikka olisikin koko kesä aikaa suunnitella homma uusiksi.

Tämän ensimmäisen koulupäivän vedellessä viimeisiään olen sitä mieltä, että ihmeellisen hyvin hoitavat homman kotiin sekä opettajat että oppilaat, ainakin tämä minun pikku kindergartenilaiseni. Jaksavatkohan opettajat koko vuoden olla noin pirteitä, kannustavia ja rohkaisevia? "Sweetheart", "honey", "sweetie"... Ja jos ei heti ohje mene perille, "buddy". Kyllä se on erityinen lahja, että kykenee toimimaan aivan pienten ihmisten opettajana. Kiitos Taivaan Isälle hyvistä opettajista!

Ai niin, A:n ja E:n koulu alkoi tiistaina ja he ovat hoitaneet kaikki hommat itsenäisesti omissa huoneissaan. Nähtäväksi jää, tulevatko tarvitsemaan äidin ja isän hellää huolenpitoa ja VALVONTAA, että hommat tulevat tehtyä.