Aug 13, 2015

Marjaanan Konmari-projekti, osa II: Takit, laukut, asusteet, kengät


Jee jee jee, ensimmäinen kategoria eli vaatteet käyty läpi!!!

Eilen ja tänään kävin läpi takit, laukut, asusteet ja kengät. Tämä oli kyllä vaikeampaa kuin vaatteiden läpi käyminen. Suurimmaksi osaksi varmaan siksi, että varsinkin laukkuja ja kenkiä olen aiemmin jo karsinut niin paljon, että oli vaikea kysyä ilahduttamiskysymys tarvitsemiskysymyksen sijaan. Mutta selvisinpä siitäkin.

Laukuista tykkään ja mielelläni niitä myös kaupassa katselen. Tosin pari viimeistä laukkuostosta ovat olleet niin läpikotaisin harkittuja, ettei sen jälkeen ole juuri tullut hinkua tai tarvetta ostaa uusia laukkuja.

Kengistä taas en tykkää, koska on niin vaikea löytää jalkaan sopivia. Harvoin huvittelen kenkäosastolla. Saksassa oli myös jotenkin vaikea tietää, mistä pitäisi laadukkaat ja kohtuuhintaiset kengät ostaa. Niinpä päädyin siellä käyttämään lähinnä Eccon liikettä, jonka olen jo Suomessa hyväksi havainnut.

Takkejakaan en ostele huvikseni, vaan yritän aina löytää takin joka palvelisi mahdollisimman monessa tarkoituksessa. Jätin itselleni nyt sadetakin, tuulitakin sekä hienon ja ohuen takin. Talvivaatteita en käynyt läpi tässä yhteydessä, koska tiedän aika tarkalleen mitä lämpimässä varastossa on talvisäilössä - kolme talvitakkiani, jotka aion ainakin seuraavan talven yli pitää. On sopeuduttava Suomen talveen, enkä enää muista vanhastaan minkälaisia takkeja sitä eniten tarvitsee.

Ainut kategoria, jossa pääsin fiilistelemään "Does it spark joy?" -kysymyksellä, olivat asusteet. Huiveja on kertynyt enkä niitä kovin paljon silti käytä. Laitoin siis monta huivia surutta kierrätykseen.

Katsotaanpa kuvia sitten!


Tässä kuvassa näkyy kaikki laukut ja korit, mitä kaapeistani kaivoin. Muutaman vanhan laukun olin ulkoistanut Kertulle, vaikkei hän juuri koskaan leiki laukkujen kanssa ja hänelle on jo kertynyt omiakin laukkuja. Osa koreista ja laukuista oli toiminnallisina sisustuselementteinä ympäri asuntoa.

Heti alkajaisiksi tiesin, että minulla on neljä laukkua tai koria, jotka ilahduttavat minua kovasti ja joista en missään tapauksessa halua eroon. Marimekon reppu, Fossilin käsilaukku, afrikkalainen korikassi ja punavalkoinen kauppakori. Kauniita ja mahdottoman käteviä kaikki.


Hylättyen kassien kasaan päätyi aika monta käsilaukkua, isompaa kassia ja jopa yksi kori. Olen selvästikin kehittynyt laukkujen hankkijana, koska pois heitettävät olivat sieltä vanhemmasta päästä.


Tässä vielä pois pantavien laukkujen kasa kasseihin järjestettynä:


Säilytettäviä kertyi niitäkin sitten aikamoinen kasa, kuten kuvasta näkyy. Tykkään koreista tosi paljon, mutta niille on vaikeahkoa keksiä säilytyspaikkaa, kun niitä ei voi taitella kasaan. Punavalkoinen kori pääsi koristamaan olohuonetta. Ruskea korikassi, joka ei näy kuvassa, jäi olohuoneen nurkkaan kirjastokirjojen säilytys- ja kuljetusvälineeksi. Vihreän korin siirsin keittiöön paperinkeräyspaikaksi. Kylmälaukun laitoin säilytykseen keittiöön. Nyt kun katson kuvaa, huomaan että sen ottamisen jälkeen siirsin ainakin tuon oranssin käsilaukun vielä kierrätykseen menevien pinoon.


Matkan varrella varastoista löytyi myös laukkuja, jotka eivät kuulu minulle. Konmari-metodin mukaan minä en heitä pois mitään perheenjäsenteni tavaroita. Voin ainoastaan huolehtia siitä,että heillä on tilat omien tavaroidensa säilyttämiseen. Tässä laukkuprojektin yhteydessä kehotin kuitenkin Kerttua valitsemaan laukuistaan ne, jotka tuottavat iloa. Muutama laukku päätyi hänenkin varastoistaan kierrätyskasaan. Yksi Janin laukku tuli vastaan ja laitoin  hänen vaatekaappiinsa, jossa hänellä ennestään oli jo reppu säilytyksessä.


Tänä aamuna, kun huomautin Kertulle hänen huoneensa epäsiisteydestä, hän totesi: "Äiti, mulla on niin paljon tavaroita, mitä mä en tarvitse!" Lupasin auttaa häntä tavaroidensa läpikäymisessä. Eilen laukkuja plokatessa kehotin häntäkin miettimään, mitkä laukuista häntä ilahduttavat. Häneltä nimittäin tuli jo luonnostaan kysymys "Tarvitsenko tätä?". Aika pian hän kuitenkin pääsi jutun juonesta kiinni ja valitsi vain iloa tuottavat laukut säilytettäväksi. Jes, kuusivuotiaskin sen osaa!

Konmari-metodin mukaan on olennaista ensin raivata tavarat ja sitten keksiä niille paikat. En tietenkään voi jättää tavaroita lojumaan ympäriinsä kunnes koko projekti on valmis, joten keksin tavaroille nyt järkevät, mutta mahdollisesti väliaikaiset paikat. Esimerkiksi keittiöön muuttanut kylmälaukku ei kyllä saanut mitään järkevää paikkaa "asunnokseen", mutta palaan asiaan keittiötavaroiden järjestämisen yhteydessä.

Käsilaukut, kukkarot ja kännykkäkotelot sekä usein käyttämäni Marimekon reppu saivat kodin tuulikaapin laatikosta. Viikkasin myös kangaskassit ja pakkaamisessa käyttämäni kangaspussukat siististi laatikkoon. 


Makuuhuoneen vaatekaappiin laitoin "viikonloppukassit", eli laukut joihin mahtuu viikonlopun mittaiselle matkalle tarvitsemani tavarat. Lämpimässä varastossa säilytämme matkalaukkuja, joihin mahtuu sitten enemmän ja koko perheen reissuun tarvitsemat tavarat.


Laukkujen jälkeen vuorossa olivat asusteet. Alkutilanteesta en huomannut ottaa kuvaa, mutta tässä kuvassa näkyvät kierrätykseen lähtevät huivit.


Ja tässä kuvassa säilytettävät. Asustelaatikostani löytyi myös vauvan kantoliina ja jumppakuminauhat! Samalla kun laitoin asusteita takaisin laatikkoon, nuuskin ne läpi ja laitoin pyykkiin kaikki pahalta haisevat. En pese huiveja jokaisen käytön jälkeen, joten nyt oli hyvä tilaisuus käydä ne huolellisesti läpi.


Vöitä minulla ei juuri ole enkä ole tottunut niitä käyttämään, mutta tällaiset kuitenkin löytyivät kaapin pohjalta (ja siellä on näköjään yhdet tohvelitkin).


Sitten vielä muutama kuva valitsemisen jälkeen ja laatikoihin järjestettynä. Huiveista osa on vielä odottamassa pyykkikoneen käsittelyä, mutta luulen niiden mahtuvan tähän laatikkoon. Vasemmalla näkyy käsineet ja säärystimet.


Hatut vievät harmillisen paljon tilaa, jos niitä ei halua rytätä. Niinpä perustin yhden laatikon päähineilleni. Osa pipoista on talvisäilössä.


Vyöt sain pakattua nätisti ja käytännöllisesti vanhaan kännykkälaatikkoon (joita rouva Kondo suosittelee käyttämään tavaroiden järjestämiseksi). Yksi vyö jäi valikoimiin ihan tunnesyistä - Texasista saamani cowboy-vyö ei ole minulle enää aikoihin mahtunut, mutta en malttanut luopua siitä, kun se on niin hieno.


Lopuksi vielä kuva kenkävalikoimastani. En raaskinut panna juuri mitään kenkiä pois, ainoastaan yhdet tohvelit ja yhdet avokkaat saivat lähtöpassit. Tykkään käyttää korollisia kenkiä, mutta jalkojen viihtyvyyden vuoksi on oltava myös matalapohjaisia vaihtoehtoja.

Minusta tuntuu hienolta, että vähitellen opin tuntemaan tavaravarastoni ja löydän kaapista ainoastaan niitä tavaroita, joista oikeasti tykkään tai joita tarvitsen. Jokos sinä olet päättänyt aloittaa oman Konmari-projektisi?

1 comment: