Jan 24, 2016

Vaikutelmia teoksesta Spark joy


Sain käsiini Konmarin uusimman kirjan ja olin myyty heti ensi hetkestä lähtien. Kirja on kaunis, pieni ja tuntuu kivalta käteen. Siinä on myös kuminauha, joka on tuttu muistikirjoista. En ole lukenut kirjaa vielä kokonaan, mutta ajattelin silti kirjoittaa ylös asioita, jotka ovat kiinnittäneet huomioni.

Ensinnäkin, kuten tiedämme, jokaisen tulee järjestää omat tavaransa. Toisen tavaroihin ei sovi koskea. Tässä kirjassa Konmari korostaa, että jokaiselle perheenjäsenelle tulee osoittaa paikka omille tavaroilleen. Tämä oli minulle uusi ajatus, sillä olin keskittynyt vain pitämään tavarat kaltaistensa seurassa.

Olen joskus kuullut ajatuksen, että lasten tavaroita kannattaa säilyttää kodin kaikissa tiloissa, jotta lapset tuntevat olevansa tervetulleita niihin. Ajatus kuulostaa viisaalta ja kauniilta, mutta tarkemmin ajatellen on puuta heinää. Lapsethan tuntevat olevansa tervetulleita kaikkiin tiloihin, ja heidän pois pitämisensä jostain tietystä kodin tilasta vaatii erityistä tahdonlujuutta ja rakentavia kasvatuskeinoja. Näin ainakin meillä, ja luulenpa että monessa muussakin perheessä.

Konmari toteaa myös, että tavarat pitäisi säilyttää siten, että ne on helppo laittaa takaisin paikoilleen. Ei siis niin kuin yleensä ajatellaan - tavarat sinne missä niitä tarvitaan - vaan niin että niiden pois siivoaminen on helppoa.

Spark joy -kirjassa Konmari edelleen alleviivaa tietyn karsimisjärjestyksen tarpeellisuutta. Hänen mukaansa vaatteet-kirjat-paperit-sekalaiset-muistoesineet on oikea järjestys, koska tällä tavalla herkkyys omalle ilon tunteelle kehittyy parhaiten. Vaatteiden ja kirjojen läpikäyminen vapauttaa myös paljon säilytystilaa, mikä on kätevää projektin jatkoa ajatellen.

Hän korostaa myös sitä, että koko karsimisprojekti on syytä käydä loppuun ennen kuin alkaa pohtia paikkoja tavaroilleen sen tarkemmin. Projektin ollessa kesken tavarat voi toki siivota kaappeihin pois näkyvistä, mutta syytä olisi pitää yhden kategorian tavarat yhdessä paikassa, kuten pahvilaatikossa. Ja muistaa, että tuo sijoituspaikka ei ole tavaroiden lopullinen koti.

Olen saanut tämän kirjanmerkin intialaiselta ystävältäni kotimaastaan tuliaiseksi.

Säilytyskalusteiden valinnasta ja käytöstä kirjassa kerrotaan, että tavarat tulisi ensisijaisesti säilyttää kiinteissä säilytyskalusteissa. Vain jos sinulla on irtonaisia säilytyskalusteita, jotka tuottavat iloa ja joista et tahdo hankkiutua eroon, voit ottaa ne mukaan säilytyssuunnitelmaan. Toisin sanoen, säilytyskalusteidenkin kohdalla pitäisi tehdä "joy check", tuottaako tämä minulle iloa. Konmari on vakuuttunut, että jokaisella on tarpeeksi säilytystilaa omille tavaroilleen jo nyt omassa kodissaan.

Kirjoittelin aiemmin siitä, kuinka Konmari-metodia voi soveltaa lapsiperheessä. Konmari ei kuitenkaan tee mitään myönnytyksiä tekniikkansa suhteen ihmisen perhe- tai elämäntilanteen mukaan. Toki jo ensimmäisessä kirjassaan hän kehottaa kohtelemaan järjestysprojektia kuin merkityksellistä elämäntapahtumaa. Siinä mielessä ihmisen kannattaa siis hieman miettiä resurssejaan, jos tällaiselle elämänmuutokselle on juuri nyt aikaa. Itsehän aloitin projektin juuri ennen vauvan syntymää, mikä ei ehkä ollut aivan järkevintä...

Marie Kondo kertoo tässä kirjassaan, että noin puolet hänen asiakkaistaan on lapsiperheitä. Luulen että lapsiperheessä usein olisikin tarpeen saada henkilökohtainen valmentaja kodin siivouksen ja järjestyksen saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Omin nokkineen se voi tuntua ylitsepääsemättömältä. Toisaalta Konmari kertoo myös kirjoittaneensa ensimmäisen kirjansa, koska asiakkaat pyysivät - nämä eivät jaksaneet odottaa omaa vuoroaan ammattijärjestäjän konsultaatioon vaan tahtoivat päästä käsiksi projektiin heti.

Spark joy -kirjassa on omistettu keittiön järjestämiseen liittyvälle pohdinnalle parisenkymmentä sivua. Olen juuri lukemassa kyseistä osiota ja jo nyt tuntuu siltä, että ehkäpä sittenkin pystyn järjestämään keittiötarvikkeeni. Kaikki alkaa siitä, että käy tavarat läpi omissa kategorioissaan, jotka keittiötavaran kohdalla ovat pääpiirteissään ruoka ja sen valmistus- ja tarjoiluvälineet.

***

Sain tänään myytyä yhden olohuoneessa majailleen lipastoni! Ja vieläpä samaan hintaan kuin sen viime vuonna ostin. Se oli kyllä kaunis, mutta en sitten jostain syystä ollutkaan siihen erityisen ihastunut. Se ei sopinut siihen kohtaan asuntoa, johon sitä alun perin ajattelin, eikä sitä tarvittu niille tavaroillekaan, joille sitä alun perin ajattelin. Oli siis enemmän kuin järkevää hankkiutua siitä eroon. 

Lipaston tyhjennys onnistui noin kymmenessä minuutissa ja löysin kaikelle sisällölle hyvin pienellä vaivalla järkevän, väliaikaisen, sijoituspaikan. Nyt minulla on ihana tyhjä lattiatila, jossa on mukava vaikkapa Kaisan kanssa leikkiä! Tai kuten Kerttu totesi, matto on kuin näyttämö, jossa voi esiintyä.

Taulun kohdalla oli aiemmin se lipasto. Kuva on nousemassa seinälle, kunhan saadaan sille ruuvi paikoilleen.

Ihana pyöreä, valkoinen, pehmeä ja lämmin matto! Siinä on Kaisan hyvä köllötellä.

5 comments:

  1. Ihana kansi tuossa kirjassa! Haluaisin myös lukea kirjan, mutta suomenkielinen versio ehtii ilmestyä ennen, kuin tällä englanninkielen taidolla oon ehtinyt opuksen suomentaa! Itellä myös meneillään Maritusoperaatio, käyhän kurkkaamassa reality-kuvamateriaalia blogistani! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oot eka mun blogin kommentoija, jota en tunne ennestään! Merkkipäivä! Kiitos kommentistasi ja pistäydyn katselemassa kuviasi! Mielenkiintoista nähdä, miten olet hommaa toteuttanut.

      Delete
  2. Voihan spark joy. Milloinkohan saan itsestäni irti tehdä tän homman kokonaan? :)

    ReplyDelete
  3. Onko parempi kuin eka kirja?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen sitä mieltä, että ensimmäinen kirja on hyvä perusteos aiheeseen. Sit jos tuon ensimmäisen kirjan lukemisen jälkeen kokee tarvitsevansa lisäneuvoja tai vaan haluaa kaivautua syvemmälle Konmari-menetelmään, Spark joy on hyvä lukea. Itse siis tein näin. Spark joyssa ei mielestäni ole niin paljon esillä sitä Kondon omaa ajatus- ja kokemusmaailmaa, vaan keskitytään enemmän tähän menetelmään.

      Delete