Mar 15, 2016

Marjaanan Konmari-projekti, osa XII: Siivousvälineet ja -aineet sekä ajatuksia ajattelutavan muuttumisesta


Heippahei!

Viime viikolla valmistelin ja juhlin Kertun synttäreitä. Päätin etten edes yritä marittaa mitään, koska helposti mopo lähtee käsistä ja sitten tuskailen ajanpuutetta loppuviikosta. Nyt juhlat menikin tosi mukavasti. Minua normaalisti vaivaava viime hetken paniikki, joka näkyy perheenjäsenille raivoamisena, oli poissa lähes kokonaan. Oli suorastaan leppoisaa. Syyksi voisin arvella äidin avun kahvipöydän antimien leipomisessa sekä konmarituksen, jonka ansiosta siivous oli helpompaa.

Olen huomannut jo jonkin aikaa, että viihdyn kotona paremmin. Pystyn olemaan läsnä juuri tässä hetkessä ja tilassa. Takaraivossa ei kolkuta tekemättömät työt (vaikka niitä on yhtä paljon kuin ennen). Luulen että marituksen ansiosta olen oppinut huomaamaan muissakin asioissa, mikä tuottaa minulle iloa, ja valitsemaan sen. Tullut tietoisemmaksi siitä, että tekeminen ja tekemättä jättäminen ovat omia valintojani, joista minä olen vastuussa.

Vanhaa viisauttahan tämä on, johon vain konmarituksen kautta ehkä olen saanut käytännön toimintatavan.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,
aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Saarn. 3:1-8

Facebook

Tässä reilu viikko sitten jätin Facebookin. Totesin, että olen tullut hieman riippuvaiseksi Facessa roikkumisesta. Koko ajan oli sellainen olo, että jotain jännää tapahtuu ja saan sen selville Facea selaamalla. Kyllähän se niin onkin - koko ajan tapahtuu jotain mielenkiintoista ja lueskelemalla naamakirjaan postattuja linkkejä ja päivityksiä löytää koko ajan mielenkiintoisia juttuja. 

Mutta minua alkoi vaivata FB-krapula: selaamisen jälkeen en ollut lukenut mitään juttuja, mistä olisi ollut se enempää iloa, hyötyä tai ajatuksenruokaa, ja harmittelin hukattua aikaa ja katkennutta ajatusta. Totesin, että Facebook ei tuota minulle iloa ja se ei ole mitenkään välttämätön päivittäisten asioiden hoitamisen kannalta, joten suljin käyttäjätilini.

Kyllähän sen saa herätettyä henkiin ihan vain kirjautumalla takaisin Faceen. Mutta vielä en ole kokenut tarvetta niin tehdä. Tällä hetkellä tuntuu, että olen "herännyt Facebook -unesta": Olen muka tiennyt mitä kavereille kuuluu, kun heidän nimensä ilmestyvät naamakirjasta näytölleni. Mutta oikeaa kanssakäymistä ei ole ollut pitkiin aikoihin.

Minulla oli Facebookissa myös paljon sellaisia kavereita, jotka eivät ole kuuluneet elävän elämän yhteyksiin enää vuosikausiin. Yhdet kaverit Facebookissa, toiset livenä. Nyt ajatukseni löytävät ne ihmiset, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä, koska en jatkuvasti syötä silmilleni nimi-naama-linkki-lööppi-saastetta. Pääni on paljon parempi käyttöliittymä tällaisille tunnepuolen asioille kuin Facebook.

Tähän liittyen kävin läpi myös kännykän yhteystietolistan ja poistin tarpeettomat. Tähän asti en ollut koskaan edes katsonut, keitä minun yhteystietolistallani on. Nyt voin tehdä niinkuin neuvoin ystävääni hänen Facebook-paastonsa aikana: "Selaa läpi yhteystietolistaasi ja lähetä ihan oikea viesti heille, joista et ole kuullut pitkään aikaan."

Huonoja puolia tässä naamakirjattomuudessa on se, että monet tahot päivittävät ajankohtaisimmat asiat Facebook-sivulleen, joille en nyt pääse. Eikä minua voi kutsua helposti kaikenmoisiin tapahtumiin tai ryhmiin. Mikäli nämä alkavat painaa liikaa vaakakupissa, saata tilini uudelleen avata, mutta nyt en ollenkaan koe sellaista tarvetta. Facettomuus on liian vapauttavaa ja rentouttavaa...

Siivousvälineet

Koska koko viime viikko meni ilman maritusta, oli maanantaiaamuna ensimmäinen mielessä oleva asia seuraavan kohteen järjestäminen. Ystävät, minä alan olla voiton puolella - olen konmarittanut jo paljon enemmän tavaroita kuin mitä minulla on käymättä läpi!

Siivouskaappi on ollut tosi sotkuinen jo pidemmän aikaa, mutta ajattelin siivoavani sen sitten kun konmaritan siivousvälineet. Nyt sen vuoro tuli. Täytyy sanoa, että ilo on aika kaukana tästä kategoriasta - en tykkää siivoamisesta eivätkä siivousvälineet tuota minulle juurikaan iloa. Noudatin siis enemmän periaatetta "tuota en ainakaan tarvitse" ja "noita on liikaa" kuin "mikä säteilee iloa".

Kerrankin muistin ottaa "ennen" -kuvat ennen kuin rupesin konmarittamaan! Kaappi oli ihan täynnä, hyllyillä oli mitä sattuu,  pulloja oli vaikea koukkia ylimmältä hyllyltä ja siivouslasta tippui naulakostaan.





Poistin kaikki tavarat kaapista ja puhdistin sen. Ryhmittelin tavarat pöydällä: keittiön siivous, kylppärin ja vessan siivous, lattian siivous, muu siivous. Kokonaan pois pöydältä siirsin tavarat, jotka eivät selkeästi tähän kategoriaan kuulu.

Valkoisessa pahvilaatikossa ovat kenkätarvikkeet, kuten plankki ja varapohjalliset, jotka järjestin tässä samalla, mutten palauttanut enää siivouskaappiin.

Silitysrauta ja -lauta asuvat meillä täällä siivouskaapissa, koska sinne lauta mahtuu näppärästi ja alakerrassa on hyvin tilaa myös lauta avata ja silittää. Tilankäytöllisistä syistä myös Janin tuo-yksi-poranoloinen-Ryobi-työkalu majailee siivouskaapissa.

Kaikki siivouskaapista löytynyt tässä...

...ja tässä.

Siivousvälineet ryhmiteltynä suurin piirtein.

Ei niin siivousvälineitä.
Koko projektissa ei tullut ihan hirveästi jätettä. Yksi mattojen tahranpoistoaine täytyy toimittaa kaatopaikalle, vanha etikkapullo pullonkierrätykseen ja tuo pussillinen roskaa roskikseen. Tarpeeton, uusi siivouslasta ja vanhat keittiöpyyhkeet (jotka olivat mukamas lattiarättejä) lähtevät kierrätykseen. Yksi kaveri vinkkasi minulle tekstiilikierrätyspajasta Nextiili, jossa tahrat ja reiät tekstiileissä eivät haittaa. En ole koskaan vielä sinne mitään vienyt, mutta nyt aion ruveta käyttämään sitä.



No niin, ja sitten vielä parhaat kuvat, eli tavarat järjestyksessä paikoillaan! Essut roikkuvat siivouskaapissa toistaiseksi, voi olla että keittiön konmaritettuani laskostan ne kauniisti jonnekin kaappiin. Muovipusseissa on kierrätysmetalli,-lasi ja -pullot.






Laitoin lattialastan varteen suihkuverhon renkaan. Nyt se pysyy naulakossaan.

Ylimmällä hyllyllä korissa kaikki siivousrätit ja -sienet, silitysrauta vesikannuineen ja suihkupulloineen sekä talouspaperi.

Kaikki siivouspurtilot yhdellä hyllyllä.

Asuntoon kuuluva asukaskansio ja jotain varaosia sekä loput siivousvälineet.
Sohvanpesuaineet ja -välineet ovat tuossa pienessä beigessä boksissa.

Jätesäkit, luuttausämpäri, mattotamppari imuriin.

Silityslauta (johon teippasin kiinni siivouskaapin pohjalta löytyneet jalannupit), imuri ja Janin työkalu.
Ja sitten vielä vertailun vuoksi ennen-jälkeen kuva.


No comments:

Post a Comment